Tekijä: Remes

2. Aik. 17

Josafat oli voimakas hallitsija, joten siihen nähden hän on yllättävän tuntematon. Tässä luvussa lähinnä luetellaan hänen valtansa tunnusmerkkejä. Välissä on tosin tämä lause: ”Herra auttoi Josafatia, sillä hän vaelsi samoja teitä, joita hänen isänsä oli hallituskautensa alussa kulkenut. Hän ei palvellut baaleja, hän palveli isänsä Jumalaa ja noudatti hänen käskyjään, toisin kuin israelilaiset tekivät. ”

Kun lukee näitä historiankirjoja, niin on uskomatonta, kuinka monta kertaa eri kuningasten aikana kukkulapyhäköt ja aseratarhat hävitettiin. Vaikka Asa, Josafatin isä, oli hävittänyt Juudasta epäjumalien palveluksen, niin nyt Josafat oli taas samassa puuhassa. Kansa oli vain vähän aikaa sitten suuren ilon vallassa sitoutunut palvelemaan vain Herraa. Kuinkas sitten kävikään, vanhat tavat olivat taas tulleet takaisin. Minusta tämä on varoittava esimerkki meillekin. Innostuksen vallassa tehdyt lupaukset eivät välttämättä ole kovin kestäviä, varsinkin silloin, jos niihin on suuri sosiaalinen paine.

Apt. 11

Pietarin nimi tarkoittaa kalliota. Hänhän oli alun perin Simon, mutta Jeesus antoi hänelle uuden nimen sanoen, että hänen varaansa seurakunta tulee rakentumaan. Tässä luvussa nähdään esimerkki tästä. Pietarilla oli auktoriteettia ja hän sai omalla puheellaan käännettyä ihmiset hyväksymään pakanoiden liittämisen seurakuntaan. Kuten aikaisemminkin oli puhetta, niin tämä oli valtava muutos. Joskus kuulee sellaista puhetta, että vasta Paavali ”keksi” kristinuskon armo-oppeineen. No, tämä luku osoittaa, että tämä ei ole totta. Pietarin selonteon mukaan pakanat saivat kuulua seurakuntaan siksi, että he olivat Jumalan puhdistamia ja uskoivat Jeesukseen. Tämä kävi ilmi siitä, että Pyhä Henki laskeutui heihin. Tämä oli kaikki Jumalan tekoa ja armon osoitusta. Paavali oppineena miehenä ja taitavana sanankäyttäjänä vain osasi sanallistaa alkuseurakunnan yhteisen kokemuksen, mutta ei hän sitä keksinyt.

Marko

2. Aik. 16

Tässä luvussa kuningas Asa liittoutuu Syyrian kuninkaan kanssa ja profeetta Hanani moittii häntä siitä. Asa ei reagoi tähän kovin hyvin, vaan laittaa profeetan tyrmään. Tässä on ensinnäkin todettava, että päällisin puolin tuo liittoutuminen vaikutti järkevältä. Asa nimittäin voitti sodan syyrialaisten avulla. Siinä mielessä hänen suuttumisensa on helppo ymmärtää, koska moitteet varmasti tuntuivat siltä. että joillekin ei nyt mikään kelpaa. Sota oli muka voitettu väärällä tavalla.

Teksti opettaa meille, että toiminnan oikeellisuutta ei pidä tarkastella vain tuloksesta käsin. Jälkiviisaana on helppo olla, mutta tarkoitus ei oikeasti pyhitä keinoja. Mites se Jeesus sanoikaan: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon?”

Asa kuolee ja luvun lopussa on lause, joka saattaa aiheuttaa nykyihmisessä vähän ikäviä väristyksiä: ”Mutta sairauteensakaan hän ei etsinyt apua Herralta vaan lääkäreiltä.” Joten sanottakoon nyt selvästi, että tässä ei sanota, että on väärin hakea apua lääkäreiltä. Ongelma on siinä, että hän ei hakenut apua Herralta vaan vain lääkäreiltä.

Apt. 10

Paavali tuli edellisessä luvussa uskoon, mutta Pietari on vielä toistaiseksi päähenkilö. Tämä luku näyttää sen, kuinka suuri juopa juutalaisten ja pakanoiden välillä oli. Samarialaiset oltiin vielä jossain tilanteissa valmiita hyväksymään joukkoon, kuten pari lukua sitten nähtiin. Mutta kreikkalaiset, roomalaiset ja muut olivat saastaisia. Heidän kanssaan oltiin tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Miltähän tällaisessa ympäristössä eläminen oli tuntunut Corneliuksesta? Häntä kuvattiin hurskaaksi, jumalaapelkääväksi ja anteliaaksi mieheksi, mutta silti juutalaisessa yhteiskunnassa hän oli ulkopuolinen. Vai miltä sinusta tuntuisi, jos kotiisi tulisi vieras, joka ensi töikseen selittäisi sinulle. että hän ei tietenkään normaalisti voisi kuvitellakaan tekevänsä mitään tällaista, mutta nyt kuitenkin tuli, kun Jumala kerran käski.

Kuten edellinenkin luku, tämäkin luku kertoo Jeesuksen ainutlaatuisesta kyvystä yhdistää erilaisia ihmisiä. Luulen, että tässä meillä olisi paljon opittavaa. Nykyään seurakunnat usein muodostetaan samankaltaisesta taustasta tulevien ihmisten ympärille. Siinä on omat hyvät puolensa, mutta se ei kuitenkaan ole se malli, jonka Raamatusta saamme.

Marko

2. Aik. 15

Profeetta Asarja sai aikaan sen, että kuningas Asa aloitti suuret uudistukset. Oikeastaan profeetta Asarjan sanat toimivat vain katalyyttina. Kun niitä luin, niin totta puhuen ne eivät kuulostaneet kovin kummallisilta. Asarja antoi vain yleisen kehotuksen etsiä Herraa ja varoitti, historiaa hyväksi käyttäen, että ilman sitä kansa ajautuu kaaokseen. Asa tulkitsi nämä sanat niin, että hän poistatti epäjumalien patsaat hallitsemaltaan alueelta. Lisäksi hän vannotutti kansalla valan palvella vastedes vain Herraa. Tämä on mielenkiintoista, koska se korostaa sitä, että profetian soveltamisessa vastuu on kuulijalla.

Tällaisia kaikkia koskevia julkisia sitoutumisia on Vanhassa Testamentissa useita ja valitettavasti tiedämme, että ne eivät aina kovin kauan kestäneet. Mielestäni ne eivät silti olleet merkityksettömiä tapahtumia. Tästäkin luvusta paistaa läpi ilo ja innostus. Uskon, että kaikki olivat tässä vaiheessa vilpittömästi mukana. Mieleen tulee Jeesuksen kylväjävertaus. Israelin kansa oli tuolloin vasta prosessin ensimmäisessä vaiheessa. He olivat ottaneet sanan vastaan ja iloitsivat siitä. Vasta myöhemmin selvisi, oliko sana päässyt kunnolla itämään ja kasvamaan.

Apt. 9

Damaskoksen tien tapahtumista on kirjoitettu paljon ja olen vuosien saatossa itsekin tainnut kommentoida tätä lukua useaan otteeseen. Saulin kääntyminen Paavaliksi on yksi kirkkohistorian tärkeimmistä tapahtumista, ainakin jälkiviisastellen. Ilman Paavalia meiltä puuttuisi suuri osa Uutta Testamenttia.

Saul epäilemättä tarvitsi ilmestyksen uskoakseen Jeesukseen. Mutta hän tarvitsi myös Ananiasta voidakseen uskoa, että Jeesuksen seuraajat hyväksyvät hänet joukkoonsa. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että ilman Ananiasta Saul olisi toki ollut muuttunut mies, mutta hyvin yksinäinen ja kirjaimellisesti sokea.

Tässä luvussa tapahtuu siis kaksi ihmettä. Toinen on se, kun seurakunnan vainoajasta tulee Jeesuksen seuraaja. Ja toinen siis se, että seurakunta ottaa hänet avosylin vastaan. Kumpikohan näistä lienee suurempi?

Marko