Tekijä: Mika Mouhu

2. Sam. 2

Miten usein kysyn Jumalalta seuraavaa askelta tai voinko mennä? Ymmärrän, että en voi koko ajan kysellä ja olla vain paikallani, mutta voisinko kysyä Jumalalta viisautta mitä tehdä seuraavaksi. Elämä tuntuu aika rutiininomaiselta, tietyn rytmin noudattamiselta. Mitään hirveän mullistavaa ei tapahdu arkisessa elämässä. Joskus rutiineihin tulee muutoksia ja se helposti ärsyttää, kuten auton vikavalon palaminen. Elämässä tapahtuu kuitenkin asioita jatkuvasti. Monesti emme edes huomaa mitä kaikkea ympärillämme tapahtuu, kun tuijotamme omia rutiineja. Voisinko pysähtyä miettimään ja rukoilemaan, mitä seuraavaksi. Daavid kysyi Jumalalta voinko mennä johonkin Juudan kaupunkiin ja mihin kaupunkiin voisin mennä. Hän olisi voinut vain mennä jonnekin kysymättä, mutta hän pysähtyi kysymään asiaa Jumalalta. Voisiko elämääni rytmittää kysymykset voinko mennä ja mihin? Voisinko rukoukseen lisätä myös mitä sanoisin ja milloin? Voisinko näiden kysymysten kautta löytää kutsumukseni tietä, evankeliumin kertomisen tietä, Jumalan hvyyden ja rakkauden välittämistä lähimmäiselle?

Abnerin huusi Joabille: »Pitääkö miekan riehua ikuisesti? Etkö käsitä, että se tietää katkeraa loppua? Eikö sinun olisi jo aika sanoa miehillesi, että he lakkaavat ajamasta takaa veljiään?»” Hänen sanansa kuvaavat nykyisten sotien mielettömyyttä. Herra anna rauha sotien keskelle, sua meidän elää rauhaisaa aikaa, ettei veli sotisi veljeään vastaan ja katkeroittaisi toisten mieltä. Tulkoon rauha maan päälle, sinun valtakuntasi, aamen.

Hepr. 1

Jeesus syntyi maailmaan puhdistamaan synnit, nyt hän istuu Majesteetin oikealla puolella. Syntimme on sovitettu, rikkomukset tehty mitättömäksi. Sovitus koskee kaikkia, jotka ottavat sen lahjana vastaan. Evankeliumi on yksinkertainen, toisille hulluutta, mutta meille Jumalan voima. Me olemme puhtaita ja kelpaamme Jumalalle. Kolmiyhteinen Jumala on pelastanut meidät, siihen tarvittiin Jumalan pojan sovitus kuolema. Jeesus ei ole siis enkeli, hän on Jumala. Hän ei myöskään ole vain hyvä opettaja, vaan Jumala, ihmiseksi syntynyt. Tuntuu käsittämättömältä ymmärtää, että Jumala on elänyt maan päällä ihmisenä. Jumala on kokenut koko ihmiselämän kirjon, mutta kohdannut synnin kauheuden ristinkuolemassa. Hän elää ja hallitsee, ylläpitää kaikkea sanansa voimalla. Hän on kutsunut meidät seuraajakseen, omikseen lapsikseen. Kiitos Jeesus tänäänkin sinun armostasi, minun Jumalani ja Herrani.

 

 

Mika

2. Sam. 1

Daavid joutui elämään kuoleman vaarassa sen jälkeen kun oli joutunut Saulin vihan kohteeksi. Saul tiesi Daavidin olevan valittuna kuninkaaksi ja yritti tappaa hänet. Daavid joutui pakenemaan sen takia Saulia pitkän aikaa. Saul piti häntä vihamiehenään, mutta Daavid ei katkeroitunut eikä iloinnut Saulin kuolemasta. Hän itki kun Sauli kuoli, itku oli aitoa surua, syvempää kuin sanat: osanottoni. Tässä on esimerkkiä aidosta vihollisen rakastamisesta.

Ihmisen kuolema tuo läheisille surun, silloin yleensä ihminen reakoi suruun itkulla. Lähi-idän kulttuurissa pidettiin ja pidetään vieläkin valittajaisia ja itketään paljon, lisäksi revittiin vaatteet ja paastottiin. Suru ilmaistiin hyvin konkreettisesti. Monelta meistä on kuollut läheinen ja tiedämme mitä suru on, tiedämme, mitä on menettää toinen ihminen. Vaikka meillä kristittyinä on löheisen jälleennäkemisen toivo, suru on silti läsnä kuolemassa. Suremisella on oma aikansa, mutta läheisen kaipuu jää. Muisto toisesta jää elämään. Daavid teki Saulin ja Joonatanin kuolemasta laulun. Sitä varmasti laulettiin myöhemminkin muistona. Lauluilla onkin merkitystä muiston ylläpitämisenä, toisinaan laulun kuuleminen voi tuoda myös ikävätkin muistot. Menetyksen läpi käyminen on kuitenkin tärkeää, tärkeää on ollut ainakin itselle, että surun on saanut jakaa toisen tai toisten kanssa. Toisen ilmaisema osanotto on ollut lohduttavaa. Meitä kehotaankin itkemään itkevien kanssa. Yhteinen itku on yhteistä toistemme taakkojen jakamista. Ole rohkeasti mukana jakamassa toisen surua, älä jää yksin surusi kanssa, jaa se jonkun kanssa. Meidän tehtävä on kantaa toistemme taakkoja, myös surua.

Filem. 1

Kirjeen ensimmäinen lause herätti miettimään Paavalin asennetta. Hän tervehtii vankilasta, mutta ei valittavalla tavalla. Hän vain toteaa olevansa vankina Kristuksen Jeesuksen takia. Vankilaolot olivat niin karmeat, että en pystyisi ajattelemaan mitä kaikkea Paavali koki siellä. Uskoisin, että hänellä on ollut vaikeita hetkiä, niihin hän viittaa joissakin kirjeissäänkin, mutta enemmän hänen kirjeissään välittyy rohkaisu, kiitollisuus, rakkaus sisaria ja veljiä kohtaan. Tässäkin kirjeessä Filemonille välittyy rohkaisu, usko hyvään ja rakastavaan Jumalaan. ”Rukoilen, että yhteinen uskomme auttaisi sinua käsittämään kaiken sen hyvän, minkä Kristus on meille antanut.” Kaiken pahuuden, kärsimyksen, sairauden, epäoikeudenmukaisuuden keskellä tulisi ymmärtää Jumalan hyvyys. Seurakunnan tulee rukoilla Jumalan hyvyyden esiin tulemista elämämme keskellä. Me olemme Jumalan hyvyyden ja rakkauden lähettiläitä.

Paavali mainitsee myös Timoteuksen, joka lähettää myös terveisiä rakkaalle Filemonille. Hän ei ollut yksin, vaikka oli vankilassa. Häntä käytiin katsomassa, jos se oli mahdollista. Ehkä hänellä oli Rooman kansalaisena hieman vapaampia vankila-aikoja, sillä vankilakertoja taisi olla useampi kerta. Hän ei kuitenkaan ollut yksin, häntä ei jätetty seurakunnan puolelta yksin. Yksinäisyys on yksi suurimpia kirouksia Suomessa. Tilastot kertovat, että 65 % suomalalaisista kokee yksinäisyyttä toisinaan. Joka kymmenes suomalainen kokee yksinäisyyttä jatkuvasti, erityisesti yksinäisyys korostuu alle 25 vuotiailla. Seurakuntana meillä on mahdollisuus tarjota yhteisöä, johon voi tulla. Seurakunta on paljon enemmän kuin jumalanpalvelukset kerran viikossa. Rohkaistaan toisiamme Paavalin tavoin osallistumaan yhteisesti toistemme tukemiseen, vierellä olemiseen, osallistumaan pienempiin ryhmiin, joita kohtaamispaikassakin on tarjolla.

Mika

Joos. 20

2 Kor. 8

Omasta antaminen toisille kuuluu mielestäni kristityn elämään. Alkuseurakunnan monet ihmiset elivät sellaisessa köyhyydessä, jota ei meidän yhteiskunnassa ole. Monessa maassa sitä vastoin on samanlaista äärimmäistä köyhyyttä. Mielestäni meidän rikkaiden lönsimaiden velvollisuus on antaa varoja köyhimmille, tehdä kehitysapu työtä, vaikka sitä on joissakin kohteissa käytettykin vääriin asioihin. Kehitysyhteistyöstä on kuitenkin paljon hyviä kokemuksia ja se on parantanut ja parantaa edelleen monien ihmisten elämää. Valitettavasti asenteet ovat koventuneet koko yhteiskunnassamme. Tuntuu pahalta ajatella kuinka Suomessakin on tilanne huonontunut, pienituloisilta on pienennetty tukia ja myös kehitysyhteistyön määrää on pienennetty, vaikka elintasomme on noussut. Me emme pääse näkemään sitä äärimmäistä kurjuutta, mitä monet meidät veljemme ja sisaremme joutuvat kohtaamaan ympäri maailmaa. Yhden kerran olen vieraillut Intiassa slummissa ja se oli pysäyttävää. En voinut kuvitellakaan kurjuutta, missä ihmiset elivät. Köyhien ja rikkaiden välinen kuilu oli Intiassa myös silmiinpistävää. Kaiken sen kurjuuden keskellä tuntui toivottomalta. Mitä minä voin tehdä, kun tarpeita on niin paljon?

Paavali kuvailee kuinka ihmiset äärimmäisessä köyhyydessäänkin uskovat osoittivat runsasta anteliaisuutta. He pyytämällä pyysivät, että saisivat osallistua rakkauden työhön. He tekivät sen kaiken vielä ylitsevuotavalla iloa. Sellaisella ilolla, joka levisi ja näkyi. Paavali kehotti korintilaisia taitavasti ja suoraan: kun teillä on kaikkea runsain mitoin, niin teidänkin tulee antaa runsaasti muille. Antamisessa on vastavuoroisuutta, yhteistä jakamista ja saamista. Omasta antaminen on rakkauden osoitus muita kohtaan. Antamalla omastani olen valmis tinkimään omasta muiden hyväksi. Jouluna suurinta iloa tuo itselle muille antaminen, mutta voisi se ilo olla minulla muulloinkin kuin vain jouluna. Voisinko iloita antaessani, voisinko iloita, että saan elää yhteiskunnassa, jossa tuetaan heikompiosaisia ja tuetaan myös heikompiosaisia muualla. Olen saanut runsaasti kaikkea, miksi en antaisi sitä muille. Jeesus tee työtäsi minussa, että antaisin muille. Anna minulle halua antaa ilolla toisille.

Mika