Tekijä: Ada Kangas

2. Sam. 15

“Mutta Daavid peitti päänsä ja lähti avojaloin ja itkien nousemaan Öljymäen rinnettä”

Edellisissä luvuissa kylvetty katkeruus johtaa Daavidin pojan, Absalomin kapinaan. Pohdin tätä lukiessani taas vanhempana sitä, kuinka tämä on jo kolmas isä Samuelin kirjoissa, jonka omat lapset eivät ole perineet toimivaa suhdetta Jumalaan ja hänen tahtoonsa.

Daavid näyttää ymmärtävän, että tilanne kytkeytyy Jumalan silmissä hänen rikkomukseensa Batseban suhteen. Hänen toimintansa ja asenteensa henkilökohtaisen tragedian edessä puhuttelee minua: kun Absalon hankkii hevosia ja liittolaisia, tekstissä toistetaan useasti, että kuningas pakeni jalkaisin ja pyrki välttämään taistelun. Avojaloin kulkeminen on ehkä ollut aivan erityinen merkki katumuksesta ja nöyryydestä. En voinut olla miettimättä myös Jeesusta, joka kävi oman kamppailunsa Öljymäellä. Mahtoiko hän muistaa Daavidin kulkeneen samalta paikalta ahdingossa.

Jaak. 1

Tänään aloitamme Jaakobin kirjeen. Uudessa testamentissa on useampikin Jaakob niminen henkilö, mutta kirjeen kirjoittajasta tiedämme, että hän oli Jeesuksen velipuoli ja Jerusalemin seurakunnan arvostettu johtaja. Yksi raamatuntutkija kuvaili Jaakobin kirjettä ikään kuin kokoelmana tiivistelmiä hänen keskeisimmistä opetuksistaan ja toinen vertasi sitä Sananlaskuihin, joissa on peräkkäin itsenäisiä viisauksia, mutta ei varsinaista yhtenäistä kaavaa. Tämän huomaaminen auttoi minua paljon!

Tänään minua puhuttelivat jakeet 23-25. “Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa saman tien, millainen on”. Raamattua, tai mitä tahansa tekstiä on helppo lukea niin, ettei se todella aukea ja uppoa. Olen aika usein juuri se, joka lukee, mutta ei kahden minuutin päästä muista lukemaansa. Sen sijaan muistan hyvin asiat, joiden kanssa olen paininut, varsinkin jos olen keskustellut niistä muiden kanssa. Tämän takia olen hyvin kiitollinen tästä lukuohjelmasta: lukiessani mietin, mihinhän tämän päivän kommentoija on tarttunut ja olen itse saanut otettua aikaa perehtymiselle ja painille. Ja kun jonkin asian kanssa on aikansa paininut, alkaahan se väistämättä valua toimintaankin.

Rakas Taivaallinen Isä. Pyydän, anna sanasi saada sijaa minussa. Anna sen muuttaa minua ja toimintaani. Daavid nöyrtyi sinun edessäsi ja luotti sinuun synkimmillä hetkillään. Anna minulle samanlaista luottamusta ja nöyryyttä.

Ada

Ps. 47

“Taputtakaa käsiänne, kaikki kansat, / kohottakaa riemuhuuto Jumalalle!”
“Kansojen ruhtinaat kokoontuvat / yhdessä Abrahamin jälkeläisten kanssa, / sillä Jumalan vallassa ovat maan mahtavat, / hän on kaikkein korkein.”
(jakeet 1 ja 10)

Herra nousee valtaistuimelleen, ja kaikki kansat kokoontuvat ylistämään häntä yhdessä Abrahamin jälkeläisten kanssa. Riemuhuuto kuulostaa mahtavalta ylistysmuodolta!

Ef. 3

“…nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille: muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen” (jakeista 5 ja 6)

Meidän on vaikeaa ymmärtää, miten järisyttävää juutalaiskristityille on ollut käsittää, että muihin kansoihin kuuluvilla on oikeus samaan perintöön kuin syntyperäisillä juutalaisilla. Koko maailma pyöri tuohon aikaan etnisten ja kulttuurillisten raja-aitojen ympärillä ja tähän mennessä erottautuminen oli ollut keskeinen osa uskon elämää juutalaisille.

Mietin, mitä tämä voisi tänään tarkoittaa minulle ja meille. Ainakin sitä, että jos ja kun törmäämme kulttuurin ja etnisyyden raja-aitoihin, meidän tehtävämme kristittyinä on yrittää nähdä niiden yli. Varmasti näkemys- ja kulttuurieroja syntyy myös aivan sukulaisten ja naapureiden kanssa. Meidät on kutsuttu etsimään yhteyttä tilanteessa kuin tilanteessa.

Jeesus, anna minulle silmät nähdä, miltä rauha ja yhteys voisivat näyttää niiden ihmisten kanssa, jotka tuntuvat olevan aivan eri planeetalta. Juurruta meidät sinuun ja anna viisautta, ettemme kuitenkaan jousta väärällä tavalla tai niissä asioissa, joilla on todella merkitystä. Kiitos, että sinulla on valta tehdä tie vaikka meren keskelle, ihmisen sydämeltä toiselle.

Ada

Ps. 46

“Kansojen meri kuohuu, valtakunnat horjuvat” (jakeesta 7)

Viime kuukausina olen kuunnellut opetussarjaa, jossa on mm. käyty läpi erilaisia Raamatulle ominaisia kielikuvia, jotka meiltä ovat ehkä unohtuneet ja menevät helposti ohi. Yksi tyypillinen kuva on esimerkiksi meri ja erityisesti uhkaava, myrskyävä meri kuvana vaarasta, kuolemasta ja Jumalaa vastustavista voimista (esimerkiksi kapinoivista kansoista). Psalmeissa meri, syvät vedet ja virrat kuvaavat kaaosta, jota yksin Jumala voi hallita. Kuva tuli minulle konkreettisemmaksi, kun pysähdyin muistelemaan, miltä tuntuu, kun aallokko on niin voimakas, että jalat menevät alta. Vedessä on niin suunnaton voima, että ihminen on sen edessä hyvin hauras. Myrskyävän veden tyynnyttäminen oli myös Jeesuksen kohdalla osoitus hänen alkuperästään, hän oli enemmän kuin muut ihmiset.

Vastaavasti järkkymätön kallio, vuori, linna ja luja rakennus, ovat kuvia Jumalasta, turvasta joka meillä on hänessä. 

Ef. 2

“Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.”

Jumala yksin on meidän linnamme ja turvakalliomme. Jostain syystä Jumala ei kuitenkaan halua toimia yksin, vaan Hän on tehnyt kaikkensa, jotta mekin saisimme olla kivinä hänen rakenuksessaan, temppelissään, jossa Jumalan läsnäolo asuu. Me, ihmiset kaikista kansoista ja ihmisryhmistä, saamme olla mukana tarjoamassa Jeesuksesta lähtevää turvaa, rauhaa ja elämää toisille ihmisille.

Rakas Isä, mikä ikinä yrittääkään viedä minulta tänään jalat alta, sinussa olemme turvassa kaiken pauhaavan kaaoksen keskellä. Sinä olet kalliomme ja turvamme. Auta meitä olemaan ovet auki kaikille sinun lapsillesi, ettemme enää pystyttäisi uudelleen raja-aitoja, jotka sinä olet kerran kaatanut. Sinun kalliollesi on kutsuttu jokainen.

Ada