Profeetta Asarja sai aikaan sen, että kuningas Asa aloitti suuret uudistukset. Oikeastaan profeetta Asarjan sanat toimivat vain katalyyttina. Kun niitä luin, niin totta puhuen ne eivät kuulostaneet kovin kummallisilta. Asarja antoi vain yleisen kehotuksen etsiä Herraa ja varoitti, historiaa hyväksi käyttäen, että ilman sitä kansa ajautuu kaaokseen. Asa tulkitsi nämä sanat niin, että hän poistatti epäjumalien patsaat hallitsemaltaan alueelta. Lisäksi hän vannotutti kansalla valan palvella vastedes vain Herraa. Tämä on mielenkiintoista, koska se korostaa sitä, että profetian soveltamisessa vastuu on kuulijalla.
Tällaisia kaikkia koskevia julkisia sitoutumisia on Vanhassa Testamentissa useita ja valitettavasti tiedämme, että ne eivät aina kovin kauan kestäneet. Mielestäni ne eivät silti olleet merkityksettömiä tapahtumia. Tästäkin luvusta paistaa läpi ilo ja innostus. Uskon, että kaikki olivat tässä vaiheessa vilpittömästi mukana. Mieleen tulee Jeesuksen kylväjävertaus. Israelin kansa oli tuolloin vasta prosessin ensimmäisessä vaiheessa. He olivat ottaneet sanan vastaan ja iloitsivat siitä. Vasta myöhemmin selvisi, oliko sana päässyt kunnolla itämään ja kasvamaan.
Damaskoksen tien tapahtumista on kirjoitettu paljon ja olen vuosien saatossa itsekin tainnut kommentoida tätä lukua useaan otteeseen. Saulin kääntyminen Paavaliksi on yksi kirkkohistorian tärkeimmistä tapahtumista, ainakin jälkiviisastellen. Ilman Paavalia meiltä puuttuisi suuri osa Uutta Testamenttia.
Saul epäilemättä tarvitsi ilmestyksen uskoakseen Jeesukseen. Mutta hän tarvitsi myös Ananiasta voidakseen uskoa, että Jeesuksen seuraajat hyväksyvät hänet joukkoonsa. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että ilman Ananiasta Saul olisi toki ollut muuttunut mies, mutta hyvin yksinäinen ja kirjaimellisesti sokea.
Tässä luvussa tapahtuu siis kaksi ihmettä. Toinen on se, kun seurakunnan vainoajasta tulee Jeesuksen seuraaja. Ja toinen siis se, että seurakunta ottaa hänet avosylin vastaan. Kumpikohan näistä lienee suurempi?
Marko