Tässä luvussa on kertomus tilanteesta, kun profeetanoppilaiden tila kävi ahtaaksi ja päätettiin rakentaa uusi suurempi tila. Siellä rakentamisen tiimellyksessä lainassa ollut kirves putosi upoksiin veteen. Profeetta Elisa sai puunkappaleen avulla kirveen nousemaan pintaan. Kyseessä ei siis voinut olla magnetismin hyödyntäminen, vaan sula ihme. Olikohan kirves kovinkin arvokas tai hankalasti hankittavissa, koska se oli täytynyt lainata. Ihmeen avulla kirves saatiin aikanaan palautettua lainaajalle ja mikä ehkä oleellisinta, profeetanoppilaiden maine ja ”seurakunnan maine” pelastettua. Jumalan siunausta seurakunnan työhön lainaaville, vaikka lainatessa ottaa aina riskin, että lainattu tavara palaa takaisin kuluneempana tai on jopa kadonnut kokonaan.
Henkien erottaminen on tässä luvussa tehty yksinkertaiseksi. Johannes kirjoittaa vääristä profeetoista, joita oli tullut esiin. Niitä on ihmiskunnan historian aikana riittänyt (en toki ole erityisen hyvin selvillä, mitä kaikkea onkaan ollut). Jakeessa 2 Johannes ohjeistaa: ”jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta”. Pohdin, voiko henkien erottaminen olla näin pelkistettyä. Tarkistin Iso Raamatun tietosanakirja -teoksesta, mitä Kristus tarkoittaa. Sen mukaan Kristuksen heprealainen vastine on Messias. Uudessa testamentissa Kristus on aina Jeesus Nasaretilaisen, Jumalan Pojan, Jumalan valitseman ja voiteleman kuninkaan, ylimmäisen papin ja profeetan, maailman Vapahtajan ja Herran nimityksenä. Tämä siis tulee tunnustaa, jolloin tunnistamme kuuntelemisen arvoisen profeetan tai opettajan.
Lihaan tullut – käsite on hankala selittää, koska liha -sanalla on koko Raamattua ajatellen monia asiayhteyteen liitettäviä merkityksiä. Meille UT:n uskoville, Jeesuksen seuraajille lihaan tullut -käsite tarkoittaa ns. luonnollista ihmistä, joka on materiaa. Me olemme lihassamme synnin alaisia, mutta Jeesuksen lihaan tuleminen oli synnistä vapaa tekojen näkökulmasta, mutta ei kiusausten näkökulmasta. Ymmärrän, että juuri kiusaukset (Luuk.4). osoittivat, että hän oli lihaan tullut, hän oli kiusattavissa kuin kuka tahansa ihminen omissa valinnoissaan. Jeesus pystyi tekemään puhtaat ja synnittömät valinnat.
Näillä kritereillä siis erottelukyky toimii. Mitähän tästä tuumit?
Pirkko
