Tekijä: Remes

Julkaistu

Hes. 13, Matt. 27

Hes. 13

Tässä luvussa Hesekiel hyökkää Israelin profeettoja vastaan. En tunne taustoja, mutta sellainen vaikutelma minulle on muodostunut, että kyse oli ihan omasta ammattikunnasta. Profeettojen tehtävänä oli varjella kansaa ja pitää huoli siitä, että se pysyy oikealla tiellä. Sitä kai puhe muurin kunnostamisesta tarkoittaa. He olivat kuitenkin vaihtaneet suojaamistehtävänsä tuottoisampaan hommaan, eli ihmisten miellyttämiseen. Kansansuosio oli taattu, kun he ennustivat kaikille mukavaa tulevaisuutta. Hesekielin puhe on aika vertauskuvallista, mutta ymmärrän sen niin, että profeetat puheillaan peittelivät epäkohtia ja estivät siten niiden hoitamista.

Vastaavan tuomion saavat myös naisprofeetat. Heidän roolinsa näytti olevan enemmän povaaminen ja siihen liittyivät myös erilaisten amulettien ja muiden taikakalujen valmistaminen. Heidän  toimintansa kohdistui siis enemmän yksilöihin kuin koko kansaan. Yhtä vahingollista se silti oli, koska heidän ohjeensa perustuivat mielijohteisiin. 

Tämän tekstin ääressä on luonnollista miettiä profetian merkitystä. Itselleni teksti puhui siitä, että on vaarallista tehdä Jumalan kuuntelemisesta ”ammattia”. Jos elantomme tai asemamme ovat kiinni siitä kuinka mielellään ihmiset puheitamme kuuntelevat, niin ollaan tietysti vaarallisilla vesillä.  Teksti myös epäsuorasti varoittaa puhumasta ylipäätään Jumalan nimissä.  Vaikka aidosti uskoisimmekin, että Jumalalla on asiaa meidän kauttamme, niin asia kannattaa ilmaista nöyrästi ja varovaisesti. Ja lopulta teksti kannustaa myös rohkeuteen. Ongelmia ei saa peitellä, vaan ne kannattaa tuoda rohkeasti esille.

Matt. 27

Tässä luvussa kuvataan Jeesuksen oikeudenkäyntiä ja sitä seurannutta ristiinnaulitsemista ja kuolemaa. Tällä  kertaa kiinnitin jostain syystä huomiota Jeesuksen puhumattomuuteen. Koko luvussa hän sanoo vain yhden lauseen: ”Sinä sen  sanoit” vastauksena Pilatuksen kysymykseen. Jesajan kirjan luvussa 53 tätä tilannetta profetoitiin näin:

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.

Matteuksen evankeliumissa viitataan niin usein Vanhan Testamentin ennustuksiin, että on hieman erikoista, että edellä mainittua Jesajan kohtaa ei tekstissä mainita ollenkaan.  Se kuitenkin selittää tämän luvun tapahtumia aika osuvasti. Mutta miksi Jeesus ei sanonut mitään?  Itse ajattelen, että Jeesus tiesi, että Hänen sanoillaan ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä. Kyseessähän ei ollut oikea oikeudenkäynti, vaan sen lopputulos oli jo ennalta päätetty ja kuolemantuomion olisi voinut estää vain voimakeinoin. Voimakeinot eivät kuitenkaan kuuluneet Jeesuksen keinovalikoimaan ja sanottavansa hän oli  sanonut jo aiemmin.  Tavallaan Jeesuksen nöyrä käytös oli samalla vertauskuvallinen saarna kansanjohtajille ja samalla hyvä esimerkki siitä, miten oikea kuningas käyttäytyy. Ehkä Pilatusta tämä kaikki kosketti jotenkin? Tekstissä sanotaan, että hän ihmetteli Jeesuksen käytöstä suuresti. Hän ei varmasti ollut odottanut, että ”kapinajohtaja” osoittautuisi hiljaiseksi ja nöyräksi ihmiseksi. Niin tai näin, me siitä voimme kuitenkin rakentua ja oppia.

Marko

Julkaistu

Viikko 45

Maanantai: Jer. 1,  1. Piet. 2

Tällä viikolla harpotaan Jeremian kirjan lukuja läpi ja tutustutaan Pietarin kirjeisiin.

Jeremian kutsuminen oli erikoislaatuinen ja hyvin voimakas tapahtuma ja kokemus. Profeetaksi ei tulla hetken mielijohteesta, vaan Jumala valitsi hänet tehtävään. Jeremia sai kuulla, että Jumalalla oli häntä varten tehtävä, johon hänet oli valittu jo ennen hänen syntymäänsä.
 
Tämä toi mieleeni Paavalin. Paavalikin kertoi olevansa valittu apostoliksi ennen syntymäänsä. Hänen kohdallaan tämä on yllättävää, koska hän elämänsä alkupuolella vastusti koko kristinuskoa. Hän kuitenkin tuli tähän lopputulokseen järisyttävän uskoontulokokemuksen vuoksi. Damaskon tien kokemus osoitti selvästi sen, että Jumalalla  on Paavalille tehtäviä. Samalla tavalla Jeremialla ei kutsuhetkellään ollut oikeastaan vaihtoehtoja. Toki uskon, että molempien kohdalla kutsu ja luonteenpiirteet sopivat hyvin yhteen ja siten tehtävä oli lopulta myös mieluinen. Jeremian kohdalla kyse oli kuitenkin myös erittäin murheellisesta tehtävästä. Juuda oli matkalla kohti pakkosiirtolaisuutta ja tätä ei Jeremian profetiat pystyneet muuttamaan. Siitä huolimatta ajattelen, että hänen työnsä oli erittäin tärkeä. Hänen sanomansa ilmoitti, mitä Jumala kaikesta ajattelee ja loi tavallaan kehykset kaoottisilta tuntuville tapahtumille. 
 
Jeremiaa ja Paavalia yhdisti ihmeellinen periksiantamattomuus tehtävässään. Uskon, että tämä piirre johtuu osittain vahvasta tietoisuudesta, että Jumala on itse valitsemassa ja lähettämässä työhön, eli kuten Jumala sanoi:
 
”Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.”
 
Ylläoleviin pohdintoihin on luontevaa liittää Pietarin kehotus palata Jeesuksen, kulmakiven, luokse. Tarvitsemme elämäämme kiintopisteen, jonka varaan voimme nojata myös tekemisemme. Kutsumustietoisuus ei seuraa siitä, että mietimme mitä haluamme tehdä, vaan se tulee ulkopuoleltamme. Toki mieltymyksillämmekin on merkitystä, mutta enemmän rengin asemassa. Kun perusta on kunnossa, niin on mahdollista, Jeremian ja Paavalin tavoin, elää radikaalisti erilaista elämää. Pietari antaa tähän monta ohjetta ja esimerkkiä.
 
Tämän tekstin ääressä on hyvä rukoilla, että Jeesus tulisi elämäni perustaksi.
 
 

Tiistai: Jer. 9, 1. Piet. 3

Tässä luvussa puhutaan ensin siitä, miten ihmiset pettävät toisiaan ja sitten Jerusalemin tulevasta hävityksestä. Aika synkkiä teemoja siis. Minusta on tärkeää havaita näitä lukiessa Jeremian ja Jumalan tunnetila. He ovat tietenkin vihaisia, mutta päätunne on silti suru ja jopa epätoivo. ”Mitä muuta minä voisin tehdä”, kysyy Jumala, kun ihmiset viettävät elämänsä valehdellen ja huijaten toisiaan.  
 
Ajatus surevasta Jumalasta on minusta toisaalta hieman ristiriitainen. Jos asiat ovat Hänen mielestään huonosti, niin miksi Hän ei tee mitään? Eilisessä luvussa Hän kutsui Jeremian vaikuttavalla tavalla. Miksi Hän ei kutsunut samalla tavalla kaikkia Juudan asukkaita? Tähän kysymykseen minulla ei ole ainakaan mitään helppoa vastausta. Takaraivossani on kuitenkin ajatus, että ehkä asia ei kuitenkaan ole aivan näin suoraviivainen. Tässä luvussa Jumala haastaa ihmisiä kerskumaan sillä, että he tuntevat Hänet. Minusta siitä voinee päätellä, että tie oli kaikille avoin. Halukkaita kulkijoita oli vain kovin vähän.
 
Tiedämme, että Jeremian puheet kaikuivat enimmäkseen kuuroille korville hänen omana aikanaan. Uskon hänen julistuksensa kuitenkin vaikuttaneen esimerkiksi alkukirkon elämään. Päivän Pietarin kirjeen ohjeet ovat kuin vastausta Jeremian valitukselle, sillä Pietari kehottaa meitä siunaamaan kaikkia ja vastaamaan pahaan hyvällä. Ja tämän pitäisi alkaa ihan läheltä, omasta aviopuolisosta. 
 
Jep, rukoillaan rakkautta ja kärsivällisyyttä.
 

Keskiviikko: Jer. 10, 1. Piet. 4

Herra on elävä Jumala. Tämä on tämänpäiväisen luvun otsikko. Mikä on käytännössä suurin ero elävän ja kuolleen Jumalan välillä? Kysymys saattaa tuntua tyhmältä, mutta  minusta sitä kannattaa kyllä pohtia. Mehän saatamme jopa tieten tahtoen ainakin lähes palvoa asioita, joista tiedämme itsekin, että ne eivät ole eläviä. Esimerkiksi terveys, menestys ja raha ovat tällaisia asioita. Ne saattavat olla elämässä niin merkittävässä asemassa, että niitä voi hyvällä syyllä nimittää jumaliksi. Kuolleesta luonteestaan huolimatta niistä saattaa saada elämäänsä sisältöä, jopa tarkoituksen.
 
Tämän päivän luku vastaa tähän kysymykseen näin: ”Jumalat, jotka eivät ole tehneet taivasta eivätkä maata, katoavat maan päältä ja taivaan alta”.  Väärien jumalien palvonta tuottaa, jos ensinkään tuottaa mitään, jotain väliaikaista ja katoavaa.
 
Mitäpä tähän sanoo apostoli Pietari? ”Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.”
 
Jumalan armo on Jumalan itsensä tavoin pysyvää ja katoamatonta. Siksi siihen kannattaa keskittyä. Pyydetään, että se voisi elämissämme tulla yhä selvemmin esille. 
 

Torstai: Jer. 17, 1. Piet. 5

Eilen puhuttiin väärien jumalien katoavaisuudesta. Vastaava teema jatkuu tänään. Sellainen ihminen, joka luottaa ihmisiin, on kirottu. Kun taas Jumalaan luottavat ovat siunattuja. Ja miksi? Koska ihmiset ovat katoavaisia ja Jumala ei. Puhe kirotuista ja siunatuista ihmisistä tuntuu kovalta, mutta itse liitän tämän mielessäni Jeesuksen opetukseen kahdesta rakentajasta. Toinen rakensi hiekalle ja talo sortui, kun taas kalliolle rakentaneen talo kesti rajuilmat. Voidaan ajatella, että hiekalle rakentaja oli ”kirottu”, alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan.  Kyse ei ole siis mistään luonnearviosta, vaan pelkästään  havainto typerän toiminnan seurauksista.  Kirouksen vastakohtana on tietenkin siunaus, lupaus menestyksestä. Tämä seuraa siis niitä, jotka turvaavat Jumalaan.

Yksi hyvä esimerkki Jumalaan turvaavasta ihmisestä on Jeremia itse. Hän siis varmasti oli siunattu tämän lupauksen mukaisesti. Mutta miten oli menestyksen laita? Hänen elämänsä oli varsinaista vastavirtaan kulkemista. Jeremian Jumalalta saamat ilmoitukset eivät olleet suosittuja ja saivat hänet myös valtaapitävien epäsuosioon. Hän joutui kokemaan Jerusalemin hävityksen ja perimätiedon mukaan hän lopulta kuoli Egyptissä. Mitä siunaus siis oikein tarkoitti hänen kohdallaan? Näin pitkän ajan kuluttua emme pysty sanomaan hänen elämästään paljoakaan, mutta voimme kyllä huomata, kuinka hänen työnsä on kestänyt aikaa. Hänen profetiansa ovat olleet jo pari tuhatta vuotta lohdutuksena ja rohkaisuna lukemattomille ihmisille.  Pointtini siis on se, että emme useinkaan pysty päättelemään elämäkertaa lukemalla sitä, kuka on siunattu ja kuka ei. Meidän ei yksinkertaisesti ole mahdollista saada riittävää perspektiiviä asian selvittämiseen. Lopputuloksena on, että joudumme luottamaan tässä Jumalan lupaukseen. Joka tapauksessa olen varma, että Jumala oli Jeremian kanssa loppuun saakka ja Jeremia varmasti tiesi sen. Se on lopulta siunauksen varsinainen ja tärkein sisältö. 

Turvataan siis Jumalaan. Pietarin kirje vastaa hienosti taas huutoon  lisäämällä kierroksia entisestään: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.”  

Tämä on rukousaiheemme tänään. Pyydetään, että Jumala ottaisi kannettavakseen meidän murheemme ja vapauttaisi meidät iloon. 

Perjantai: Jer. 18, 2. Piet. 1

Jeremian kuvaus savenvalajan luona käymisestä on minulle tärkeä kohta. Se kertoo uuden alun mahdollisuudesta. Muutos ei kuitenkaan ole helppo ja vaatii usein vanhan rikkomista. Kuten profetioissa yleensäkin, niin tässäkin on monta kerrosta. Pintakerroksena se kuvaa Juudan kansaa ja sen historiaa. Koko kansakunta joutui kokemaan hävityksen, mutta myöhemmin se sai myös nähdä uuden alun ja jälleenrakennuksen ajan. Mutta tämä kertomus voi kuvata myös kenen tahansa elämää. Voimme joutua tilanteeseen, jossa elämämme menee aivan pirstaleiksi ja tuntuu, että mitään ei jää jäljelle. Tässä meillä on lupaus siitä, että mitään ei heitetä pois. Näinhän laulussa saviruukustakin kerrotaan: https://www.youtube.com/watch?v=6vtvVaeJ_DA. 
 
Pietari kertoo tämän päivän luvussa, että a) meillä on kaikki mitä tarvitsemme ja b) olemme saaneet sen lahjaksi. Ongelma ei siis ole resursseissa vaan niiden käytössä. Tarvitsemme paluuta Jumalan lupauksiin ja niiden vastaanottamiseen. Ajatus Jumalan sanasta pimeässä loistavana lamppuna, joka pitää meidät oikeassa suunnassa, on tärkeä ja hyvä pitää mielessä. Sen vuoksihan me näitä Raamatun tekstejäkin päivittäin luemme.
 
 

Lauantai: Jer. 23, 2. Piet. 2

Tässä luvussa on kuuluisa ennustus Jeesuksesta. Hänen nimekseen sanotaan ”Herra on meidän vanhuskautemme”. Ajatus siitä, että Jumala itse sovittaa meidät itsensä kanssa, on aivan keskeinen asia ja lopulta meidän ainoa mahdollisuutemme. 
 
Luvussa on myös ennustus siitä, että israelilaiset pääsevät lopulta palaamaan omaan maahansa pakkosiirtolaisuudesta. Tämä on varmaan ollut aikoinaan lohduttavaa kuultavaa.  Kirjoitushetkellä pakkosiirtolaisuus oli kai juuri alkanut tai vasta edessä. Joka tapauksessa tämä on taas yksi raamatunkohta, josta käy ilmi, että Jumala on myös historian herra.
 
 

Sunnuntai: Jer. 25, 2. Piet. 3  

Tässä luvussa on Jeremian viimeinen varoitus. Tai oikeastaan se on ilmoitus siitä, mitä tuleman pitää. Hän ennustaa kohta alkavan pakkosiirtolaisuuden ajan ja kertoo sen kestävän 70 vuotta. Tähän kohtaan Daniel perusti myöhemmin kuuluisan rukouksensa. Se osoittaa, että Jeremian tekstit eivät jääneet unohduksiin vaan antoivat voimaa vaikeina vuosina. Tämän ennustuksen vuoksi juutalaiset jaksoivat kärsivällisesti odottaa vaikean muukalaisuuden ajan. Tämä osoittaa, että Jumalan sanat kyllä kestävät aikaa ja ne puhuttelevat myös niitä, jotka eivät olleet alkuperäisiä kuulijoita. Itse asiassa voi olla, että alkuperäiset kuulijat eivät edes ottaneet sanomaa ollenkaan vastaan. 

Me itse elämme myös odottaen. Tästä puhutaan tänään päivän Uuden Testamentin tekstissä. Rukoillaan samanlaista kestävyyttä kuin mitä juutalaiset osoittivat vieraalla maalla. 

 

Marko

Julkaistu

Viikko 33

Maanantai: Sananl. 26 Gal. 2

Päivän Vanhan Testamentin luvussa tyhmät saavat kuulla kunniansa. Heistä ei ole mihinkään ja viisaus on heistä niin kaukana, että he eivät pysty edes teeskentelemään sitä. Jos tyhmä on vieläpä laiska, niin hän on täysin toivoton. Hän vain pitkät päivät keksii huonoja tekosyitä saamattomuudelleen.
 
Luvusta  tulee aika mielenkiintoinen, jos kääntää tyhmille osoitetun ei-rakentavan kritiikin päälaelleen ja päättelee siitä minkälainen ihminen on viisas:
 
1. Kun viisasta kiittää, niin se on kuin oikeaan aikaan tullut sade. Se saa hänet kukoistamaan.
2. Viisas ei tarvitse kovaa kuria. Voisikohan nykykielellä sanoa, että hän on itseohjautuva?
3. Viisaan ihmisen kanssa keskustelu on mielenkiintoista ja opettavaista.
4. Viisas on työteliäs ja aikaansaapa.
 
Myönnän ottaneeni näitä sorvatessani aikamoisia vapauksia, mutta näin tässä korostuu se sananlaskujen perusajatus, että tyhmyys ja viisaus eivät ole niinkään synnynnäisiä ominaisuuksia vaan asenteita. Viisaan ihmisen tunnistaa nöyryydestä ja vastaanottavaisuudesta.
 
Tällaista nöyrää viisautta tarvittiin alkuseurakunnasssa paljon. Galatalaiskirjeessä Paavali tekee selkoa kristittyjen suhteesta Mooseksen lakiin. Eri näkemykset olivat kaukana toisistaan.  Erityisesti juutalaisuudesta kääntyneiden joukossa oli niitä, jotka vaativat ympärileikkausta ja sitä kautta lain noudattamista. Pahinta oli, että tällaiset ihmiset eristäytyivät pakanataustaisista. Jopa Pietari ja Barnabas horjuivat käsityksissään ja sortuivat teeskentelemään.
 
Paavalin opetus asiasta on selvä. Jos yritämme pelastua lakia noudattamalla, niin teemme turhaksi Jeesuksen ristinkuoleman.
 
Viikko on siis hyvä aloittaa pyytämällä oikeaa viisautta. 
 

Tiistai: Sananl. 27 Gal. 3

Tämän  päivän sanalaskut puhuvat ihmissuhteiden merkityksestä. Hiomme toisistamme särmiä pois ja rakkaus parantaa sisäisiä haavoja. Taas kerran asenne on tärkeämpi kuin teot.
 
Galatalaiskirjeessä Paavali käyttää Sananlaskuista tuttua vastakkaisasettelua saadakseen viestinsä läpi.  Saitteko Hengen suorittamalla vai kuulemalla ja uskomalla? Paavali pitää vielä jatkoksi pienen raamattutunnin niille, joille oma kokemus ei riitä vakuudeksi.
 
Minusta tällaiseen kuulijoiden omaan jumalasuhteeseen vetoaminen on hyvin mielenkiintoista. Nuorempana minä opin osittain halveksimaan (hengellisiä) kokemuksia. Ainakaan niistä ei saanut vetää mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Pahimmillaan tällainen asenne  tarkoittaa kokemusten täydellistä sivuuttamista. Siitä helposti seuraa koko uskonelämän muuttuminen teoreettiseksi. Mutta jos käytännön yhteys Jumalaan ei merkitse mitään, niin aika vähän jää jäljelle.
 
Näiden tekstien ääressä rukoilen jumalasuhteen ja ihmissuhteiden puolesta. 
 

Keskiviikko: Sananl. 28 Gal. 4

Sananlaskuissa on tänään sanontoja moraalista. Paha saa palkkansa, mutta armoakaan ei unohdeta.  Kaiken keskellä mieleeni jäi tämä lause: ”Joka Herraa etsii, näkee asiat oikein”.   Tämä muistuttaa Jeesuksen puheesta Jumalan valtakunnan etsimisestä. Tämä on rohkaiseva ajatus ja kehottaa lähtemään liikkeelle.
 
Galatalaiskirjeen neljännessä luvussa jatketaan edelleen puhetta Pyhästä Hengestä. Meidän sydämessämme asuva Pyhä Henki peräti huutaa. Kun tämän liittää edellisen päivän teksteihin, niin huomaa, että tässä puhutaanedelleen elävästä kokemuksesta. Paavali ei siis niinkään opeta galatalaisia Pyhästä Hengestä, vaan kirjoittaa kuulijoilleen tutusta asiasta.  Kun kuuntelemme sisässämme asuvaa Pyhää Henkeä, niin opimme Häneltä olevamme Jumalan lapsia.
 
Tämän tekstin ääressä on luontevaa hiljentyä Pyhän Hengen edessä ja pyytää Häntä puhumaan.
 
 

Torstai: Sananl. 29 Gal. 5

Sananlaskujen luku 29 on otsikoitu ”Neuvoja hallitsijalle”,  mutta oikeasti siinä on aika sekalainen valikoima lausumia.  Verrattuna edelliseen lukuun näiden sävy tuntuu melko ankaralta ja kylmältäkin. Erityisesti suhteessa lapsiin ja orjiin suositeltiin tiukkaa kuria jo pienestä pitäen. Sen vuoksi olikin pieni yllätys nähdä tämä lause kesken kaiken : ”Pane köyhä ja riistäjä vieretysten: kummankin silmään on Herra  antanut valon”. Tämä muistuttaa Jeesuksen puheita siitä, kuinka Isä antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyvillekin. Jumala ei siis erottele  eri yhteiskuntaluokissa olevia ihmisiä ja suhteessa Häneen olemme tasa-arvoisia. Seuraava sananlasku jatkaa ajatusta johdonmukaisesti: ”Jos kuningas hankkii oikeutta köyhille, hänen valtansa on vahva ja vakaa”.  Ehkäpä nämä kaikki sittenkin olivat neuvoja nimenomaan hallitsijalle? 

Paavali siirtyy luvussa 5 kirjoittamaan käytännöstä.  Kristittyinä olemme vapaita ja pyrkimys päteä lain noudattamisella on pyrkimystä takaisin orjuuteen. Ja orjuus ei ole yhtään kivaa, siitähän saimme jo muistutuksen Sananlaskujen puolelta. Mutta tarkoittaako vapaus sitä, että nyt voimme vapaasti noudattaa kaikkia mielihalujamme?

Vastauksessaan Paavali palaa tuttuun teemaan eli Pyhään Henkeen. Jos Hän ja rakkaus saavat ohjata elämäämme, niin tosiaan voimme tehdä mitä haluamme. Taas kerran tällainen opetus edellyttää sitä, että kuulijoilla on selvä ja melko yhtenäinen käsitys ja kokemus siitä, mitä Pyhän Hengen puhe ja ohjaus tarkoittaa. Paavali myös luottaa Pyhään Henkeen aivan täysin. Jos galatalaiset seuraavat Hänen johdatustaan, niin he eivät tarvitse mitään sen tarkempia ohjeita.  Henki itse tuottaa heissä hedelmää ja muuttaa heidät.

Tämän tekstin ääressä on helppo huomata, kuinka paljon me tarvitsemme uudistusta. Tämä on tämän päivän rukousaihe.

Perjantai: Sananl. 30 Gal. 6

Kukahan mahtoi olla tämä Agur, jonka sanoja tänään saamme lukea? Tämä luku on siis omistettu hänen elämänohjeillensa ja se on siksi yhtenäinen kokonaisuus.  Agur opettaa meille kohtuullisuutta. Hän toivoo saavansa Jumalalta juuri sen verran kuin tarvitsee. Rikkaus kun altistaa ylpistymiselle ja köyhyys rikollisuudelle. Tämä tuntuu aika hyvältä ohjeelta meille kaikille.

Mitä tehdä, jos seurakunnassa on joku ihminen, joka ei muiden mielestä seuraa Hengen ohjausta? Paavali suosittaa lempeyttä. Asiasta saa ja pitääkin puhua, mutta rakkaudellisesti, valmiina kantamaan toisten taakkaa. Kutsumuksenamme ei tietenkään ole toisten kyttääminen ja tätä alleviivatakseen Paavali vielä lisää, että kukin tutkikoon vain omia tekojaan.

Paavali päättää kirjeensä summaamalla yhteen: ”On samantekevää onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi.” Kristityn vapaus on vahvasti sidoksissa läsnäolevaan Jumalaan, Pyhään Henkeen.

Tämän päivän rukousaihe on se, että osaisimme seurakunnassa kantaa toistemme taakkoja.
 
Lauantai:  Sananl. 31 Ef. 1
 
Lemuel kertoo tässä luvussa äidiltään saamista opetuksista. Ne näyttävät pääosin koskevan naisia ja alkoholin käyttöä! Äidit eivät ole kenties paljoa muuttuneet aikojen saatossa….
 
Itse olen aina ihmetellyt suomalaisia juomistapoja. Suomalainen kulttuuri on kuulemma ollut pitkälti kristillinen ja Raamattuun perustuva. Kuitenkin alkoholin käyttö on meillä perinteisesti ollut humalahakuista ja koko aihe muutenkin aika pitkälle tabu. Tällaista mallia Raamatun teksteistä ei  löydy. Itse asiassa Raamattu puhuu asiasta aika virkistävän suoraan. Lemuelin äitikin opettaa, että alkoholi ja johtajuus ei sovi yhteen. Se saa aikaan mielivaltaa ja sortoa.
 
On muuten mielenkiintoista, että hän sanoo, että ”olut sopii onnettomalle, viini sille, jonka mieli on katkera. Juodessaan hän unohtaa kurjuutensa, eikä mieti murheitaan.” Mietin mitä tällä tarkkaan ottaen yritetään sanoa?  Pinnalta katsoenhan siinä suorastaan yllytetään alakuloisia ihmisiä juomaan ja sitä kautta hankkimaan helpotusta kurjaan oloonsa. Ja onhan omana aikanammekin selvää, että masennuksella  ja  alkoholin ongelmakäytöllä on yhteys. Mutta koska tämä asia esitetään niin, että se ei koske Lemuelia ollenkaan, niin mietin, että onko tässä kuitenkin kyse vähän muusta. Puhetavat ovat nimittäin muuttuneet ja entisaikaan käsittääkseni ajateltiin asioista hyvin suoraviivaisesti. Voi esimerkiksi olla, että lähtökohtaisesti onnettomaankaan kuninkaaseen ei voinut viitata sanalla ”onneton”,  koska hänellä oli ulkoisesti  kaikki hyvin. Toisaalta esimerkiksi sairas oli automaattisesti ”katkeroitunut”. Jobin kirjasta tällaista ajattelua löytyy paljon ja siihen liittyy vielä käsitys siitä, että jokainen on teoillaan ansainnut oman menestyksensä tai onnettomuutensa. Joten tämä voi olla vain yksi tapa sanoa, että  kuninkaan asemassa olevalle ei alkoholin liikakäyttö sovi, koska se liittää hänet väärään ihmisryhmään. Näin ollen tämä viesti ei olisi ollenkaan suunnattu masentuneille, vaan Lemuelille itselleen. En tiedä, pitäisi olla pari tuhatta vuotta vanhempi tietääkseen miten aikalaiset tämän tekstin viestin ymmärsivät. Mutta tämä on terveellinen havainto: ymmärrämme Raamatun tekstit helposti väärin, koska käsitämme ne omasta ajastamme ja kulttuuristamme käsin. Voin olla siis tässä täysin hakoteillä. Se on kuitenkin selvää, että tässä varoitetaan liiasta alkoholin käytöstä….
 
Galatalaiskirjettä lukiessa on helppo huomata, kuinka paljon Paavali puhuu Pyhästä Hengestä. Pyhän Hengen läsnäolo oli lopulta yksi peruste, jolla hän osoitti, että pelastumme uskon kautta. Nyt on vuorossa Efesolaiskirje ja luvussa löytyy  aivan sama teema. Paavali puhuu meissä asuvasta Pyhästä Hengestä sinettinä, joka varmistaa osallisuutemme kaikkeen siihen rikkauteen mitä meillä Jeesuksessa on. Luettelo on pitkä: anteeksianto, lunastus, armo, viisaus, ymmärrys, lapseus. Itselleni oli joskus vaikea uskoa, että listaan kuuluu myös sanat ”pyhyys ja nuhteettomuus”. Eihän minun elämäni ollut mitenkään pyhää tai nuhteetonta. On kuitenkin tärkeä lukea koko lause ”Hän on valinnut… meidät olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina”. Loppujen lopuksi kaikki nämä ominaisuudet ovat Kristuksen ominaisuuksia ja meillä ne ovat vain siksi, että ”olemme Kristuksessa”. 
 
Tähän päivään sopii Paavalin oma rukous: 
 
”Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa.”
 

Sunnuntai: Saarn. 1 Ef. 2

Mitä hyötyä on vaivannäöstä kun kumminkin kuolemme? Tällä tavalla minä ymmärrän Saarnaajan kirjan keskeisen kysymyksen. Kysymys elämän tarkoituksesta ja mielekkyydestä on aina sidoksissa sen loppuun ja myös käsitykseen siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Ajattelen, että Saarnaaja on hyvin ajankohtainen kirja nykyisen (ilmasto)ahdistuneen sukupolven keskellä.
 
Yksi ero meidän ja Saarnaajaan tilanteessa tietenkin on. Saarnaaja oli turhautunut, koska hänestä mikään ei oikeasti muutu, vaan kaikki jatkuu entiseen malliin. Hän olisi ehkä halunnut jättää maallisesta vaelluksestaan jonkun pysyvän jäljen. (Ironista kyllä, juuri sen hän teki, ja luemme sitä parasta aikaa…) Meidän aikanamme tilanne on kuitenkin eri. Varsinkin ilmastonmuutoksen edessä olemme joutuneet kohtaamaan sen ajatuksen, että voimme menettää tämän kaiken ja voi olla, että asialle ei pystytä paljoa tekemään. Onhan se aina ollut totta, mutta sitä ei ole tarvinnut miettiä, koska ulkoisesti meillä (länsimaissa) on mennyt hyvin. Yhteiskuntamme on ollut muutenkin erittäin tehokas piilottamaan kärsimyksen ja kuoleman pois silmistä. Kummallista kyllä,  kaipaamme sitä samaa pysyvyyttä mitä Saarnaaja kammosi.
 
Kristityille tässä ei ole mitään uutta, sillä mehän olemme eläneet lopun aikoja jo pari tuhatta vuotta. Mutta eihän se sitä tarkoita, että emme voisi samalla tavalla turhautua ja ahdistua kuin muutkin. Sen tähden on terveellistä tutustua ja uppoutua Efesolaiskirjeen ajatuksiin. Paavali kertoo meille, että Kristuksessa voimme elää aivan uutta elämää, joka kantaa iankaikkisuuteen asti. Ajattelen, että oikein ymmärrettynä tämä vapauttaa meidät toimimaan myös tässä ajassa osana yhteyskuntaa. Näinhän  jakeessa 10 sanotaan: ”Me olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.”  Jumala on siis tarkoittanut meidät olemaan hyödyllisiä.  Käytännössä tämä tietenkin tarkoittaa eri ihmisillä erilaisia asioita. Joskus tällainen teksti tulkitaan niin, että siinä puhutaan vain ns. hengellisestä työstä, mutta siihen en usko, koska siinä ei sanota niin! Itse asiassa on aika vahingollistakin ajatella tuolla tavalla, koska se saa aikaan sen, että kristityt ovat kiinnostuneita toisista ihmisistä vain evankelioinnin kohteena ja se on aika vastenmielistä.
 
Tämän tekstin äärellä pyydän, että Jeesus näyttäisi meille, mitä ovat ne teot, mitä Hän on meille tänään valmistanut ja antaisi voimaa ja iloa tehdä ne.
 

Marko