Tekijä: Remes

2. Kun. 11

Päivän luku kuvaa erityisen väkivaltaista aikakautta Israelin ja Juudan valtioiden historiassa. Kapinat seurasivat toistaan ja kokonaisia sukuja hävitettiin. Tämän luvun tapahtumat eroavat useista muista sikäli, että sen sisältämää väkivaltaa on vaikea ymmärtää. 

Lyhyt kertaus.  Salomonin kuoltua valtakunta hajosi kahtia. Israelin ja Juudan valtiot olivat ilmeisesti ihan hyvissä väleissä keskenään ja yksi merkki siitä oli se, että Juudan kuninkaan Joramin vaimo Atalja oli Israelin kuninkaan tytär.  Hän tuli Juudan kuningattareksi sen jälkeen kun hänen miehensä ja poikansa kuolivat.  Atalja oli menettänyt äskettäin myös oman Israeliin jääneen sukunsa Jehun kapinan seurauksena. 

Atalja oli varmaankin katkera, mutta en silti ymmärrä, miksi hän päätti tappaa kaikki Ahasjan pojat. He olivat hänen omia lapsenlapsiaan.  Hänellä ei käsittääkseni ollut mitään syytä pelätä heitä, eikä hänellä myöskään ollut ketään, jonka hän olisi halunnut auttaa valtaistuimelle. Ainoa mieleeni tuleva selitys on se, että hän oli epävarma omasta asemastaan. Juudassa ei ennen häntä ollut ollut kuningatarta, eikä hän edes ollut suoraan Daavidin jälkeläinen.  Lisäksi hän oli vielä Ahabin ja Isebelin tytär ja vanhemmilla oli varmasti huono maine. Joten ehkä hän vain halusi varmistaa oman valtansa. Vallanhimo on yksi kaikkein eniten turmelevista asioista. Hirmuvallan ansiosta hän oli kuitenkin varmasti hyvin epäsuosittu ja kapina alkoi kytemään saman tien.

Daavidin suvun sammuminen oli siis hyvin lähellä. Jäljelle jäi vain Joas,  jonka  pelasti hänen tätinsä viemällä hänet piiloon kuolemaantuomittujen joukosta.  Joseba, Joasin täti, on yksi vähiten tunnetuista Raamatun sankareista. Hän kuitenkin riskeerasi oman henkensä pelastaessaan Daavidin jälkeläisen, josta tuli myöhemmin yksi parhaista Juudan kuninkaista ja myös Jeesuksen esi-isä.  Hänet voi siis hyvästä syystä nimetä yhdeksi uskon sankareista.

Tämä kertomus rohkaisee luottamaan siihen, että Jumalalle ei ole toivottomia tilanteita.

Ilm. 8

Rukous on merkillinen asia. Rukoilemme, koska Jumala johtaa meitä rukoilemaan. Toisaalta rukoukset vaikuttavat ja Jumala vastaa niihin.  Rukous on siis merkittävää, mutta siitä ei voi tehdä kaavaa tai rakennelmaa, joka jotenkin pakottaisi Jumalan tanssimaan meidän pillimme mukaan.

Ilmestyskirjan kuva rukouksista, jotka nousevat savuna Jumalan valtaistuimen eteen, kertoo tärkeimmät. Meidän rukouksemme kuullaan. Ne ovat Jumalalle mieleen ja Hän vastaa niihin sitten kun aika on kypsä. Tämä näky täydentää hyvin Vanhan Testamentin kuvausta Joasin lapsuudesta. Varmasti Juudassa rukoiltiin paljon niiden kuuden vuoden aikana,  jolloin elettiin Ataljan hirmuvallan aikaa.

Marko

2. Kun. 4

Elisan kautta tapahtuneet ihmeet muistuttavat Jeesuksen tunnustekoja. Elisa auttoi tavallisia ihmisiä ja käytti tavallisia esineitä. Jeesuksen tavoin Elisakin lähestyi ihmisiä yksilöinä.

Kun rutiköyhä leski pyysi hänen apuaan, niin Elisan ensimmäinen kysymys oli ehkä vähän yllättävä: ”Sano minulle, mitä sinulla on talossasi”. Leskellä ei ollut mitään muuta kuin pullollinen ruokaöljyä.  Jumalan ihmeen ansiosta öljyä kuitenkin riitti niin paljon, että siitä liikeni myyntiinkin. Tässä kertomuksessa on paljon samaa kuin Jeesuksen ruokkimisihmeessä.  Jeesus siunasi pienen pojan eväät ja niistä riitti tuhansille ihmisille.

Tämä kertomus kannustaa meitä kiinnittämään huomiota siihen, mitä meillä on. Jumala on tarkoittanut sen käyttöön. Tämä sama periaate sopii hyvin myös seurakuntaan. Meille on kaikilla lahjoja ja kykyjä, jotka voivat Jumalan käytössä moninkertaistua. Moninkertaistuminen ei kuitenkaan ole varsinainen tavoite, vaan se, että annamme Jumalan käyttöön sen, mitä meillä on. Kun pieni poika antoi eväänsä Jeesukselle, niin hänellä ei ollut aavistustakaan lopputuloksesta. Hänen näkökulmastaan ainoa välitön seuraus oli se, että hän menetti senkin vähän, mitä hänellä oli siihen asti ollut. Usko vaatii luottamusta ja luottamus rohkeutta.

Ilm. 1

Johanneksen ilmestyksen  erilaiset Jeesusta tarkoittavat ilmaukset ovat opettavaisia. Ensiksikin Häntä kutsutaan luotettavaksi todistajaksi. Ajattelen tämän tarkoittavan sitä, että Jeesuksen todistus itsestään ja Jumalasta on luotettava. Jumala on juuri sellainen kuin Jeesus sanoo.

Jeesuksesta sanotaan myös, että Hän on ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä.  Mielessäni tämä liittyy Johanneksen evankeliumin alun puheeseen Jumalan sanasta, joka oli alussa Jumalan luona ja oli Jumala. Tämä voi tuntua kovin metafyysiseltä, mutta käytännön seuraus on se, että Jeesus on aina läsnä. Ajattelen itse, että kun synnyin, niin Jeesus oli ensimmäisenä vastaanottajana toivottamassa tervetulleeksi. Hän on myös kuoleman hetkellä viimeisenä saattajana turvaamassa matkaa viimeisen rajan yli.

Tämän luvun hymnitkin ovat kauniita. Esimerkiksi:

Marko

1. Kun. 19

Kertomus Eliasta  Horebin vuorella on  hyvin mielenkiintoinen .  Elia oli juuri  kokenut elämänsä suurimman voiton  Karmelinvuorella.  Varmaankin hän oli ajatellut taistelun olevan ohi ja Israelin nyt lopulta kääntyvän Herran puoleen. Sen sijaan hän saikin tappouhkauksen ja joutui lähtemään pakoon. Hän koki vaivannäkönsä menneen hukkaan, masentui  ja toivoi kuolemaa. Tässä tilanteessa hän sai Jumalan sielunhoitajakseen.

Ensimmäinen asia, mihin Jumala kiinnitti huomiota oli ruoka. Elia sai yksinkertaisen kehotuksen ”nouse ja syö”. Ei mitään muuta yli kuukauteen. Sen jälkeen alkoi ”terapiakeskustelu”.

”Miksi olet täällä, Elia?” Elia sai purkaa pettymystään ja ja hän tekikin sen aika monisanaisesti. Jumala ei vastannut valitukseen mitään, mutta lupasi, että Hän kulkee sen paikan ohitse.  Tapahtui monta vaikuttavaa luonnonilmiötä, mutta Jumala ei ollut läsnä missään niistä. Vasta kun tuli hiljainen tuulen humina, niin Hän tuli paikalle ja Elia sai elämäänsä uuden alun.

Tällainen sanoma Jumalasta, joka osaa taitavasti hoitaa meidän murheitamme on rohkaiseva ja puhutteleva. Hän tietää täsmälleen miten lähestyä meitä.

1. Joh. 2

Kun lukee Johanneksen kirjeitä, niin minulle jää usein päällimmäiseksi mieleen puhe rakkaudesta.  Jumala on rakkaus, Jeesus teki kaiken rakkaudesta ja meitäkin kehoitetaan samaan. Kun lukee tarkemmin, niin Johanneksen pääviesti on kuitenkin sanoma Jeesuksesta. Me rakastamme, koska Hän on ensin rakastanut meitä. Rakkaus ei siis synny tyhjiössä.

Johannes ei myöskään ajattele rakkauden olevan jonkinlainen pääsylippu Jumalan luokse. Sinne pääsemme vain Jeesuksen tähden.  Rakkaus on ”vain” seurausta, lopputulos siitä että pysymme Jeesuksessa.  Rakkaus ei ole edes omaamme. Se on Jumalan rakkautta, joka välittyy kauttamme toisille.

Hienoja ajatuksia ja aika velvoittaviakin. Hyvää viikkoa kaikille!

Marko