Aramin kuninkaan sotapäällikkö puhdistui spitaalista. Hän löysi avun Israelin profeetan kautta. Hän lupasi jakeessa 17, ettei uhraa enää muille jumalille, ainoastaan Herralle. Hän siis kääntyi, tuli uskoon. Jae 18 kuvaa hänelle hankalan tilanteen. Hän joutui työnsä puolesta osallistumaan (epäjumala) Rimmonin temppelin menoihin, koska hänen tehtävänsä oli esihenkilönsä kanssa kumartaa siellä tuota Rimmonia. Hän sai profeetalta luvan toimia tuossa tehtävässä, vaikka Naemanin sydän oli sitoutunut Herraan.
Työelämässä ollessani osallistuin joihinkin kehittämissessioihin tai keskusteluihin esim. tulevaisuuden rakentamiseen liittyen. Vuosikymmenien aikana olen useammankin kerran kuullut, kuinka me itse rakennamme tulevaisuuden valinnoilla ja toimintamalleilla. Olin tavallisimmin ihan hiljaa ja muistin, kuinka Jumala sanoo meille Jer. 29:11: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”. Salaa voi olla hiljaa todellisen Herran kanssa, vaikka ympärille ollaan eksyksissä. Emme ole missään vaarassa noissa tilanteissa. Voimme vaikkapa siunata ympärillä olevia hölöpötipöppöön kaikuesssa.
Melkein liikuttavaa on, että vanha apostoli Johannes kirjoittaa jakeissa 1-2 asemastamme Jumalan lapsina. Korkeasta iästään huolimatta hän kirjoittaa, ettei vielä ole tullut ilmi, mitä meistä tulee. Ihan vain nuoremmille tiedoksi, että näihin apostoli Johanneksen sanoihin voi näin ikääntyneenäkin samaistua. Meillä kaikilla, vanhoillakin on tuo Jumalan lapsen identiteetti sekä odotus, mitä meistä tulee, erityisesti kohdatessamme hänet kerran kasvoista kasvoihin. Suomalainen sielu ei osanne odottaa suuria, kunhan kynnyksen taivaan puolelle saa ylittää. Sitä kohti ja ihan armosta.
Johannesta sanotaan rakkauden apostoliksi. Tässä luvussa hän jakeessa 18 kirjoittaa: ”älkäämme osoittako rakkautta sanoin ja kielellä, vaan teoin ja totuudessa.” Huojentavaa, rakkauden osoittamisessa ei tarvita tunteita. Rakastaminen ei ole lällynlällyä makeaa hunajaa, josta käsin sitten nousisivat hellät ja auttavat teot. Arjessa voi vaikka puolisolleen närkästyneenä ja turhautuneena silittää hänelle kauluspaitoja ja siivota keittiön sotkuja. Joskus rakkautta on pitää suunsa kiinni, kun tekisi mieli päästää muutama (väärin) valittu sananen.
Arkiseen rakastamiseen teoin ja totuudessa tänäänkin.
Pirkko
