Tekijä: Ada Kangas

1. Aik. 29

Tämän päivän teksti päättää ensimmäisen aikakirjan monella tapaa Israelin kansan yhden korkeimman huipun laelle. Luku puhuu paljon antamisesta, mutta itse jäin pohtimaan kahta kohtaa Daavidin ylistysrukouksesta. 

Jakeessa 15 David sanoo mielenkiintoisesti “me olemme edessäsi vieraita ja muukalaisia niin kuin isämmekin olivat”. Muukalaisuuden identiteetti kulkee läpi Raamatun ja on kulkeutunut meille kristityille saakka. Meistä moni lukee tätä tekstiä tänään omassa kotimaassaan ja Daavid sanoi nämä sanat peräti synnyinmaansa päämiehenä, mutta samaan aikaan olemme jotenkin matkalla kunnes Jumalan valtakunta tulee.

Jakeessa 19 Daavid taas sanoo “Anna pojalleni Salomolle vilpitön halu noudattaa sinun käskyjäsi..”. Alkukielen teksti näyttää puhuvan täydestä, eheästä sydämestä nousevasta halusta. Ajattelen tämän äärellä sitä, millainen lahja on vilpittömyys ja miten vaikea laji se on. Se vaatii valtavasti rehellisyyttä itsensä ja Jumalan edessä.

Matt. 22

Kertomus kuninkaan pojan häistä on minulle niin tuttu, että tekee hyvää pysähtyä sen äärelle. Kertomus on luultavasti tarkoituksellisesti hieman outo: millaiset ihmiset eivät haluaisi tulla kuninkaan pojan häihin? Jos minulle tulisi henkilökohtainen kutsu kuninkaallisiin häihin, mikä voisi olla tärkeämpää?! Mietin, onko tuon ajan kontekstissa kieltäytyminen voinut olla viesti kapinasta tai vähintäänkin poliittisesta vastustuksesta. Myös kuninkaan vastaus palvelijoiden surmaamiseen on raju. Raamatun selitys teos huomauttaa poltettujen kaupunkien viittaavan hyvällä varmuudella tulevaan Jerusalemin tuhoon vuonna 70. Kertomuksessa kuninkaan perimmäinen tahto tulee kuitenkin kristallin kirkkaaksi: hän on vilpittömästi kutsunut jokaisen. 

Luulen, että aika moni jää minun laillani pohtimaan vierasta, joka oli paikalla ilman häävaatetta. Uuden testamentin kirjeiden valossa häävaate tulkitaan usein Jeesuksen antamaksi vanhurskaudeksi. Olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan, miten Jeesuksen kuulijat tämän ymmärsivät. 

Kun luen tämän kohdan, tulee herkästi sama tunne kuin siinä unessa, jossa huomaa yhtäkkiä olevansa julkisella paikalla ilman housuja. Olenko minä se vieras ilman häävaatteita? (Nyt en voi olla miettimättä, onkohan tämä uni-ilmiö ollut olemassa jo Jeesuksen aikoina). Ilmeisesti vieraan kohdalla kuitenkaan kyse ei ollut mitenkään yllättävästä vahingosta, vaan kenties vastasi sitä, kuin joku menisi tänä päivänä häihin pyyhe päällä.

Tämän viikon vertauksissa on monta kohtaa, jotka herättelevät ja haastavat lukijaa pohtimaan omaa tilannettaan. Minua rauhoittaa ymmärtää, että se on niiden nimenomainen tarkoitus. Jeesus ei kuitenkaan kutsu meitä turvattomuuteen tai levottomuuteen, vaan terveeseen suhteeseen, jossa elää ja kasvaa levosta käsin.

Herra Jeesus, anna tälläkin viikolla sanojesi puhua meille. Anna meille rohkeutta ottaa ne vastaan. Kasvata minuun eheä, luottava sydän.

Ada

2. Sam. 21

“Teen hyväksenne mitä vain pyydätte.”

Pääsemme viettämään palmusunnuntaita erikoisen luvun kanssa. Tämän luvun alun tarina on hyvin kummallinen, eikä meinaa mahtua meidän moderneihin konsepteihin mitenkään. Tarinassa kuvataan sitä, kuinka epäoikeutettu väkivalta oli Mooseksen lain mukaan kytköksissä sateisiin ja maan hyvinvointiin. Väkivalta, josta ei ole ollut asianmukaisia seurauksia tekijälle ikään kuin saastuttaa koko yhteiskunnan ja maan, ja tämä tuntuukin tavallaan ihan loogiselta. (Jeesuksen ja meidän maailmankuvassa jo termi “oikeutettu väkivalta” tuntuu omituiselle, ja hyvä niin). Tarinassa ovat mukana Gibeonilaiset, jotka Joosuan kirjassa kuvatun ovelan juonen ja israelilaisten johtomiesten huolimattoman valan vuoksi olivat edelleen erityisasemassa. Daavid on omituisessa välikädessä, jossa jälleen ei ole hyvää ratkaisua.

Toimiiko Daavid viisaasti antaessaan Gibeonilaisille vapauden pyytää mitä tahansa? Toimittiinko tässä lopultakaan Jumalan tahdon mukaan? Minulle tulee sellainen olo, että Daavid yrittää parhaansa luovia vaikeassa tilanteessa ja se on lopulta se, millä on riittävästi merkitystä.

1. Piet. 2

“Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa..”

“Moitteettomuuden” päämotiivi ei ole oman sädekehän kiillotus tai pisteiden kerääminen, vaan se, että sanattomasti puhuisimme uskosta osattomille. Tämä viesti on totta yhä tänä päivänä, ja ehkä ajankohtaisempi kuin aikoihin. Ihmisten mielikuviin Jumalasta ja uskosta vaikuttaa valtavasti se, millaisia kristittyjä he kohtaavat. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole helppoa tunnistaa niitä tilanteita, joissa omasta vakaamuksesta on luontevaa kertoa, joten kuva kristillisyydestä saattaa muodostua julkisuuden kautta – se ei ole aina ollenkaan hyvä homma. Minun tekisi mieli kovasti taistella parjaamista vastaan sanoin, mutta Pietari osoittaa toisen tien. Hyvinkin arkiset myönteiset kokemukset voivat olla ihmisille merkittäviä. Kuuntelevat korvat tai auttavat kädet julistavat joskus tehokkaammin kuin sanat.

Toisaalta “moitteettomuus” on usein myös vaikea laji, niin Daavidille, ensimmäisen sukupolven kristityille kuin meillekin. Aina ei ole ollenkaan selvää, mitä se kussakin tilanteessa tarkoittaa, ja usein se myös vaatisi paljon. Päädyn samoihin ajatuksiin kuin vanhan testamentin luvun kohdalla: joskus voimme vain yrittää rukoillen luovia parhaamme mukaan vaikeissa tilanteissa. Ja kenties juuri sillä on riittävästi merkitystä.

Jeesus, sinä näet ne ihmiset, jotka olet antanut elämänpiiriini. Anna minulle viisautta arkisiin kohtaamisiin ja tiukkoihin tilanteisiin, jotta voisin sanoin ja sanoitta todistaa sinusta. Anna minulle silmät nähdä ympärilläni sinulle rakkaita tyttäriä ja poikia.

Ada

2. Sam. 20

“Amasa ei osannut varoa Joabin toisessa kädessä olevaa miekkaa”

Tämän päivän Samuelin kirjan teksti tuo minulle mieleen Tuomarien kirjan, jossa on välistä melkein maailmanlopun meininki: koko Israelin yhtenäisyys rakoilee, Joab pistää katalasti vasemmalla kädellä omiaan ja melkein päädytään piirittämään omaa kaupunkia. Luvussa toistuu myös toinen Vanhassa testamentissa kiertävä teema, neuvokas nainen, joka pelastaa tilanteen.

Mitä nämä teemat voivat puhua meille tänään? Ainakin siitä, että Jumala on valinnut raskaan reitin valitessaan toimia yhdessä meidän ihmisten kanssa. Edes luvatun kansan kultaisina aikoina ei tunnu löytyvän riittävän oikeamielistä porukkaa johtamaan kansaa, että vältyttäisiin turhalta väkivallalta ja väärinkäytöksiltä heti, kun kuninkaan silmä välttää. Toisaalta yllättävät yksilöt voivat Jumalan käytössä toimia ratkaisevilla paikoilla käänteentekevinä voimina. Meidät on onneksemme kutsuttu elämään ei omassa viisaudessa ja voimassa (ja rikkinäisyydessä), vaan saamme rukoilla avuksemme Pyhää Henkeä.

1. Piet. 1

“Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista.”

Tänään siirrymme lukemaan Pietarin kirjeitä. Havahduin melko vastikään ihmettelemään sitä, miten mieletöntä on, että meillä on kaksi Pietarin kirjoittamaa (tai sanelemaa) kirjettä. Päädyin lukemaan Pietarin kirjeistä käydystä keskustelusta ja taustoista jonkin verran, ja olen tosi innoissani, kun pääsen niitä kommentoimaan!

Pietarin kirjeen ensimmäinen luku on täynnä kosmisen mittaluokan teologiaa, eli jos joku joskus haastaa ja kysyy “missä niin lukee” niin tämä on hyvä paikka aloittaa etsiminen.

Tänään pysähdyin kuitenkin pienen sanan “laupeus” kohdalle. Se on sana, joka minulle ei ole tarkoittanut oikein mitään, sillä sitä ei käytetä arkikielessä. Olen ehkä mieltänyt sen tietynlaisena “kunnollisuutena”; kunnollinen samarialainen teki niin kuin piti ja Jumala on kunnollinen ja siksi suvaitsee meitä ihmisraasuja. Siksi olinkin todella yllättynyt, kun minulle selvisi, että niin kreikan kuin hepreankin “laupeudeksi” käännettävät sanat voidaan englanniksi kääntää sanalla “compassion”, myötätunto! Laupeus ei olekaan mitään pintapuolista hyvistelyä, vaan siihen liittyy syvä, ytimistä nouseva myötäeläminen ja armo. Minua ravistelee se ajatus, että maailmankaikkeuden Luoja ei avannut meille tietä uuteen elämään vain kunnollisuuttaan tai näyttääkseen hyvältä, vaan koska hän todella, todella näkee meidät ja (silti) sydämestään haluaa meidät pelastaa.

Kiitos Isä, että olet myötätunnosta, syvästä armosta ja rakkaudesta synnyttänyt meidät uuteen elämään. Pyhä Henki, anna minulle tänään viisautta ja voimia elää tätä uutta elämää, niin että rakentaisin anteeksiantoa, totuutta ja rauhaa.  

Ada