2. Sam. 18, Jaak. 4

2. Sam. 18

“Kohdelkaa minun vuokseni varoen sitä poikaa.”

Minua koskettaa se, miten Daavid kieltäytyi näkemästä Absalomia vihollisenaan, vaikka tämä sen kaikin tavoin ansaitsisi. En tiedä, toimiko Daavid tässä viisaasti vai ei. Daavid oli menettänyt lapsia ennenkin ja rakkaan ystävänsä. Tulee sellainen olo, että hän oli myös väsynyt väkivaltaan.

Joab sen sijaan on kuvattu jatkuvasti omavaltaisena ja paikoin häikäilemättömänä hahmona. Absalomin keihästäminen ja kiviröykkiö näyttävät viittaavan voimakkaaseen tuomioon ja halveksuntaan. Todennäköisesti silläkin on merkitys, että Absalon roikkui puussa, maan ja taivaan välillä. Molemmat saattavat viitata kiroukseen tai epäpuhtauteen. Absalomin oikeutettu raivo johti hänet niin äärimmäiseen toimintaan, että lopulta hänet ikäänkuin tuomitaan moninkertaisesti.

Minulle tässä luvussa Joabin toiminta puhuu siitä, millaista on ihmisen jakama oikeus ja Daavidin isän rakkaus taas Iankaikkisen Isän rakkaudesta.

Jaak. 4

“Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä”

 … Ja kääntäen, jos pyydän, en jää vaille? Jos ymmärrän oikein, Jaakobin esiin nostamien riitojen taustalla oli ensisijaisesti kamppailua jostain aineellisesta hyödystä. Kenties seurakunnassa elettiin niukkuudessa, jolloin nousee inhimillisesti huoli siitä, pärjäänkö minä ja minun perheeni, yrittääkö joku hyötyä muiden kustannuksella ja toimia vilpillisesti. Tai sitten seurakunnan hyväosaiset kilpailivat ja suojelivat omia etujaan.

Mietin miltä näyttäisi, jos meillä ihan oikeasti olisi sellainen totaalinen luottamus Jumalan huolenpitoon, siihen että hän huolehtii, että saamme riittävästi ja reilusti. Se ainakin laskisi tarvetta riidellä. Tietenkään se ei saisi tarkoittaa sitä, että väärinkäytöksiä tai vastuuttomuutta katsottaisiin läpi sormien.

Rakas Isä, pyydän meille viisaita ja lempeitä sydämiä niin, että osaisimme valita ja käydä taistelumme oikein. Auta meitä luottamaan siihen, että sinulla on iankaikkiset varastot, joista riittää rakkautta ja resursseja niin paljon kuin vain ikinä tarvitsemme.

Ada

2. Sam. 17, Jaak. 3

2. Sam. 17

“Tällä kertaa ei Ahitofelin neuvo ole hyvä.”

Kenen ajamana Absalom lähti kapinaan? Oman katkeruuteensa ja kunnianhimonsa. Kuka esti Absalomin voiton? Husai, Daavidin kaksoisagentti. Samaan aikaan Jumala ottaa vastuun ja kunnian molemmista. Raamattu maalaa meille kuvan, jossa molemmat ovat samaan aikaan jollain tavalla totta. Se kieltäytyy tiivistämästä historian ja todellisuuden luonnetta helppoon iskulauseeseen tai yhden rivin matemaattiseen kaavaan. Kun ajattelen tätä, se tuntuu minusta oikeastaan aika hyvältä. Elämä ja maailma ovat paljon monisyisempiä juttuja.

Absalomin vallankaappausyritys ei syntynyt tyhjästä: oli paljon ihmisiä, jotka halusivat horjuttaa tilannetta, ja se saavat haluamansa. Jännite purkautuu. Jumala ei kuitenkaan jätä Daavidia Absalomin armoille, vaan antaa Absalomin joutua ratkaisevalla hetkellä harhaan.

Jaak. 3

Juuri, kun olen edellisen Jaakobin kirjeen luvun kohdalla pohtinut uskon terveystarkastusta, tämän luvun teksti tulee vauhdilla kohti. “Täydellinen se, joka ei hairahdu puheissaan”. Niinpä niin, tämä palkinto ei tule ainakaan allekirjoittaneelle. Haastan tässä itseäni ja kanssa uskovia pohtimaan hyvin tarkkaan sitä, miten puhumme, erityisesti ihmisitä, jotka meitä haastavat tai suututtavat. Joskus voi tulla jopa sellainen olo, että voimme puhua mitä sattuu ihmisistä, jotka toimivat meidän mielestämme väärin, erityisesti, jos kyseessä on tunnettu henkilö tai joku välittömän elämänpiirimme ulkopuolelta. Kuitenkin “ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeä ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä…”. Uskon, että meidät on kutsuttu erottautumaan myös siinä, että etsimme viisauden, rauhan ja jopa lempeyden sanoja, myös silloin kun tuomme esiin epäkohtia. Huomaan myös, että on vaikeaa etsiä yhteyttä ihmisen kanssa, josta on puhunut häijysti. Sanat hajottavat, vaikka toinen ei olisi kuulemassa.

Herra, auta minua luottamaan tiukkojenkin tilanteiden keskellä, että sinulla on kaikessa viimeinen sana. Sinun kädessäsi en koskaan ole täysin ihmisten tai olosuhteiden armoilla. Herra, näet myös, että tarvitsisimme tässäkin ajassa erityistä viisautta siihen, miten puhumme. Anna meille sanat, jotka pitävät kiinni totuudesta ja pitävät tietä auki rauhalle ja yhteydelle.

Ada

2. Sam. 16, Jaak. 2

2. Sam. 16

“Miten tuo koiranraato saa kirota Herraani ja kuningastani?” 

Näissä luvuissa kuvataan mielenkiintoisella tavalla eri ihmisten ja sukujen tapaa suhtautua Daavidiin. Pinnan alla piilleet jännitteet ja häikäilemätön opportunismi tulevat esiin. Pohdin sitä, kuinka Daavid ei lähde taistelemaan tai väittelemään kenenkään kanssa, vaan ottaa herjauksetkin ikäänkuin Jumalan kädestä. En siis usko, että Jumala olisi lähettänyt varsinaisesti Simeitä kiroamaan Daavidia, mutta Daavid luotti, että Jumala pitää huolen oikeuden toteutumisesta, ja että Jumala vielä korottaisi Daavidin kunniaan, jos se olisi hänen tahtonsa. 

Absalom toimii pöyristyttävällä tavalla ja toteuttaa kenties tietämättään Natanin 12 luvussa antaman ennustuksen: hän tekee keskellä päivää sen, minkä Daavid oli tehnyt pimeydessä.

Jaak. 2

“Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”

Jaakobin kirjeen toisen luvun jakeen 14-26 ovat ilmeisesti olleet kristityille monessakin ajassa haastavat, sillä ne yksinään tuntuvat olevan ristiriidassa sen ymmärryksen kanssa, että pelastumme yksin uskosta, Jeesuksen ristintyön ansiosta. Minulla ei ole tähän syvempää teologista viisautta, mutta haluan pohtia tätä ääneen. Saa tulla jatkamaan keskustelua naamakkain!

Ensinnäkin ajattelen tämän kirjeen kohdalla sitä, että se on osa Uuden testamentin kaanonia: se ei yritä itsekseen kattaa tyhjentävästi koko kristinuskon sanomaa tai yksinkertaisesti kerrata, mitä muut kirjat ja kirjeet jo kertovat. Päinvastoin, sillä on oma tehtävänsä ja viestinsä, joka on otettava yhdessä muiden kirjeiden kanssa. Toisekseen mietin usein, miten vaikeat kohdat kääntyvät käytännön elämään, erityisesti jos niiden ajatuksen kääntää ympäri. Jos joku häikäilemättömästi ja surutta käyttää hyväkseen valtaa ja ihmisiä, lietsoo väkivaltaa ja nyrpistää nenäänsä muiden tarpeille, kuulostaako se siltä, että suhde Jeesukseen elää ja voi hyvin? Elämä, jossa arvot ja toiminta ovat syvässä ristiriidassa on aika luonnollisesti oire siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Enemmän tai vähemmän ristiriitoja löytyy varmasti meidän kaikkien elämästä. Jaakob ei kuitenkaan ole tässä ensisijaisesti huolissaan uskosta, jonka leposyke on hieman vinksallaan, hän varoittaa uskosta, joka on kertakaikkiaan kuollut. 

Minua tällaiset kohdat auttavat, vähän niin kuin silmälasiliikkeestä tuleva muistutus, että olisi aika käydä näöntarkastuksessa. Lisäksi ne muistuttavat siitä, että usko todella on meissä vaikuttava väkevä voima, joka saa muuttaa meitä sisältä. Kaikkein sotkuisimmillakin ihmissuhteillani on toivoa! Herra voi tehdä työtä minussa, jopa sokeissa pisteissäni! Kaikkein heikoinkin usko voi vähän kerrallaan tuoda elämää ja Jumalan valtakuntaa ympärillemme.

Tiedän, että monissa nämä kohdat herättävät ennemmin ahdistusta. Vanhaa viisautta mukaillen: sillä, joka huolehtii uskonsa kunnosta on aika hyvällä varmuudella kohtuullisen hyvin voiva usko. Voimme levätä turvallisella mielellä Jeesuksen pelastustyössä ja opetella tuntemaan Jumalan rakkautta ja armoa.

Jeesus, auta minua luovuttamaan ihmisten kesken käydyt taistelut sinun käsiisi. Anna minulle viisautta nähdä, milloin puhua ja milloin olla hiljaa. Tahdon myös pyytää, että muutat minua sisältä: anna uskon elää niin, että se saa myös näkyä elämässäni ja tuoda valtakuntaasi ympärilleni. Kiitos, että kaiken keskellä sinun ikuinen hyvyytesi ja rakkautesi ympäri minut.

Ada