2. Kun. 15, Ilm. 5

2. Kun. 15

Tämä luku puhuu puolestaan. Toiset kieltävät Herran, toiset seuraavat häntä. Jumalan suunnitelma kulkee ihmeellisesti tapahtumien mukana, vaikka välillä vaikuttaa, kuin Jumala olisi hylännyt kansansa kokonaan. Herra on kuitenkin lähellä ja pitää sanansa, jos kansa tai hallitsija vain kääntyy hänen puoleensa.

Monta kertaa lukiessa tuli mieleen Raamatun historia -kurssieni opettajan harmitus siitä, että Israelin kuninkaiden historiasta ei ole säilynyt yhtään painosta!

Ilm. 5 

Yllätyin, kun ensimmäistä kertaa kuulin väitteen, että Jeesus on Raamatussa käytännössä ainoa henkilö, joka opettaa Helvetistä, viimeisestä tuomiosta tai kadotuksesta. Vasta tutkittuani Raamattua uskoin asian olevan niin. Tässä on mielestäni myös kohta, jossa Jeesus on tuomassa tuomion sanomaa. Tässä ilmestyskirjan luvussa kuvataan taivaallisia vaiheita, jotka johtavat siihen, että sinetit avataan. Käytännössä sinettien avaus tarkoittaa, että maan päällä käynnistyy suuria tapahtumia, kuten sotia, nälänhätää ja vitsauksia, siis lopunajan tapahtumia. Viimeisten vaiheiden käynnistymiseen siis tarvittiin Jeesusta. Vain Jeesuksella oli sellainen asema, että hän pystyi paljastamaan nämä tulevat tapahtumat. 

Meillä on ainutlaatuinen Jumala. Hän ei kiusaa ihmisiä korkeuksista käsin ja jätä meitä kärsimään. Sen sijaan hän on itse valmistanut meille pelastuksen, joka on kaikkien ulottuvilla. Jeesus itse luopui kaikesta tullakseen ihmiseksi ja kärsi meidän puolestamme.  Hän eli ihmisenä kuten mekin. Hän kärsi ja osoitti elämällään, kuinka on mahdollista elää oikein. Hän voitti kuoleman ja sai Isältä vallan. Hän on siis ainoa, joka täyttää kaikki vaatimukset. Hän on myös kanssamme ikuisesti, eikä jätä meitä koskaan yksin.

”Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti.” Jumala on puolellamme, siis ylistetään häntä!

Anna