Tekijä: Remes

5. Moos. 5

Kymmentä käskyä voidaan lähestyä monella tavalla. Minun mielessäni on rakkauden kaksoiskäsky. Siinähän Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen liitetään toisiinsa. Lähimmäisen rakastaminen on Jumalan rakastamista ja toisin päin. Uuden Testamentin puolella on esimerkiksi käyty väittelyä sapattikäskystä. Katsotaanpa mitä Mooses sanoi siitä:

Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi,  mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, härkäsi, aasisi eikä mikään muu juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin.  Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.

Sapattia vietetään siis siksi, että kansa on nyt vapaa, eikä enää orjuudessa. Nyt on mahdollisuus levätä ja sen mahdollisuuden käyttäminen on samalla kiitosta Jumalalle siitä, että hän vapautti kansan Egyptistä. Yhtenä päivän viikossa juutalaiset eivät tee mitään, koska he voivat! Sapattikäsky on siis kutsu astua siihen vapauteen, jonka Jumala on meille ansainnut ja valmistanut. Ainakin minulle tämä on ajatus, jonka parissa kannattaa viettää jonkin aikaa. Meidän kiireinen maailmamme  tarvitsee tätä Jumalan vapautta ja siksi uskon että ”muista pyhittää lepopäivä” on lause, jonka kautta Jumala puhuu tänään meille kaikille.

Mark. 7

Eilen vertailin Mooseksen lakia Hammurabin lakiin. Sen valossa on helppo ymmärtää Jeesuksen turhautumisen fariseusten laintulkintoihin. Ne nimittäin tuntuivat ”vievän kohti Hammurabia”. Kun laista otetaan pois armeliaisuus, niin ulkoisten säädösten noudattamisesta tulee tärkeämpää kuin todellinen oikeudenmukaisuus. Meidän arvomme, maailmankuvamme ja palvonnan kohteemme heijastuvat lopulta käytökseemme. Näistä asioita ei kuitenkaan huomaa yksittäisistä teoista. Siksi fariseukset olivat täysin hakoteillä, kun he yrittivät niiden perusteella tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä toisten hurskaudesta. He etsivät seurauksista syitä.

Jeesuksen pääopetus tässä luvussa liittyy tähän: ”Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos.” Me pelkäämme luonnostamme, että joku ulkopäin tuleva asia pilaa meidät ja meidän elämämme. Jos näin ajattelemme, meille käy helposti kuten fariseuksille, jotka selvästi ajattelivat, että heidän sisimpänsä on puhdas ja oikeamielinen. Jotta se pysyisi jatkossakin sellaisena, niin oli johdonmukaista välttää kaikkea, mikä olisi voinut tahrata heidät. Näin tehdessään he, ironista kyllä, muuttuivat kylmiksi ja koviksi. Paha ei tullutkaan ulkoapäin.

Oliko Jeesus sitä mieltä, että me olemme sisimpämme vankeja? Jeesuksen  antama lista pahoista asioista, jotka tulevat sydämestämme, on aika vaikuttava: ”pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.” Arvelen, että salaisuus on rehellisyydessä. Jos väitämme, että sisimmässämme ei ole tällaisia asioita, niin ne pääsevät hallitsemaan ja saastuttamaan meidän elämämme. Avoimuus Jumalan ja toisten ihmisten edessä avaa kuitenkin tien anteeksiannolle ja vapaudelle.

Marko

5. Moos. 4

Tässä luvussa Mooses kehuskelee antamallaan lailla:

Minä opetan teille lain käskyt ja säädökset, kuten Herra, minun Jumalani, käski minun tehdä. Teidän tulee noudattaa niitä siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan haltuunne. Noudattakaa niitä ja pitäkää ne, sillä ne ovat muiden kansojen silmissä osoitus teidän viisaudestanne ja ymmärryksestänne. Nämä lait kuullessaan kaikki sanovat: ’Miten viisas ja ymmärtäväinen tuo suuri kansa onkaan.’ 

Millä tavalla Mooseksen laki sitten erosi muista? Jos sitä vertaa vaikka kuuluisaan Hammurabin lakiin niin saamme asiasta jonkinlaisen kuvan. Suurimmat erot ovat ilmeisesti seuraavat:

• Mooseksen laki on sama kaikille, yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta
• Mooseksen laki ottaa huomioon teon tarkoituksen ja päämäärän. Hammurabin laki on kiinnostunut vain teosta itsestään.
• Mooseksen laki on myötätuntoisempi ja armeliaampi.
• Mooseksen laissa rikosten kohde on lopulta Jumala.

Näin tarkastelemalla Mooseksen laki kertoo meille aika paljon Jumalasta. Kun sitä vertaa muihin saman aikakauden lakeihin,  se kertoo myös ihmisistä. Me olemme Jumalaan verrattuna kovempia ja taipuvaisempia syrjimään. Nykypäivän lait perustuvat pitkälle tähän juutalaiskristilliseen traditioon. Minua huolestuttaa se, että länsimaissa ei enää ajatella, että Jumala on kaiken yläpuolella. Se avaa oven mahdollisuudelle, että ihmisten luontaiset itsekkäät taipumukset tulevat esiin ja lait alkavat taas enemmän heijastamaan niitä.

Mark. 6

Minusta on aina ollut kiinnostavaa se, että Jeesus ei voinut kotikaupungissaan tehdä voimatekoja. Hän ”vain” paransi muutamia sairaita. Se on aika laimeaa, kun vertaa vaikka niihin ihmeisiin, joista kerrotaan luvun loppupuolella. Syyksi kerrotaan ihmisten epäusko. Jeesus oli kasvanut heidän keskellään ja he tunsivat hänet lapsesta saakka. Hänen sisaruksensa ja äitinsä elivät vieläkin heidän keskellään. Tässä mielessä ei ollut ihme, että heidän oli vaikea uskoa Jeesuksen olevan enemmän kuin vain tavallinen rakennusmies.

Tämä ei kuitenkaan  tarkoittanut sitä, etteivätkö he olisi nähneet todisteita. Hekin kyllä tunnistivat Jeesuksen viisauden ja voiman. Ongelman ydin oli kysymyksessä: Mistä hän on saanut tämän kaiken? He eivät osanneet vastata tähän, mutta olivat kuitenkin varmoja, että vastaus ei ainakaan ollut Jumala. Näen tässä kaikuja nykypäivään. Meilläkin on taipumus ajatella, että Jumalan läsnäolo on aina jotain ihmeellistä. Jumala on kuitenkin läsnä myös tavallisessa, tutussa, jopa tylsässä arjessa. Hän myös käyttää tavallisia ihmisiä ja puhuu meille arkisten asioiden kautta. Jobin kirjassa on lause, joka kannattaa laittaa mieleen: ”Kyllä Jumala puhuu, puhuu toisenkin kerran, mutta ihmiset eivät sitä huomaa”. 

Marko

5. Moos. 3

Mooseksen kertomus on päässyt vaiheeseen, jossa Israelin kansa on jo Jordanin rannalla. Viimeisenä esteenä on Basan, taas yksi maa, joka valloitetaan ja tuhotaan maan tasalle. Seurauksena tästä kaikilla israelilaisilla ei ollut luontaista motivaatiota ylittää Jordania ja auttaa luvatun maan valloittamisessa. Heillä kun oli jo maata ja pysyvä asuinsija. Mooses käskee heitä kuitenkin auttamaan toisia. Tämä tarkoittaa siis sitä, että heidän piti laajentaa lojaliteettiaan heimorajojen yli. En tiedä kuinka iso muutos tämä oli, mutta epäilen, että aika suuri. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, vaikka siihen aikaan oli suuria valtioita, vain harvoin oli mahdollista puhua mistään kansallisesta identiteetistä. Valtiot samastuivat hallitsijaansa ja sillä oli hyvin vähän tekemistä yksityisten kansalaisten kanssa. Yksityisille ihmisille oma heimo ja muu lähipiiri oli paljon tärkeämpi kuin se valitio, johon he kuuluivat. Sitä paitsi valtioiden rajat muuttuivat jatkuvasti sotien seurauksena. 

Tämä luku päättyy pienoiseen shokkiin. Mooses muistelee sitä, kun hän kuuli, että ei itse tule pääsemään luvattuun maahan. Oli mielenkiintoista lukea siitä, mitä hän kertoo syyksi: ”Herra oli vihastunut minuun teidän vuoksenne eikä kuunnellut minua.”  Hän siis syytti kansaa! Oikeastihan syy kerrotaan neljännessä Mooseksen kirjassa näin:

Te ette uskoneet minuun, ette pitäneet minua pyhänä israelilaisten edessä. Sen tähden te ette saa johtaa tätä kansaa siihen maahan, jonka minä sille annan.

Joopa joo. Mooseksenkin ”historiantulkinta” oli aika subjektiivista. 

Mark. 5

Jeesus on voimakkaampi kuin pahan tai kuoleman valta. Tai niin ainakin tulkitsen tämän luvun sanoman. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Jeesuksen seurassa ei tarvinnut pelätä mitään. Pelosta vapautuminen on iso asia nykyäänkin, mutta siihen aikaan sen täytyi olla aivan ennenkuulumatonta. Taudit, onnettomuudet ja luonto yleensäkin saattoivat yllättää milloin tahansa ja tavallisella ihmisellä ei ollut niitä vastaan kummoisiakaan puolustuskeinoja. Koska elämä oli näin epävarmaa,  ihmiset olivat tottuneet siihen, että kamaluuksia saattoi tapahtua milloin tahansa. Tämä ei ollut pelkästään huono asia, sillä epäilemättä ihmiset osasivat silloin elää nykyhetkessä paljon meitä paremmin.

Jeesuksen kohtaaminen täytyi siis merkitä suurta helpotusta. Tätä se voisi olla meillekin, mutta jotenkin vain murehtiminen tuntuu olevan maan tapa myös seurakunnassa. Kannattaisikohan lukea tämä luku vielä uudestaan ihan ajatuksella?

Marko