Tekijä: Remes

2. Aik. 7

Salomon temppelin vihkiminen oli todella suuri juhla.  Kaikki kerrotut yksityiskohdat ovat massiivisia.  Mielenkiintoinen ja merkittävä yksityiskohta on myös ”Herran kirkkaus”,  joka täytti temppelin ja esti pappeja menemästä sinne.  Kuitenkin itselleni tulee tätä kaikkea lukiessa surullinen olo. Ikuiseksi suunniteltu temppeli ei sitten kuitenkaan ollut ikuinen. Syykin oli selvillä jo tässä luvussa, kun Herra kertoo Salomolle näin: ”Jos käännytte palvelemaan toisia jumalia ja kumarratte niitä,  minä tempaan teidät pois maastani, jonka olen teille antanut. Ja temppelin, jonka olen nimelleni pyhittänyt, minä hylkään ja jätän pilkan kohteeksi ja varoittavaksi esimerkiksi kaikille kansoille.”

Toisaalta tiedämme, että temppelin tilalle tuli myöhemmin seurakunta. Elävinä kivinä muodostamme paikan, jossa Jumala asuu, toimii ja vastaa rukouksiin. Ajattelen, että samat lupaukset ja varoitukset, joita Salomo sai temppeliä varten, koskevat soveltuvin osin myös seurakuntaa.

Matt. 7

Vuorisaarna on aina ajankohtainen. Valitettavasti monet sen käskyistä ja kehoituksista on unohdettu. Kuten esimerkiksi Jeesuksen puhe tuomitsemisesta.  Ihmiset ovat kyllä jyrkästi tuomitsemista vastaan yleensä, mutta aniharva soveltaa tuomitsemiskieltoa itseensä. Jostain syystä uskomme sokeasti omaan arvostelukykyymme kun moitimme toisia ihmisiä heidän virheistään. Aivan kuin pääsisimme heidän päänsä sisälle ja tietäisimme täsmälleen, miksi he toimivat niin kuin toimivat.  Tähän pystyy tietenkin vain Jumala ja siksi tuomitseminen kuuluukin vain Hänelle.

Toinen tässä luvussa esiin tuleva teema on Jumalan etsiminen. Jeesus lupaa, että kaikki etsijät löytävät. Miksi sitten niin monet ihmiset eivät tunnu näkevän Jumalaa?  Eivätkö he sitten ole etsineet tai kaivanneet? Minä uskon,  että jokainen ihminen kaipaa Jumalaa. Olemmehan me luotuja olemaan yhteydessä Häneen. Syvällä sisimmässämme me kaikki etsimme Häntä. Miksi sitten kaikki eivät löydä?  Tämä jää minulle salaisuudeksi. Osittain asia saattaa  kuitenkin selittyä, kun Jeesus puhuu ahtaasta ja avarasta portista.  Ajattelen, että elämään johtava portti on ahdas siksi, että siitä mahtuu läpi vain me itse. Kun etsimme Jumalaa, joudumme jättämään yhtälöstä pois kaikki saavutuksemme, omaisuutemme,  unelmamme ja toiveemme. Jumala ei näitä asioita  halveksi tai väheksy, mutta aito Jumalan etsiminen ei aseta ehtoja sille, mitä pitäisi löytää.

Toisaalta itse etsiminenkin on usein vähän toista kuin mitä nykyihminen voisi kuvitella. Se ei ole tutkimista vaan avautumista ja odottamista. ”Pyytäkää”, sanoi Jeesus.  Rukous, hiljentyminen ja odottaminen on hyvin vaikeaa meille suorituskeskeisille länsimaalaisille.

Tämän tekstin ääressä joutuu miettimään sitä, että olenko itse tosissani etsinyt.  Varmastikin joskus, mutta entä viime aikoina?

Marko

1. Aik. 16

Tässä luvussa on leeviläisten kiitosvirsi.  Asafin ja hänen veljiensä tehtävänä oli  ylistää Jumalaa Herran liitonarkun edessä. Kun tätä laulua lukee, niin tulee sellainen vaikutelma, että sen tarkoitus on myös muistuttaa ja opettaa kuulijoita Heran teoista.

Ylistys on muutenkin  suurelta osin muistamista. On aika  helppoa ylistää Jumalaa yleisesti ja täsmentämättä. Mutta on aivan eri asia kiittää Häntä niistä konkreettisista hyvistä asioista, mitä omassa elämässä on tapahtunut. Silloin nimittäin tulee tehneeksi sen valinnan, että tunnustaa Jumalan olevan kaiken takana.

Leeviläisten virsi kannustaa tällaiseen ylistämiseen ja tekemään sen vielä muiden ihmisten kuullen :  ”Kertokaa päivästä päivään ilosanomaa hänen avustaan! Julistakaa hänen kunniaansa, ilmoittakaa hänen ihmetekojaan kansoille, jotka eivät häntä tunne.”

Minulle tällainen ajatus tuntuu aika haastavalta. Eihän nyky-Suomessa ole tapana puhua Jumalasta mitään, puhumattakaan siitä, että väittäisi nähneensä Hänen konkreettisia tekojaan.  Tähän tarvitsemme Jumalan apua ja johdatusta.

Ilm. 22

Ilmestyskirjan viimeinen luku jättää meidät odottamaan Jeesusta. Tavallaan kirja palaa ensimmäiseen lukuun, koska taas puhutaan Jeesuksesta alkuna ja loppuna.  Jeesus on siis kaiken ilmestyskirjan ennustusten varsinainen sisältö ja täyttymys. 

Tässä on taas kerran esimerkki siitä, miten Vanhan ja Uuden Testamentin teksti kertoo samasta asiasta.  Keskellä lukua on nimittäin kaunis kehotus:

Henki ja morsian sanovat: ”Tule! Joka tämän kuulee, sanokoon: Tule! Joka on janoissaan, tulkoon.  Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.”

Ajattelen, että morsian tarkoittaa tässä seurakuntaa. Yhdessä Pyhän Hengen kanssa olemme siis kutsumassa ihmisiä elämän veden lähteelle.

Marko

2. Kun. 18

Hiskia oli Raamatun todistuksen mukaan paras Juudan kuninkaista. Hän oli uskossaan tinkimätön ja toteutti monia uudistuksia. Toisaalta hän oli ilmeisen nöyrä ja maanläheinen ihminen.  Hiskian vaiheet opettavat rukoilemaan ja luottamaan Jumalaan.

Hiskian valtakausi osui poliittisesti levottomaan aikaan.  Israelia ahdisti erityisesti Assyria, kuningas Sanheribin johdolla.  Assyria oli inhimillisesti ajatellen ylivoimainen vihollinen ja siksi Jerusalemin säästyminen valloitukselta Hiskian aikana onkin suuri ihme.

Itselleni tuli mieleen, että suuri ulkoinen uhka saattoi olla myös yksi syy siihen, että Hiskia pysyi niin uskollisena Herralle.  Koska koko valtakunnan tulevaisuus oli vaakalaudalla,  hänellä ei ollut varaa sooloilla. En yritä vähätellä Hiskian uskollisuutta.  Monet muutkin kuninkaat olivat olleet samassa tilanteessa ja useat heistä käyttäytyivät aivat toisin. Kaikki heistä kuitenkin joutuivat valitsemaan sen, mihin he ensisijaisesti luottivat. Kun ajat ovat rauhallisemmat, niin asioiden voi antaa vain mennä omalla painollaan. Hiskia valitsi viisaasti ja hän saikin elää kuninkaana elämänsä loppuun saakka.

Ilm. 15

Päivän Uuden Testamentin luku  kertoo enkeleistä,  jotka toteuttavat ”viimeisiä” vitsauksia. Luvun keskellä on laulu, jossa puhutaan Jumalasta kansojen kuninkaana, joka tuomitsee oikein.

Tätä laulua kutsutaan ”Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan” lauluksi. Tämä ilmaus herätti mielenkiintoni.  Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa (jae 17) on seuraavat sanat ”Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus”. Minusta on lohdullista, että puhuttaessa Jumalasta tuomarina, ei käytetä vain ”Mooseksen laulua” eli kovaa lakia, jossa ei ole mitään sijaa armolle. Mooseksen lauluun lisätään ”Karitsan, eli Jeesuksen, laulu”. Laki on siis tuomion taustalla, mutta tuomari on kuitenkin Jeesus. Hän on täynnä armoa ja totuutta.

Yksi tämän luvun sanoma on se, että peto on mahdollista voittaa. Tästä tekstissä kertovat edellä mainitun laulun laulajat. Voitto saavutetaan pysymällä lujasti Jeesuksen seurassa.  Tämä muistuttaa valintaa, jonka Hiskia teki omana aikanaan.

Näissä merkeissä hyvää viikkoa kaikille!

Marko