Ps. 83, Apt. 9

Ps. 83
Apt. 9

Psalmien kirjassa on suuri määrä Asafin nimiin pantuja psalmeja. Asaf oli Daavidin aikana elänyt leeviläinen, joka toimi Jumalan ilmestysmajassa ja ja temppelissä laulunjohtajana. Hänestä kerrotaan muun muassa 1. Aikakirjassa (16:4 – 6):

”Daavid määräsi muutamia leeviläisiä suorittamaan palvelusta Herran arkun edessä ja ylistäen laulamaan Herran, Israelin Jumalan, kiitosta. Heidän johtajanaan oli Asaf, ja hänestä seuraavana oli Sakarja. — Asaf helisytti symbaaleja, ja papit Benaja ja Jahasiel puhalsivat koko ajan torvea Jumalan liitonarkun edessä.”

Asafin elämäntehtävä oli siis rukoilla ja kiittää Jumalaa. Kun tilanne oli kriittinen, Asaf oli varmasti ensimmäisten ihmisten joukossa myös huutamassa Jumalalta apua. Niin tämänkin päivän psalmissa, jossa Israelin turvallisuus oli uhattuna ja viholliskansat pyrkivät tuhoamaan Israelin. Ahdingon keskellä Asaf muisti, miten Jumala oli aiemmin pelastanut kansansa vihollisten käsistä (jae 12).

Jostain syystä Jumala ei säästä meitä vaikeuksilta. Hän on kuitenkin vaikeuksissa meidän kanssamme. Apostolien teoissa kerrotut Stefanos-marttyyrin kivityskuolema ja siitä puhjennut ennen näkemätön kristittyjen vaino veivät kristityt tosi ahtaalle.  Nuori Saul seurasi vierestä Stefanoksen kivittämistä kuolema ja alkoi itsekin vainosi kiihkolla kristittyjä. Hänen elämänsä tuli käännekohtaan, kun hän kohtasi Jeesuksen Kristuksen.

Kohtaaminen vei Saulilta fyysisen näön mutta avasi hänen hengelliset silmänsä. Ankarat vaikeudet johtivat kristinuskon historian yhteen merkittävimpään kääntymykseen. Niin Stefanoksen kuolema, siitä käynnistynyt kristittyjen vaino kuin Saulin henkilökohtainen tragedia, näön menetyskin, olivat yksittäisille ihmisille hyvin ahdistavia asioita, mutta johtivat pidemmällä aikavälillä hyviin asioihin: ilosanoman leviämiseen uusille kansanryhmille, myös meille suomalaisille.

On hyvä rukoilla pikaista vapautusta omista ja läheistemme ahdingosta. Samalla saamme kuitenkin rukoilla Jumalan valtakunnan tulemista ei vain omaan, vaan myös vainoojiemme elämään psalmin 83:19 hengessä:

“Nöyryytä heitä perin pohjin, kunnes he etsivät apua sinulta, Herra. Vielä he tietävät, että sinä olet Herra, ainoa Jumala, maailman valtias.” (Psa 83:19).

Heli

2. Aik. 33, Matt. 23

2. Aik. 33
Matt. 23

Kuningas Hiskian poika Manasse ja Manassen poika Amon perivät isältään kuninkuuden. Sekä Manasse että Amon sekoittivat isiensä uskon yhteen tosi Jumalaan ja Kanaaninmaan monien jumalien palvonnan. Yksi olennainen ero näiden kahden kuninkaan välillä oli. Jumala puhutteli kumpaakin kuningasta mutta vain Manasse nöyrtyi maanpaon vaikeuksien kautta Jumalan edessä. Manassen ja hänen hallitsemansa Israelin kansan elämä muuttui. 

Matteuksen evankeliumissakin (luku 23) puhutaan nöyryydestä Jumalan edessä. Asioiden tekeminen näön vuoksi tai arvostuksen ansaitsemiseksi ei ole Jeesukselle mieleen. Jumala näkee tekojemme motiivit. Hän katsoo sydämeen. Vaikka olen Jeesuksen opetuslapsi, minusta löytyy paljon farisealaisuutta, josta Jeesus varoitti. Mitä sitten tehdä? Jeesus kehottaa nöyrtymään ja antaa muutamia käytännön ohjeita:

Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi”  – erityisen arvonimen ja arvoaseman tavoittelu ja ansaitseminen saattaa “nousta hattuun”.

“Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä” – varoitus jonkun tuntemamme ihmisen korottamisesta erityisasemaan ja ylenmääräisestä ihannoinnista Jumalan sijasta. Jumala on Isämme ja kaiken hyvän antaja.

“Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi.” – kokemuksemme ja taitojemme ansiosta meidät saatetaan korottaa hengellisen oppi-isän tai työelämässä seniorityöntekijän asemaan. Silloin tärkeää on muistaa, että ainut todellinen mestari on Jeesus Kristus.

”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.” – vaikka olisimme toisten opettajia ja arvostamia ikämme, kokemuksemme tai ansioidemme vuoksi, meidän tulee pyrkiä asemassamme palvelemaan ihmisiä, eikä pyrkiä hyötymään heistä tai pönkittämään tekemisillämme omaa asemaamme.  (Matt. 23:8–11) 

Rukoillaan, että me sekä lähimmäisemme, jotka nyt eivät tunne Jumalaa, saisimme nöyrtyä ja tunnistaa, kuka on Jumala.

Heli

2. Aik. 14, Matt. 9

2. Aik. 14
Matt. 9

Jeesus osaa yllättää niin syntisen kuin oman arvonsa tuntevan ihmisenkin. Itseään häpeävän publikaanin kanssa Jeesus nauttii illallista. Arvostetulle fariseukselle hän sen sijaan sanoo terävästi: ”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.” (Matt. 9:13). Antamalla kolehtiin ja elämällä siistiä, hyväksyttävää elämää, emme voi ostaa vapautta ympärillämme olevien ihmisten hädältä. Jeesus käskee meitä osoittamaan rakkautta käytännössä niille, jotka sitä ympärillämme tarvitsevat.

Jeesuksen tuoma ilosanoma on uutinen armon tasa-arvosta. Jokainen, joka kokee olevansa sairas ja syntinen, on yhtä arvokas Jeesukselle. Jeesuksella on varaa sanoa näin, koska hän on Jumala, jolle ihmisten suuretkaan sotajoukot eivät voi mitään (vrt. 2. Aik. 14:10 – 11). Millä tavoin voimme olla tänään välittämässä samaa ilosanomaa armon tasa-arvosta ihmisille, jotka tuota uutista tarvitsevat ja kaipaavat?

Heli