2. Aik. 10, Apt. 4

2. Aik. 10

Jumala oli jo aiemmin ilmoittanut, mitä Salomon kuoleman jälkeen tulisi tapahtumaan (1. Kun. 11:26-40): valtakunta jakautuisi ja Jerobeamista tulisi kymmenen Israelin heimon johtaja. Tämän viestin toi Jerobeamille profeetta Ahia. Oliko viestin sanoma kiirinyt laajemmalle? Tätä Raamattu ei ymmärtääkseni kerro. Joka tapauksessa tämä pitkälti selittänee Jerobeamin aktiivisuuden Salomon kuoleman jälkeen (2. Aik. 10:2-3).

Rehobeam kysyi aivan oikein neuvoa siihen, mitä vastata Jerobeamin ja kansan kysymykseen. Vanhimpien ja nuorien neuvot olivat täysin päinvastaiset. Silmiin pistävää on, ettei neuvoa kysytty Jumalalta. Olisikohan Jumala kertonut jotakin kautta, mitä Hän oli jo aiemmin ilmoittanut Jerobeamille? Silloin Rehobeam olisi tietänyt, mitä Jumala on jo päättänyt, ja ymmärtänyt, että hänen kätensä ovat enemmän tai vähemmän sidotut. Rehobeam toimi siis ehkäpä tietämättään Jumalan tahdon mukaisesti, vaikka Rehobeamin ja Israelin kansan näkökulmasta Jumalan tahto näyttäytyi ikävältä.

Päätösten tekeminen ei ole aina helppoa. Kirjaan tähän vielä teksti, jonka kirjoitin kolmisen vuotta sitten. 

”Ristin Voitossa oli 28.4.2023 Tanja Närhen kirjoittama artikkeli siitä, kuinka Jumala johdattaa. Artikkelin sisällön voi tiivistää kuuteen kohtaan:

    1. Jumalan sana ja sen ohjeet
    2. Järjen käyttö
    3. Neuvonantajat
    4. Pyhän Hengen antama rauha
    5. Olosuhteet
    6. Profetiat ja ilmestykset

Jokaisesta kohdasta voisi kirjoittaa enemmän, mutta ehkä nämä kuitenkin muistuttavat niistä eri näkökulmista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun miettii oman elämänsä ratkaisuja ja päätöksiä. Ehkä kuitenkin vielä totean sen verran, että profetioihin ja ilmestyksiin täytyy suhtautua terveellä varovaisuudella eikä perustaa omia päätöksiään pelkästään niiden varaan.”

Apt. 4

Neuvoston jäsenet näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden (Apt. 4:13). Olisi mielenkiintoista tietää, mitä he näkivät ja miten he sen tunnistivat. Ja olisi mielenkiintoista tietää, mitä Pietari ja Johannes itse tuossa tilanteessa tunsivat ja kokivat.

Muistaakseni veli Andreas, joka perusti Open Doors -järjestön, sanoi jotenkin näin: ”Ei rohkeus ole sitä, ettei pelkää, vaan että pelosta huolimatta lähtee liikkeelle ja toimii.”

Pekka