Tekijä: Remes

Ps. 61

Tästä psalmista ei löydy taustakertomusta, joten joudumme kuvittelemaan tilanteen, johon se sopii. Ajatus Jumalan siipien suojasta tuo mieleen lintuemon, joka kokoaa poikasensa suojaan. Laulaja pyytää siis suojamuuria ympärilleen. Tai oikeastaan hän on kokenut tällaista turvaa aikaisemmin ja nyt hän haluaa palata samaan tilanteeseen uudestaan.

Tällaiseen ajatukseen on helppo samaistua. Jäin kumminkin miettimään, että kannattaako vanhojen kokemusten perään haikailla. En tietenkään ajattele, että on väärin pyytää turvaa Jumalalta, mutta kysymys kuuluu, että oliko kirjoittaja oikeasti hädässä? Hän kyllä valittaa olevansa maan äärissä, mutta onko se vain kielikuva siitä, että Jumala tuntuu olevan kaukana. Tämä psalmi on hyvä apu rukouselämään, koska se sanoittaa omat tunteet rehellisesti. Mutta siitä puuttuu Jumalan vastaus, joten katsotaanpa sitä Uuden Testamentin puolelta.

Luuk. 11

Jeesus opettaa opetuslapsilleen Isä meidän -rukouksen. On mielenkiintoista verrata sitä vaikkapa edellä luettuun psalmiin. Yhteistä niille on se, että omat tarpeet tuodaan esille. Erojakin kuitenkin on. Jeesuksen rukouksen lähtökohtana on ajatus läsnäolevasta Jumalasta. Kun psalmin kirjoittaja kokee Jumalan kaukaiseksi, niin nyt Jumala on Isä, joka on läsnä ja kuuntelee. Jatkopuheessaan Jeesus vielä korostaa tätä vertaamalla Jumalaan maallisiin isiin:

Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.

Tuo jatko on muutenkin hyvin mielenkiintoinen. Jeesus puhuu siinä Pyhästä Hengestä. Jos ajattelee koko rukousopetuksen yhtenä kokonaisuutena, niin onko Isä meidän -rukous siis oleellisesti pyyntö Pyhän Hengen  täyteydestä? Ehkä tämä on vähän pitkälle menevä ylihengellinen johtopäätös, mutta jollakin tavalla nämä asiat tuntuvat liittyvän toisiinsa. Pyhän Hengen lahjan voisi sanoittaa niin, että siinä on ennen kaikkea kyse Jumalan läsnäolosta. Kun ajattelee edellä olevaa Daavidin psalmia, niin hänen suurin ongelmansa siinä tilanteessa oli juuri se, että Jumala tuntui olevan etäinen. Jeesuksen tapa rukoilla jo lähtökohtaisesti oletti Jumalan olevan läsnä. Toisaalta siinä sitten oli tämä painotus Pyhän Hengen lahjasta rukousvastauksena, joten ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Johtopäätöksenä kaikesta tästä on se, että Jumalan läsnäolo on siis sekä lähtökohta, että päämäärä. Toisaalta voimme luottaa siihen Jumalan lupauksen mukaan. Toisaalta emme koskaan ole saaneet sitä riittävästi!

Marko

Ps. 60

Daavid käy sotaa aramealaisia vastaan ja tässä vaiheessa lopputulos näyttää huonolta. Tosin psalmin johdannosta käy ilmi, että apua tuli sitten myöhemmin, joten ei hätää. Minua kiinnosti se, miten tässä psalmissa säilytetään luottamus Jumalaan olosuhteista huolimatta. Tai oikeastaan ei ihan säilytetä. Välillä kirjoittaja tuntuu luottavan Jumalan huolenpitoon ilman varauksia:

Luuk. 10

Jeesuksen opetuslapsilla alkaa nyt kenttäharjoitteluvaihe. Matkaan lähdetään tyhjin käsin, ainoana tukena vain toinen opetuslapsi. Ja tietenkin Jeesuksen nimi, jonka voimalla he saattoivat auttaa vastaantulevia ihmisiä.

Luukas mainitsee, että opetuslapset lähetettiin edeltä, eli Jeesus oli aikeissa mennä itse näihin paikoihin myöhemmin. Minulle tämä on muistutus siitä, että kaiken päämäärä oli kuitenkin Jeesus itse. Opetuslapset paransivat sairaita ja ajoivat pois pahoja henkiä, ja olivat siitä ymmärrettävästi kovin innoissaan. Se oli kuitenkin vain valmistelua. Se raivasi pois esteitä ja sitten kun Jeesus itse tuli paikalle,  ihmiset saattoivat helpommin ottaa Hänet ja Jumalan valtakunnan vastaan. 

Jäin miettimään sitä, että ymmärsivätköhän opetuslapset, että he olivat myös opetuksen kohteena. Kaikella tällä Jeesus näytti heille, minkälainen Jumala on. Toimimalla Jumalan välikappaleena he oppivat, että Jumala oli kiinnostunut tavallisten ihmisten hädästä ja halusi auttaa heitä. Mutta ennen kaikkea Hän halusi avata heidän sydämensä Jeesukselle. Tai kuten Jeesus itse sanoi:

Marko

Ps. 59

Daavid on nyt oikeasti pahassa pulassa. Tämä psalmi on puhdas avunhuuto, mutta siinä on mielenkiintoisia vivahteita, jotka muistuttavat Jeesuksen opetuksia. Esimerkiksi:

Luuk. 9

Yllä olevat ajatukset voisi tiivistää sanoihin, että Jumalan valtakunta on erilainen. Tämä näkyy hyvin myös tässä luvussa. Kerta toisensa jälkeen Jeesus tekee tai sanoo jotain yllättävää. Hän tekee ensinnäkin suuria ihmeitä. Ehkä tämän seurauksena Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi. Vastaukseksi Jeesus puhuu  kuolemastaan ja itsensä kieltämisestä. Jeesuksen opetus siitä, kuka on suurin, oli varmaan myös pienoinen järkytys. Ajatus siitä, että pienin on todella suuri, tuntuu jo sanottuna paradoksaaliselta. 

Jatkoa seuraa. Me olemme tottuneet ajatukseen, että ihmiset ovat joko sisä- tai ulkopuolella omasta ystäväpiiristämme. Opetuslapset siis ajattelivat johdonmukaisesti, että ihmiset joko olivat tai eivät olleet Jeesuksen ystäviä. Joten, kun he näkivät jonkun vieraan ajavan pahoja henkiä Jeesuksen nimeä käyttäen, he luonnollisesti kielsivät häntä. Tämä on ymmärrettävää sikälikin, että kuka tietää, mitä tällainen henkilö opetti. Jeesuksen nimi saattoi yhdistyä vaikka mihin outoon. Jeesus ei kuitenkaan ollut millänsäkään, vaan salli toiminnan jatkuvan.

Kuin kirsikkana kakun päällä samarialaisiakaan ei saanut inhota! He kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, eli siis torjuivat Messiaan. Tottahan se olisi oikein, että Jumalan viha kohdistuisi heihin. Mutta taaskin Jeesus oli eri mieltä ja nuhteli opetuslapsia tällaisista ajatuksista.

Jeesuksen ajatukset tuntuvat paradoksaalisilta siksi, että yritämme sovittaa niitä omiin ajatusmalleihimme. Vaikka ylläolevat asiat saattavat tuntua yllättäviltä, niin niiden taustalla on kuitenkin selkeä periaate. Jeesus ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Hän ei tullut etsimään valtaa, vaan antamaan henkensä. 

Marko