Daavidin viimeiset ohjeet Salomolle sekä Daavidin kuolema ja sen jälkeiset tapahtumat ovat ainakin itselleni jotenkin vastenmielistä luettavaa. Tässä kohdassa voisi ehkä sanoa, ettei armo käynyt oikeudesta, vaan Daavidin vastustajat saivat maksaa hengellään teoistaan, joita he olivat Daavidin valtakaudella ja Daavidia vastaan tehneet. Ei ollut riippumatonta tuomioistuinlaitosta, joka olisi tarkoin tutkinut syytökset ja tuominnut asianmukaiset rangaistukset. Kuninkaan sana oli laki, jonka mukaan toimittiin. Olihan tässä tietysti myös se näkökulma, että näin Salomon asema kuninkaana vahvistui.
Tuomiosta ja rangaistuksista puhuu tänään myös Pietari. Eihän tämä mikään kovin mukava teema ole, mutta kyllähän nykyisinkin tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa ja langettavat rangaistuksia lakia rikkoneille. Meille suomalaisille lienee aika selvää, että jos syyllistyy laittomuuksiin, niin sillä on seurauksensa, kun ainakin perinteisesti olemme olleet hyvin lainkuuliaista kansaa.
Tuomiolla ja rangaistuksella on myös hengellinen ja iankaikkinen merkityksensä. Sen suhteen kuitenkin olemme vielä odotuksen tilassa, kun odotamme tuomion päivää (2. Piet. 2:9): ”Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät –”.
Tänään on pitkäperjantai, joten on ehkä hyvä päättää tämä teksti profeetta Jesajan sanoihin (Jes. 53:3-5):
”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”
Pekka