Tekijä: Ada Kangas

2. Aik. 3
Raamatussa kuvataan temppeliä ja ilmestysmajaa useaan kertaan hyvin yksityiskohtaisesti. Temppelissä oli palmunlehviä ja granaattiomenoita ja kerubeja vartijoina – aivan kuten Eedenissä. Pysähdyin jälleen miettimään komeita pylväitä, jotka olivat mitä ilmeisimmin kansakunnan ylpeys. Boaz oli Salomon itsensä esi-isä, Jakim taas on Aikakirjoissa mainittu pappi (1.Aik.9:10). Voisivatko pylväiden nimet symboloida kuningassukua ja pappissukua?

Matt. 25

Syntiinlankeemuskertomuksessa Adam ja Eeva piiloutuivat, pakenivat puutarhan suojiin. Läpi Raamatun kohtaamme niitä, jotka piiloutuvat ja pakenevat Jumalan edestä. Yhden talentin saanut palvelija odottaa ankaraa isäntää, piilottaa talenttinsa ja pakenee vastuutaan.

Nämä Matteuksen evankeliumin kohdat ovat vaivanneet minua. Ne tekee mieli ohittaa, piilottaa seuraavan sivun taakse ja paeta seuraaviin, itselle selkeämpiin kohtiin. Pari vuotta sitten väsyin tähän ja etsiydyin kuuntelemaan Radioraamattupiiriä. Eero Junkkaala totesi kyseisessä jaksossa, että nämä kohdat tuntuvat meistä hankalilta, sillä ne laittavat kuulijan selkä seinää vasten – ja Jeesus tekee sen rakkaudessaan ja ihan tahallaan. Opetuslapset ja lukija ovat seuranneet Jeesusta nyt kolmen ja puolen vuoden opetustyön läpi, nähneet hänen toimintansa ja sen hedelmät. Nyt on aika sitä taustaa vasten tehdä selväksi se tosiasia, että lopussa on kaksi porukkaa, ja joka ikinen varmasti ymmärtää, kumpaan joukkoon haluaa kuulua. 

Minua Junkkaalan ajatus rauhoitti. Selkä seinää vasten tai vaikka päällä seisoen, tiedän kyllä kenen joukoissa haluan seistä. Toisaalta se auttoi ymmärtämään, miksi vertauksissa on morsiusneitoja, jotka eivät olleet oikein varustautuneet tehtäviinsä ja pelokas palvelija. He ovat seisseet liepeillä ja tulleet ikään kuin porukan mukana olematta kuitenkaan tietoisesti osallisia. Jeesus asettaa heidät ja meidät tässä tiukalle paikalle nyt, kun on aikaa tehdä valintoja, pohtia ja ottaa tietoisia askeleita. Jumala kutsuu meitä, meitä kaikkia jotka olemme vajavaisia ja virheellisiä, hengessämme köyhiä ja murheellisia, monessa epäluotettavia ja ailahtelevia: älkää piiloutuko, älkää paetko. Tulkaa minun luokseni, joka olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä.

Tähän voi vastata esimerkiksi jotenkin näin:

Rakas Jumala, minä tahdon kuulua sinulle. Auta minua näkemään, mitä se tänään tarkoittaa.

Ada

2. Aik. 2

Tämän päivän aikakirjojen luvun kohdalla koin ahaa-elämyksen. Opin vastikään, että Raamatussa käytetään paljon kirjallisuuden keinona ns. “kiasmista rakennetta”, eli tekstin alku ja loppu muistuttavat toisiaan (A-osa), samoin seuraavat jakeet ja toisiksi viimeiset (B-osa) ja niin edelleen, kunnes keskelle jää niin sanotusti tekstin pihvi. Esimerkiksi Mooseksen kirjat ovat itsessään valtava kiasmi, samoin syntiinlankeemuskertomus.

Luulen, että tässä luvussa meillä on kiasmi: alussa ja lopussa toistetaan (tarpeettoman tuntuisesti) työmiesten tarkat lukumäärät. Seuraavissa osioissa toistetaan mm. purppuranpunaiset, helakanpunaiset ja sinipunaiset langat sekä “vehnää, ohraa, viiniä ja öljyä”. Mitä sitten jää pihviksi keskelle? Ilmeisesti Hiramin, vierasmaalaisen kuninkaan lausuma ylitys: 

Tyroksen kuningas Hiram lähetti Salomolle kirjeen, jossa hän sanoi: »Koska Herra rakastaa kansaansa, hän on asettanut sinut sen kuninkaaksi.» Hiram jatkoi: »Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka on tehnyt taivaan ja maan! Hän antoi kuningas Daavidille viisaan, neuvokkaan ja taitavan pojan, joka rakentaa Herralle temppelin ja itselleen palatsin. (2.Aik:2:10-11)

Salomon valtakauden hedelmää oli se, että vieraat kansatkin tunnustivat Herran taivaan ja maan Luojaksi ja ylistivät häntä. Se on aika mahtavaa! Samaan aikaa kuitenkin luvun lopussa kerrotaan, että Salomo laittoi israelissa asuvat vierasmaalaiset pakkotyöhön rakennusprojektiinsa. Kuulostaa aika paljon faaraolta – ei ollenkaan hyvä.

Matt. 24

Tuntuu järkyttävälle, että ensimmäisessä luvussa temppeliä rakennetaan, toisessa puhutaan sen tuhosta (vaikka kyseessä ei toki ollut varsinaisesti sama temppeli).

Jukka Norvanto kommentoi Jeesuksen kuvaamia lopun merkkejä mm. huomauttamalla, että ne korostavat tapahtuman julkisuutta: Jeesus kertoo vertauksillaan, ettei kukaan voi olla huomaamatta hänen toista tulemistaan. Meidän roolimme on pyrkiä pysymään rauhallisina, vaikka tuntuu, että koko luomakunta hajoaa liitoksistaan.

Viimeinen vertaus ei varmaankaan ole kenenkään lemppareita Jeesuksen opetuksista. Minulle se asettuu viitekehykseensä, kun muistan, että vallan väärinkäyttöä on tapahtunut väliin jopa karmealla tavalla kristittyjenkin piireissä. Minulle kohta puhuu siitä, ettei Jumala katso sormiensa läpi hänen nimissään saadun valta-aseman väärinkäyttöä. Minusta se on valtavan hyvä uutinen.

Ylistetty olkoon Herra! Sinä olet kaiken viisaasti luonut ja tehnyt. Auta meitä elämään lähelläsi, jotta toimintamme todistaisi sinusta myös muille.

Ada

2. Aik. 1

Minä teen sinun jälkeläisesi lukuisiksi kuin maan tomuhiukkaset: jos osaat ne laskea, osaat laskea jälkeläistesi määrän. (1.Moos.13:16)

Salomon ylle lasketaan kosmisen suuret odotukset: hän on Daavidin poika, kuningas joka pyytää viisautta Herralta, toisin kuin ihminen paratiisissa, joka yritti ottaa sen itselleen. Näyttää siltä, että Aabrahamille annetut lupaukset ovat käymässä toteen! Kuitenkin, kuten Raamatun kertomuksissa usein käy, välittömästi Jumalan antaman siunauksen jälkeen tapahtuu jotain erikoista: Salomo alkaa koota kultaa, hopeaa ja egyptiläisiä sotavaunuja. Aivan asiallista toimintaa tuon ajan kuninkaalle. Viidennessä Mooseksen kirjassa kuningasta kuitenkin ohjeistetaan seuraavasti:

Kuningas ei saa pitää hevosia suurin määrin eikä lähettää väkeään Egyptiin hankkimaan sieltä hevosia, sillä Herra on sanonut teille: ’Älkää enää milloinkaan palatko tätä tietä!’ Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta, eikä hän saa koota itselleen kovin runsaasti kultaa eikä hopeaa. (5.Moos.17:16-17)

Jumala oli kehottanut Israelin kuninkaita nimenomaisesti erottautumaan naapureistaan, pidättäytymään jyrkästi hirmuhallitsijoiden elkeistä. Samoin kuin elokuvissa jännittynyt musiikki tai taustalla häilyvät varjot vinkkaavat katsojalle, että pian tapahtuu jotain ikävää, sana “sotavaunut” on ensimmäisiä merkkejä siitä, ettei Salomon sydän ole ehyt.

Matt. 23

“Mutta te ette tahtoneet tulla…”

Mietin, miksi Matteus on halunnut säilyttää meille pitkän, ennen kaikkea fariseuksille osoitetun varoituspuheen. Tuskin siksi, että voisin paukutella henkseleitäni, kun en sentään kuulu fariseuksiin.

Jeesus kutsuu monta kertaa fariseuksia teeskentelijöiksi tai tekopyhiksi. Kai meillä kaikkina aikoina on vaara eksyä teeskentelemään toisillemme ja jopa itsellemme, että meillä on kaikki selvillä ja reilassa. Jos eilen Daavid rukoili Salomolle vilpittömyyttä, teeskenteleminen taitaa olla sen vastakohta.

Luvun loppupuolella on yksi minua paljon puhutteleva Raamatun kohta, jossa maailmankaikkeuden Herra vertaa itseään kanaemoon julistaessaan tuomiota. Jeesus olisi voinut valita karhun tai leijonan tai jonkin muun voimakkaan eläimen. Sen sijaan hän valitsi kanan.

Törmäsin tätä kirjoittaessani tutkimukseen, jossa oli tutkittu mm. lämpökameroilla, miten kanaemo reagoi poikastensa epämukavuuteen. Kanaemojen empatiareaktio oli yllättynyt: siinä, missä ne eivät itse juurikaan reagoineen ärsykkeisiin, poikasiin kohdistuvat ärsykkeet saivat ne taistele-pakene-tyyppiseen tilaan, ja ne alkoivat kovaan ääneen kutsua poikasiaan luokseen.

Toisessa artikkelissa kerrotaan, että kanaemot ovat pitkään symboloineet äitiyttä, sillä ne puolustavat aggressiivisesti ja uhrautuvasti poikasiaan myös itseään suurempia uhkia vastaan. Myös poikasten ottaminen siipien suojiin mainitaan toistuvasti, siellä on niiden ensisijainen koti. Niiden ulkopuolella poikanen on kovin avuton ja alaston.

Rakas Jeesus, kiitos, että kutsut meitä siipiesi suojaan. Sinne, sinne kaipaamme tulla. Auta minua elämään sinun lähelläsi, rehellisenä sinulle ja itselleni, teeskentelemättä mitään.

Ada