Mielenkiintoinen luku, jossa Elisa lähti mukaan sotaretkelle. Hänen apuunsa luotettiin, ja hänen avullaan israelilaiset voittivat. Aiemmin profeettoja oli pidetty lähinnä pahantekijoinä, koska heillä ei ole ollut koskaan mitään hyvää sanottavaa. Mutta nyt:“Häneltä me saamme Herran sanan” (12). Kun vesi loppui sotajoukolta seitsemän päivän marssin jälkeen, apuun pyydettiin profeetta Elisaa, joka suostui tapaamaan kuninkaat Josafatin vuoksi. Oliko syynä se, että hänet tunnettiin hurskaana miehenä, koska teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä?
Elisan mukanaolonsa toi jumalallista huolenpitoa ja toivoa keskelle sotilaallista kaaosta. Ensin hän kutsui paikalle harpunsoittajan, ja musiikin soidessa ”Herran käsi tuli hänen päälleen”, ja hän antoi pelastavan ennustuksen. “Te ette näe tuulta ettekä sadetta, mutta tuo puronuoma tulee täyteen vettä. Siitä saatte juodaksenne , ja niin teidän karjanne ja juhtanne. Hän antaa myös Moabin teidän käsiinne.” Niin sitten kävi Elisan ennustuksen mukaan. Jumalan huolenpito näkyi siten, että vettä tuli kaikille juotavaksi saakka, ja taistelu voitettiin veden toimiessa sotilaallisena harhautuksena. Aamuauringon paistaessa punertavaan veteen moabilaiset luulivat sitä vereksi ja olettivat kuninkaiden nousseen toisiaan vastaan. Mutta israelilaiset yllättivätkin moabilaiset, ja ajoivat hellittämättä heitä takaa lyöden heidät perin pohjin.
Tuli mieleen vielä Sananlaskut 3:5-6, jossa on vähän samanlaista ohjetta, mitä tästä luvusta jäi käteen:” Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.”
Kirjeen kirjoittajaa pidetään opetuslapsi Johannesta, joka kirjoitti myös Johanneksen evankeliumin. Hän esiintyy silminnäkijänä, Jeesuksen aikalaisena. Kannattaa siis lukea kirje huolella!
Johannes haluaa lukijoiden pääsevän osalliseksi samasta yhteydestä sekä apostolien että Isän ja Jeesuksen kanssa. Se tuottaisi täydellisen ilon. Periaatteessa se on varsin yksinkertaista, mutta ei käytännössä, koska olemme syntisiä. Tavoitteena on vaeltaa valossa. Tämä kuvaa elämäntapaa Jumalan kanssa, joka perustuu rehellisyyteen ja totuuteen. Ei se tarkoita täydellisyyttä, vaan avoimuutta Jumalan sanan totuuden äärellä arvioida elämää. Kun sitten tunnistaa ja tunnustaa syntinsä ja tuo ne valoon eli Jumalan tietoon, “niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (9). Valossa ei tarvitse pelätä paljastumista, koska siellä odottaa armo, ei tuomio. Avoimuus, rehellisyys ja anteeksianto mahdollistaa aidon yhteyden ja vuorovaikutuksen myös toisten kanssakulkijoiden kanssa!
Eläkäämme valon lapsina! (Ef. 5:8)
Juha