Tekijä: Pekka

1. Moos. 34

Kol. 1

Aikamedian Sana elämään -kommentaariraamattu (2018, s. 2461) taustoittaa Kolossalaiskirjettä seuraavasti: 

• • Kirjeen kirjoitti Paavali ollessaan vangittuna Roomassa noin vuonna 60.
  • Paavali ei koskaan käynyt Kolossassa.
  • Seurakuntaan oli levinnyt harhaoppi, jossa kristinuskoon yhdistettiin ajatuksia pakanauskonnoista, juutalaisuudesta ja kreikkalaisesta filosofiasta.
  • Tämä harhaoppi tultiin myöhemmin tuntemaan nimellä gnostilaisuus, joka painotti erityislaatuista tietoa (kreikaksi gnosis) ja kielsi Jeesuksen Jumaluuden.
  • Kirje on Paavalin vastaus harhaoppia vastaan.

Tätä taustaa vasten kirjeen ensimmäinen luku on käsittämättömän kannustava ja rohkaiseva. Niin ainakin sen itse koen. Tosin on varmaankin niin, että sellainen ihminen, joka ei ole Paavalin kanssa samaa mieltä, todennäköisesti tunnistaa nuhtelun ns. rivien välistä.

Itsellänikin on tällaisia kokemuksia nuhtelusta. Toinen ihminen on sanonut jotakin, joka pintatasolla näyttää rohkaisevalta, kannustavalta ja rakkaudelliselta, mutta on sisältänyt selkeän nuhtelun. Itse olen sen ymmärtänyt, mutta todennäköisesti kukaan ulkopuolinen ei sitä ole huomannut – ei välttämättä edes viestin välittäjä. Tämä kuvastaa mielestäni Jumalan mielenlaatua – hän ei halua lyödä lyötyä, itseensä pettynyttä ja epäonnistunutta, vaan haluaa antaa mahdollisuuden uuteen alkuun.

Pekka

1. Moos. 33

Fil. 4

Olen kommentoinut Filippiläiskirjeen 4. lukua 25.9.2014. Aika monta vuotta on sen jälkeen vierähtänyt. Silloin kirjoitin näin:

”Filippiläiskirjeen 4. luvun jakeet 4-8, jotka saattavat olla eniten siteerattujen raamatunkohtien joukossa, kuvaavat hyvin niitä vaikutuksia, joita läheisellä Jumalan ja ihmisen välisellä vuorovaikutuksella on: huolet vaihtuvat iloon, kiitokseen, rauhaan, totuuteen, kunnioitukseen, oikeuteen, puhtauteen, rakastettavuuteen, kauneuteen ja hyvyyteen. Voisi olettaa, että tällaiset asiat voisivat ”maistua” suurimmalle osalle ihmisistä. Monelle saattaa kompastuskysymykseksi muodostua se, että tässä on kyse Jeesuksessa Kristuksessa pysymisestä, jonka saa aikaan kaiken ymmärryksen ylittävä Jumalan rauha, joka varjelee ihmisen sydämen ja ajatukset. Pysymmehän me tänään tässä Jumalan todellisuudessa ja rauhassa?”

Tällä kertaa mietin lähinnä sitä, ettei tässä kohdassa puhuta mitään siitä, mitä ja miten Jumala vastaa konkreettisesti rukouksiimme ja pyyntöihimme. Ensisijaista on se, että saamme kokea Jumalan ymmärryksen ylittävää rauhaa elämäntilanteestamme riippumatta, kun jätämme huolemme hänelle.

Pekka

1. Moos. 32

Fil. 3

Tänään jäin kiinni kolmeen sanaan (Fil. 3:19): ”…häpeä heidän kunniansa…”. On vaikea luontevasti ajatella, että häpeässä olisi mitään kunniallista. Tässä on kyse Paavalin tulkinnasta, miltä toisten ihmisten elämä näyttää hänen silmissään. Kyse on Paavalin mukaan ”Kristuksen ristin vihollisista” (Fil. 3:18) – ihmisistä, jotka elävät vastoin sitä, mikä on Paavalin mukaan totta, kunnioitettavaa, oikeaa, puhdasta, rakastettavaa, kaunista, hyvää ja kiitoksen ansaitsevaa (Fil. 4:8).

Ihmisyhteisöissä vallitsevat aina jonkinlaiset arvot ja normit. Kenellä on oikeus ne määrittää? Onko jotakin absoluuttista totuutta, johon voi tukeutua, vai muodostuuko ihmisten yhteinen todellisuus ns. sosiaalisena konstruktiona jonkinlaisen yhteisen sopimisen lopputuloksena ilman mitään lopullista totuutta ihmisen oman ymmärryksen mukaan? Nykyihminen kallistuu ymmärtääkseni jälkimmäisen vaihtoehdon suuntaan. Hieman paradoksaalisesti voisi ehkä todeta, että pyhää on se, ettei ole mitään pyhää.

Voisi ehkä ajatella, että kyse on sanoista: siitä, miten niitä määritellään ja minkälainen sisältö niille annetaan. Jos miettii Paavalin sanoja, niin voi todeta, että tämä ”kielipeli” on jatkunut todella pitkään. Nykyajassa ei siis siinä mielessä ole mitään uutta. Jeesuksen omana ja Raamatun auktoriteettiin luottavana koen kuitenkin nykyisen keskusteluilmapiirin hyvin kuormittavana ja raskaana. Oma kokemukseni ja ymmärrykseni on, että kun Jumala unohtuu, ihminen sotkeutuu tavalla tai toisella omiin ajatuksiinsa ja mielipiteisiinsä. Samalla on muistettava, voin itsekin olla samassa tilanteessa, kun en muista kääntyä Jumalan puoleen. Jälleen kerran huomaan palaavani siihen, että Raamatun lukeminen, rukous ja uskovien yhteys ovat elintärkeitä oikealla tiellä pysymisessä.

Pekka