Tekijä: Remes

2. Aik. 31

Muutama viikko sitten kirjoitin kuningas Hiskiasta, kun kommentoin toista kuningasten kirjaa. Myös tämän päivän teksti kertoo samasta miehestä. Temppelipalveluksen uudistaminen lähti oikeastaan liikkeelle temppelin aseman palauttamisesta. Jerusalemin temppelin papit saivat elantonsa kymmenyksistä ja jos temppeliä ei arvostettu, ei kymmenyksiäkään tullut. Tällöin papit joutuivat henkensä pitimiksi muihin töihin ja temppelin hoito jäi retuperälle. Tästä syystä uudistus lähtikin liikkeelle käskyllä maksaa  kymmenykset ja kuningas itse näytti tässä asiassa esimerkkiä.

Toinen osa uudistusta koski itse jumalanpalveluselämää. Papit perheenjäsenineen luetteloitiin ja tehtävät jaettiin. Kyse oli tavallaan hyvin arkisesta asiasta, mutta tekstistä voi hyvin aistia sen innostuksen, mitä nämä uudistukset saivat aikaan.

Tämä luku sai minut ajattelemaan sitä, mitä hengellinen uudistus vaatii. Hiskia  antaa siitä hyvän mallin.  Kaikki saa alkunsa siitä, että palaamme etsimään Jumalaa. Jos se vaatii käytännön järjestelyitä tai taloudellisia uhrauksia, niin ne täytyy tehdä ensin. Loppujen lopuksi avainasemassa ovat siis ne ihmiset, jotka haluavat löytää jotain uutta ja näyttävät toisille helposti seurattavaa esimerkkiä.  Hiskia oli tällainen johtaja ja siksi hänen hallintokautensa oli yksi Juudan historian parhaimmista ajanjaksoista.

Matt. 21

Tämän päivän Uuden Testamentin luvussa näkyy kasvava juopa uskonnollisen eliitin ja Jeesuksen sekä hänen seuraajiensa välillä.  Minusta on aika mielenkiintoista, että kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, niin paikalla oli suuri joukko ihmisiä huutamassa Hoosianna-huutoja. Seuraavassa hetkessä, kun Jeesus oli mennyt sisälle temppeliin, niin huutamista jatkoivat vain lapset.  Voin hyvin kuvitella, että kun Jeesus lähestyi temppeliä, niin väkijoukko alkoi enemmän ja enemmän miettiä sitä, uskaltavatko he näyttäytyä Jeesuksen seurassa ylipappien edessä. Lapset, jotka eivät tietenkään tienneet näistä jännitteistä,  säilyttivät innostuksen loppuun asti ja jatkoivat elämöimistä vielä sisällä temppelissäkin.

Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi Jeesus asetti lapset meille esikuviksi. He eivät välitä sopivaisuussäännöksistä, vaan ovat enemmän uskollisia todellisille tunteilleen. Me aikuiset emme voi palata lapsuuteen siinä mielessä, että lakkaisimme välittämästä täysin käyttäytymissäännöistä, mutta voisimme ainakin tunnistaa ja tunnustaa sen, mitä sisimmässämme todella on.  Jeesuksen vastustajilla oli tässä asiassa paljon opittavaa, sillä heille tahraton ulkokuori oli kaikki kaikessa. Jeesus oli  taitava käyttämään tätä asiaa hyväkseen. Tosipaikan tullen kirjanoppineet olivat kiinnostuneempia asemastaan kuin totuudesta, eivätkä uskaltaneet ottaa kantaa kiistanalaisiin kysymyksiin.

Toinen esikuvallinen joukko tässä luvussa on senaikaisen yhteiskunnan vähäosaiset. Kirjanoppineiden ei ollut varmasti helppoa ottaa vastaan Jeesuksen opetusta siitä, että publikaanit ja portot olivat heitä ennen menossa taivasten valtakuntaan. Syy ei ollut siinä, että nämä ihmiset olisivat muuttuneet paremmiksi, vaan yksinkertaisesti siinä, että he olivat tunnustaneet tarvitsevansa apua. Kirjanoppineet eivät itseriittoisuudessaan  tähän kyenneet.

Marko

2. Aik. 19

Josafat vaikuttaa hyvältä kuninkaalta. Hän järjesti uudelleen oikeudenkäytön ja asetti sen perustaksi Herran pelon. Tavallaan tämä on aika nykyaikainen ajatus: sen sijaan, että tarkasti määriteltäisiin tehtävät, puhutaankin arvoista ja annetaan ihmisten itse päättää miten niitä toteutetaan.

Josafatin ajatuksena oli selvästi, että  tuomarin tehtävässä toimivat olisivat oikeudenmukaisempia, jos he muistaisivat, että heilläkin on tuomari taivaassa. Ikävä  kyllä luulen, että käytännössä Josafatin ihanteet jäivät toteutumatta.  Raamatussa on nimittäin paljon kohtia, joissa varoitetaan heikossa asemassa olevien sortamisesta. Meidänkin aikanamme monet ovat sitä mieltä, että esimerkiksi köyhän on vaikeampi saada oikeutta kuin rikkaan. Näistä synkistä tosiasioista huolimatta uskon, että Josafat oli oikeassa. Meidän on saatava ensin jumalasuhde kuntoon ja rakentaa elämämme sitten sen ympärille.

Matt. 14

Tämän luvun sisältö on vahvasti kahtiajakoinen. Luku alkaa Johannes Kastajan mestauksella. Jeesus ”vastaa” tähän sarjalla suuria tunnustekoja. Hän näyttää olevansa kykenevä täyttämään kaikki tarpeemme.  Kun ajattelee miten opetuslasten on täytynyt pelästyä ja masentua Johanneksen kuoleman takia, niin Jeesuksen toiminta varmasti palautti heidän luottamuksensa Jumalan hallintavaltaan. Toisaalta myös pahan valta on selvästi todellinen.

Tätä lukua lukiessa saattaa ihmetellä miksi Jeesus ei pelastanut Johannesta. Hänen tekemänsä ihmeet osoittavat selvästi, että Hän olisi pystynyt siihen. Tällaiset asiat jäävät meille arvoituksiksi. Elämme maailmassa, jossa vaikuttaa kaksi voimaa ja Jumalan valtakunta on vasta murtautumassa esiin.  Usein, niinkuin tässäkin luvussa,  vaikuttaa siltä, että Jumala toimii vähän sivummalla, piilossa suurista saleista ja kuninkaanlinnoista. Tämä periaate on hyvä huomata.

Näiden lukujen ääressä rukoilen, että Jumala näyttäisi voimansa meidän joukossamme. Jos se tarkoittaa sitä, että joudumme olemaan vähän syrjässä, niin olkoon sitten niin.

 

Marko

2. Aik. 7

Salomon temppelin vihkiminen oli todella suuri juhla.  Kaikki kerrotut yksityiskohdat ovat massiivisia.  Mielenkiintoinen ja merkittävä yksityiskohta on myös ”Herran kirkkaus”,  joka täytti temppelin ja esti pappeja menemästä sinne.  Kuitenkin itselleni tulee tätä kaikkea lukiessa surullinen olo. Ikuiseksi suunniteltu temppeli ei sitten kuitenkaan ollut ikuinen. Syykin oli selvillä jo tässä luvussa, kun Herra kertoo Salomolle näin: ”Jos käännytte palvelemaan toisia jumalia ja kumarratte niitä,  minä tempaan teidät pois maastani, jonka olen teille antanut. Ja temppelin, jonka olen nimelleni pyhittänyt, minä hylkään ja jätän pilkan kohteeksi ja varoittavaksi esimerkiksi kaikille kansoille.”

Toisaalta tiedämme, että temppelin tilalle tuli myöhemmin seurakunta. Elävinä kivinä muodostamme paikan, jossa Jumala asuu, toimii ja vastaa rukouksiin. Ajattelen, että samat lupaukset ja varoitukset, joita Salomo sai temppeliä varten, koskevat soveltuvin osin myös seurakuntaa.

Matt. 7

Vuorisaarna on aina ajankohtainen. Valitettavasti monet sen käskyistä ja kehoituksista on unohdettu. Kuten esimerkiksi Jeesuksen puhe tuomitsemisesta.  Ihmiset ovat kyllä jyrkästi tuomitsemista vastaan yleensä, mutta aniharva soveltaa tuomitsemiskieltoa itseensä. Jostain syystä uskomme sokeasti omaan arvostelukykyymme kun moitimme toisia ihmisiä heidän virheistään. Aivan kuin pääsisimme heidän päänsä sisälle ja tietäisimme täsmälleen, miksi he toimivat niin kuin toimivat.  Tähän pystyy tietenkin vain Jumala ja siksi tuomitseminen kuuluukin vain Hänelle.

Toinen tässä luvussa esiin tuleva teema on Jumalan etsiminen. Jeesus lupaa, että kaikki etsijät löytävät. Miksi sitten niin monet ihmiset eivät tunnu näkevän Jumalaa?  Eivätkö he sitten ole etsineet tai kaivanneet? Minä uskon,  että jokainen ihminen kaipaa Jumalaa. Olemmehan me luotuja olemaan yhteydessä Häneen. Syvällä sisimmässämme me kaikki etsimme Häntä. Miksi sitten kaikki eivät löydä?  Tämä jää minulle salaisuudeksi. Osittain asia saattaa  kuitenkin selittyä, kun Jeesus puhuu ahtaasta ja avarasta portista.  Ajattelen, että elämään johtava portti on ahdas siksi, että siitä mahtuu läpi vain me itse. Kun etsimme Jumalaa, joudumme jättämään yhtälöstä pois kaikki saavutuksemme, omaisuutemme,  unelmamme ja toiveemme. Jumala ei näitä asioita  halveksi tai väheksy, mutta aito Jumalan etsiminen ei aseta ehtoja sille, mitä pitäisi löytää.

Toisaalta itse etsiminenkin on usein vähän toista kuin mitä nykyihminen voisi kuvitella. Se ei ole tutkimista vaan avautumista ja odottamista. ”Pyytäkää”, sanoi Jeesus.  Rukous, hiljentyminen ja odottaminen on hyvin vaikeaa meille suorituskeskeisille länsimaalaisille.

Tämän tekstin ääressä joutuu miettimään sitä, että olenko itse tosissani etsinyt.  Varmastikin joskus, mutta entä viime aikoina?

Marko