Tekijä: Pirkko

Sak. 3

2. Kor. 6

Paavali listaa melkoisen määrän koettelemuksia, joissa hän oli työssään ollut. Tämä listaus on osa sitä tavoitetta, että hän vakuutti tehtävänsä oikeutusta korinttilaisille, joista jotkut eivät pitäneet Paavalin asemaa ja sen myötä sanomaa vastaanottamisen arvoisena (näin tulkitsen). Paavalin viesti vaikuttaisi olevan, ettei hän ilokseen kiertele, ei tämä hänen sanomansa ole leikin asia. On tässä vaivaa nähty ja koettu!

Oletko joskus löytänyt itsesi vähättelemästä jonkun hengellistä työtä, puhetta, kannanottoa? Ehkä olemme ainakin vain ihmetelleet, mistähän tuossakin on kyse. Tällaisissa tilanteissa ja ajatuksissa kannattaa siirtyä ajattelemaan toista ihmistä uuden luomuksen mukaan ja luottaa, että Jumala valvoo sanaansa. Me emme tiedä, missä uran ja kasvun vaiheessa kukin on tai missä myllytyksessä tuo toinen juuri on.

Voimia on luvattu tänäänkin Jumalan palvelustehtävään, vaikka olisi hätää, häpeää, vankilaa, villitsijöitä ympärillä, murhetta ja valvomista.

Pirkko

Sak. 2

2. Kor. 5

Tässä luvussa on tuttu kohta uudesta identiteetistämme, joka meille on tullut uskon myötä. Jakeessa 17 on näin: ”Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle”. Tämä vapauttaa meidät kerskailemasta millään näkyvällä tai suosittelemasta omaa itseämme. Jakeessa 16 on mainio ajatus siitä, ettei meidän tarvitse tuntea ketään lihan mukaan (ajan arvostusten esim. varallisuuden, ulkonäön tms.). Ajan saatossa arvostukset ovat olleet, näin arvelen, monenkirjavia eri kulttuureissa. Ja ovat sitä nykyisinkin. Mitä missäkin pidetään tavoittelemisen arvoisena, saattaa toisessa kulttuurissa jopa huvittaa. Itse saatamme olla omille arvostuksillemme ihan sokeita.

Uutena luomuksena saamme olla vapaita kulttuuristen arvostusten perässä juoksemisesta. (Filosofi Kari E. Turunen kirjoitti arvostusvalloista!). Iloa ja vapautta uuden luomuksen päivään.

Pirkko

Sak. 1

2. Kor. 4

Tässäkin luvussa Paavali kirjoittaa kirkkaudesta ja valosta. Jakeessa 7 on ilmaisu, että tämä aarre (Kristuksen kirkkaus ja valo) on meillä saviastioissa, ettei tuo suunnattoman suuri voima näyttäisi tulevan meistä. Saviastiaan vertautuminen on huojentavaa. Savessa on maa-aineksia, savi on muokattavaa, jopa astian hajoamisen jälkeenkin siitä saadaan uutta. Lohdullista. Jos joku intoutuisi kirkkaudellaan pöhöttymään itsessään, on syytä muistaa tämä saviastia -näkökulma.

Kirkkauden toivo on väliotsikkona luvun loppuosassa. Nykyisin toivo on teemana eri asiayhteyksissä, toki en ole paneutunut, mihin toivon kulloinkin ajatellaan perustuvan. Jeesuksen kautta saatu toivo on vahvalla pohjalla.

Toivoa tähän päivään – emme kiinnitä katsettamme näkyviin saviastioihin vaan näkymättömään, iankaikkiseen.

Pirkko