Tekijä: Remes

Ps. 88

Tämä on melkoisen synkkä psalmi. Se on otsikoitu: ”Epätoivoisen rukous” ja sellaiselta sen kirjoittajan tilanne todella näyttää.  Hän on ilmeisesti joutunut elämään raskaita vaiheita jo nuoresta pitäen. Koska hän valittaa näyttävänsäkin hirveältä, niin päättelin  hänellä olleen jonkin kroonisen sairauden.

Tämä on yksi niistä kohdista, joissa  näkyy selvästi, että Vanhan Testamentin aikana ihmiset ajattelivat, että kärsimys on omaa syytä. Kirjoittaja puhuu Jumalan vihasta ja selvästi uskoo, että kaikki johtuu jostain synnistä. Kuitenkin hän vielä toivoo Jumalan armahtavan.

Minulle tämä teksti puhuu siitä, kuinka kipeästi me tarvitsemme puhetta ja kokemusta armosta. Armo ei aina poista meidän kärsimyksiämme, mutta se antaa niihin aivan toisen näkökulman.  Sen sijaan, että Jumala tuntuisi vihaiselta ja julmaltakin, Hän tulee mukaan ja itse asiassa kärsii meidän kanssamme ja meissä.

Toisaalta tämä teksti antaa sanat ja äänen kärsiville ihmisille. Hylätyksitulemisen tunteet ja kokemukset ovat luvallisia ja tosia.  On hyvä tietää, että Raamatusta löytyy tällainenkin rukous.

Apt. 14

Paavalin ja Barnaban lähetysmatka oli aikamoinen seikkailu.  Tässä luvussa heitä pidettiin kreikkalaisina jumalina, tapahtui isoja ihmeitä ja  heidän piti paeta henkensä edestä. Paavalia jopa kivitettiin. Kaiken hässäkän keskellä näemme pienen välähdyksen sen aikaisesta seurakuntaelämästä:

”He… rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat:  Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta. Kullekin seurakunnalle he valitsivat vanhimmat, ja rukoiltuaan ja paastottuaan he jättivät opetuslapset Herran turviin, hänen, johon nämä nyt uskoivat.”

Minusta apostolien luottamus on kiehtovaa. Uudet seurakunnat olivat konkreettisesti ”Herran hallussa” ja ainoa evästys heille oli, että ”vaikeata tulee olemaan”.  Tietenkään tämä ei ole koko totuus. Tiedämme, että Paavali kirjoitti myöhemmin kirjeitä näille seurakunnilla ja kävi mahdollisuuksien mukaan kylässäkin. Näistä kirjeistä käy ilmi, että hän kävi kovaa rukouskamppailua seurakuntien puolesta ja oli usein huolissaan ja hädissäänkin niiden tilanteista. Seurakunnat myös verkostoituivat keskenään ilmeisen tehokkaasti. Joka tapauksessa tilanne  tarkoitti sitä, että hyvin monet vastakääntyneet joutuivat ottamaan paljon vastuuta.

Minulle tämä kertoo siitä, että seurakunnassa vastuuta voi antaa sellaisellekin, joka on ollut mukana vain vähän aikaa.. Oikeastaan merkittävämpää on se, että seurakunnassa ja seurakuntalaisilla on kokemusta siitä, että Jumala on lähellä ja johdattaa. Seurakunnassa Jeesus on Herra ja me vain seuraamme Häntä.

Marko

Ps. 81

Nykypäivän lauluntekijät ottavat usein vaikutteita vanhoista psalmeista, joten usein käy niin, että niiden ajatuskulut tuntuvat tutuilta. Tämä psalmi on tästä hyvä esimerkki, sillä onhan sen alkuosan ajatukset päätyneet Pekka Simojoen tuttuun psalmilauluun. Siinä tätä psalmia tosin yhdistellään psalmin 100 kanssa ja saadaan sillä tavalla uusi kokonaisuus.

Minun mielestäni psalmien kehotus Jumalan ylistämiseen liittyy vahvasti Jumalan etsimiseen.  Kun etsimiseen  liitetään kehotus ylistää ja kiittää, niin se muuttaa rukouksen  lähtokohdan.  Rukoilija katsoo tilannettaan silloin uskon silmälasien kautta.  Jumala ei muutu, joten jos Hän on auttanut aiemmin, niin voimme luottaa Hänen apuunsa myös tulevaisuudessa.

Hyvä esimerkki tästä on mielestäni nämä sanat: ”Minä nostin taakan sinun harteiltasi, sait irrottaa kätesi kantokorista. Sinä huusit hädässäsi, ja minä pelastin sinut.”

Historiallisesti nuo lauseet viittaavat Israelin vapautukseen Egyptin orjuudesta, mutta tässä psalmissa ne samalla muuttuvat lupaukseksi ja rukoilija voi soveltaa niitä omaan tilanteeseensa.

Apt. 7

Itseään hurskaana pitävien suuren neuvoston jäsenten on varmasti ollut vaikea kuunella Stefanoksen puhetta. Apostolien teoissa on monta puhetta, jossa käydään läpi Israelin historiaa eri näkökulmista. Ne ovat mielenkiintoisia, koska ne tavallaan tulkitsevat uudelleen kaikille tutut kansan vaiheet. Stefanoksen puheen ydin näyttää olevan se, että Jumalan suunnitelma on aina toteutunut Israelin kansasta huolimatta.  He ovat kaikin tavoin vastustaneet Pyhää Henkeä. Jopa Salomon temppelin rakentaminen kuvataan virheeksi, koska Jumala ei asu taloissa. On hyvä muistaa, että Stefanoksen kuulijat olivat suuren neuvoston jäseniä ja heidän elantonsa oli aika pitkälle riippuvainen nimenomaan temppelistä.  Viimeisin esimerkki  kansan upponiskaisuudesta oli Jeesuksen ristinkuolema, mikä sekin oli  suuren neuvoston päätös. 

Stefanos ei siis tosiaan silitellyt kuulijoitaan myötäkarvaan ja hänen puheensa saikin heidät tappavan raivon valtaan. Tekstissä kerrotaan, että hän oli puhuessaan täynnä Pyhää Henkeä, mutta totta kai hänen persoonansa vaikutti myös. Esimerkiksi Paavalin puheet vastaavissa tilanteissa olivat sävyltään huomattavasti pehmeämpiä.  Mietin, että olisiko Stafanos voinut välttyä välittömältä kivitykseltä hieman sovittelevammalla otteella.

Loppujen lopuksi asiaa on turha jossitella, koska Stefanos ei olisi voinut muuksi muuttua. Hänen luonteensa oli mitä oli ja Pyhä Henki käytti häntä sellaisena. Varmasti hänen käyttämänsä kärjistykset olivat olleet sellaisia, että Jumala oli puhunut hänelle itselleen niiden kautta. Kenties hän oli kiivaana luonteena itsekin aiemmin vastustanut tavalla tai toisella Pyhän Hengen työtä.

Tämä kaikki on tietenkin suurilta osin vain arvailua, mutta joka tapauksessa Stefanos oli hyvin rohkea ja täynnä aitoa uskoa. Hänen kivittäjiensä vaatteita vartioi muuan Saul, johon tilanne varmasti teki suuren vaikutuksen.  Vain ihminen,  joka todella uskoo, voi kohdata kuoleman Stefanoksen tavoin ja vieläpä rukoilla tappajiensa puolesta.

Näiden tekstien ääressä rukoilen samanlaista rohkeutta ja sitä, että Jumala käyttäisi meitä kaikkia sellaisina kuin olemme.

Marko

Ps. 74

Päivän psalmin otsikko on: ”Jumala, miksi olet hylännyt meidät ainiaaksi?” Psalmi on kirjoitettu tilanteessa, jossa Juuda on hävinnyt sodan ja Jerusalemin  temppeli on ryöstetty ja  tuhottu.  Samalla on tuhottu myös kaikki muutkin pyhäköt koko maasta. Tuhon keskellä Jumala tuntuu olevan kaukana ja hiljaa.  Jopa profeetat ovat kadonneet. Psalmin laulaja muistelee Jumalan entisiä tekoja ja pyytää niihin vedoten Jumalaa muistamaan liittonsa.

Tämä psalmi kuvaa sitä, kuinka vaikeaa on säilyttää Jumalan läsnäolo elämän kriisien keskellä. Näissä tilanteissa tarvitsemme toisten ihmisten  eli seurakunnan tukea.  Tämä näkökulma puuttuu tekstistä kokonaan, mutta ajattelen, että sitä on kuitenkin laulettu seurakunnan keskellä. Se on kyllä ollut aika merkillinen jumalanpalvelus.

Minusta olisi hienoa, jos kärsivien ihmisten ääni kuuluisi selvästi myös meidän kokoontumisissamme. On  suuri kiusaus ajatella, että jumalanpalvelus tarkoittaa hymistelyä ja elämän raadollisen puolen unohtamista tai ainakin sen vaientamista. Mutta usko merkitsee Jumalan mahdollisuuksien näkemistä ja Hänen lupauksiinsa tarttumista kaikenlaisten tilanteiden keskellä. Suurin syy siihen, että teeskentelemme, että kärsimystä ei ole olemassakaan, on nimenomaan epäusko. Koska tuntuu mahdottomalta ajatella, että Jumala voisi auttaa tai toimia näin kauheassa  tilanteessa, niin valitsemme mieluummin vaikenemisen.  Tämä tekee elämästä ehkä mukavampaa, mutta hinta on kova. Erityisen ikävää se on kärsiville ihmisille, joista  tulee ongelma jo pelkällä olemassaolollaan.

Tästä psalmista opin siis sen, että on parempi viedä oma  tilanteemme Jumalalle sellaisena kuin se on. Kaikessa kauheudessaan se opettaa uskon asennetta, kuten lopussa oleva rukous osoittaa: ”Nouse, Jumala! Tämä on sinun asiasi, vie se voittoon!”

Matt. 28

Matteuksen evankeliumin viimeinen luku alkaa siitä, kun naiset tapaavat enkelin ja myös ylösnousseen Jeesuksen haudalla ja päättyy lähetyskäskyyn. Näin ryhmiteltynä voi ajatella, että Jeesuksen auktoriteetti perustuu nimenomaan siihen, että Hän on voittanut kuoleman.  Luulen, että asia on nimenomaan päinvastoin. Jeesus voitti kuoleman, koska Hänellä on valta. Jeesus oli Jumalan Poika alusta alkaen. Hän ei jotenkin muuttunut sellaiseksi vasta ylösnousemuksen jälkeen.

Eipä tällä muuta merkitystä ole kuin se, että tiedämme, että Hänen sanoillaan oli sama painoarvo alusta pitäen. Siihen viittaavat myös Jeesuksen sanat lähetyskäskyssä: ”Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.”

Lähetyskäskyn jälkeen pallo on ollut siis seurakunnalla eli  meillä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että Jeesus ei jättänyt meitä oman onnemme nojaan.  Hän lupaa: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Tämä on totta tänäänkin! Hyvää viikkoa kaikille!

Marko