Tekijä: Remes

1. Kun. 5

Salomonin viisaus on nykyäänkin käsite. Tässä luvussa sitä kuvaillaan mielenkiintoisella tavalla. Salomo oli kiinnostunut monista asioista, mutta erikseen mainitaan eläimet.  Hän oli myös psalmirunoilija ja sepitti sananlaskuja. Ennen kaikkea hän kuitenkin käytti viisauttaan hallinnon kehittämiseen ja vaurastumiseen.  Hänen aikanaan Israel eli ennennäkemätöntä suuruuden aikaa ja sen ajan ihmisista varmaan tuntui, että valtakunta oli ikuinen.

Tunnetuin Salomonin saavutuksista on kuitenkin Jerusalemin temppeli. Se olikin todella massiivinen projekti. Yhteensä 150 000 kantajaa ja kivenhakkaajaa työskenteli vuoristossa.  Ja tämä siis vain raaka-aineiden hankintaa varten! Temppelin rakentaminen vaikutti varmasti koko kansan elämään.  Se oli myös valtava piristysruiske taloudelle ja ulkomaankaupalle. Esimerkiksi puuta saatiin nykyisen Libanonin alueelta ja se maksettiin maataloustuotteilla.

Tätä lukua oli kiva tutkia! Mukavaa, että kerrankin kaikki meni putkeen ja Salomo menestyi kaikessa, mihin ryhtyi.  Kovin paljoa en kyllä siitä oppinut.  Se kuitenkin muistuttaa meitä siitä, että järjen käyttö on sallittua.

Joh. 9

Jeesuksen parantaman miehen käytös on todella opettavaista tässä luvussa.  Kun häneltä kysyttiin Jeesuksesta, hän vastasi armottoman rehellisesti. Aluksi hän kertoi lyhyesti faktat eli mitä Jeesus teki ja mitä hänelle itselleen tapahtui:

”Hän pani tahnaa silmilleni, sitten kävin pesulla, ja nyt minä näen.”

Tämä miehen puhetyyli kuulostaa hyvin suomalaiselta! Ei mitään turhaa koristelua, vaan pelkkää asiaa.  Kyllähän hän kysyttäessä ilmoitti oman mielipiteensä Jeesuksesta, taas melko lyhytsanaisesti:

”Hän on profeetta.”

Mutta sitten hän joutuikin vastaamaan vaikeampiin kysymyksiin. Hänhän oli  tavannut Jeesuksen vain pikaisesti, eikä oikeasti tiennyt Hänestä juuri mitään.  Oliko Jeesus syntinen? Mies vastasi taas hienosti:

”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.”

Kysymykseen Jeesuksen syntisyydestä hän siis vastasi vain: ”En tiedä”.  Hän ei siis lähtenyt arvailemaan, vaikka hänellä asiasta varmasti  jonkinlainen mielipide olikin.  Sen sijaan hän vaihtoi aihetta ja puhui siitä, mitä tiesi.  Jeesuksen seuraajien ei tarvitse osata vastauksia kaikkiin kysymyksiin.

Tämän luvun äärellä pyydän itselleni samaa suoraviivaista rehellisyyttä ja rohkeutta.

Marko

2. Sam. 21

Tämä on  mielestäni vaikea luku kommentoitavaksi.  Mutta sen se opettaa, että teoillamme on vaikutusta usean sukupolven päähän. Tässä luvussa teloitetaan seitsemän syytöntä miestä,  jotta vanha verivelka sovitettaisiin ja gibeonilaiset suostuisivat siunaamaan Israelia. Saul oli aikoinaan rikkonut gibeonilaisille vannotun valan ja yrittänyt tuhota heidät. Tämän teon selitykseksi annettu syy on mielenkiintoinen:  ”Saul ajoi kiihkeästi Israelin ja Juudan etuja.” Tässä on siis raamatullinen esimerkki liian pitkälle menneestä kansallistunteesta.

Joh. 2

Tässä luvussa Jeesus tekee vedestä viiniä ja puhdistaa temppelin. Hyvin kaksijakoiset tunnelmat siis. Kummankin kertomuksen lopussa tapahtuu kuitenkin sama asia: ”Hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.” Minulle tämä luku puhuu myös siitä, että  meillä on vaarana ajatella liian yksipuolisesti.  Jeesus on toki lempeä ja nöyrä ja valmis auttamaan.  Mutta Hän on myös vihainen nähdessään epäoikeudenmukaisuutta ja riistoa. 

Marko

2. Sam. 14

Daavidin perhe-elämä oli  riitaisaa. Hänellä oli lapsia monen vaimon kanssa ja eri liitoista syntyneet lapset eivät  tulleet toimeen keskenään. Perheen sisällä oli myös seksuaalista väkivaltaa ja sellaisen tapauksen kostona Absalom murhasi velipuolensa Amnonin. Tämän seurauksena hän oli nyt maanpaossa ja pelkäsi verikostoa. Tästä olisi helposti saattanut alkaa verinen kierre Daavidin lasten välillä.

Absalom taisi olla Daavidin suosikkipoika ja hänellä oli ikävä poikaansa. Joab, Daavidin sotapäällikkö huomasi tämän ja kehitti merkillisen juonen,  jonka seurauksena Daavid lopulta armahti Absalomin ja haetutti hänet takaisin Jerusalemiin. Ikävä kyllä, jo heti seuraavassa luvussa Absalom maksoi hyvän pahalla ja nousi kapinaan.

Tästä kaikesta pystyy päättelemään, että vaikka Daavid rakasti lapsiaan, heidän välinsä olivat etäiset. Voi olla, että  moniavioisuus aiheuttaa tälläisen asetelman luonnostaan, koska eri vaimojen välile muodostuu helposti kilpailua. Tällainen ongelmahan oli jo Israelin kantaisän Jaakobin perheessä. Daavid oli myös aika lepsu lapsiaan kohtaan ja Amnon ei esimerkiksi saanut rikoksestaan häneltä mitään rangaistusta. Tämä saattoi saada aikaan katkeruutta muissa lapsissa.

Jäin miettimään sitä, että yhdessäkään Daavidin monista psalmeista ei mainita vaimoja, lapsia tai perhe-elämää. Olikohan tässä hänellä sokea piste, eikä hän tajunnut, että Jumalalla olisi ollut tälläkin elämänalueella annettavaa?

1. Piet. 3

Jos Vanhasta Testamentista on vaikea löytää ohjeita perhe-elämään , niin Uudessa Testamentissa niitä kyllä on, vaikkapa tässä päivän luvussa.  Lähtökohtana on toisten kunnioittaminen. Pietari kirjoittaa, että jos kotielämässä on ongelmia, niin rukoukset saattavat estyä. Tämä varmaankin perustui käytännön kokemukseen ja saattoi olla jopa tuttua hänelle itselleen. Kun seurakunta kokoontuu yhteen, niin kaikki tuovat sinne  mukaan itsensä elämäntilanteineen. Totta kai se vaikuttaa siihen, mitä seurakunnassa tapahtuu ja minkälaista siellä on. Tai ainakin sen pitäisi vaikuttaa. Pietarikin kehottaa meitä jakamaan toistemme ilot ja surut.  Minusta tuntuu, että olemme yhteisönä menossa enemmän ja enemmän tätä kohti. Tietenkin se vaatii aikaa ja jakaminen  pitää usein opetella uudestaan, kun elämäntilanteet muuttuvat.

Luvun lopussa puhutaan hyvän tekemisestä. Tässä on varmasti oppimista. Pietari opettaa, että kaiken lähtökohtana on Jeesuksen esimerkki. Tätä kannattaa makustella:

”Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.”

Niin, ”hyvän omantunnon” liittolaisiahan me olemme. Hyviä tekoja ei tarvitse tehdä saadakseen itselleen mielenrauhan, vaan homma toimii juuri toisinpäin. Kun meillä on sisimmässä hyvä olla, heräämme näkemään myös toisten tarpeet.

Marko