Tekijä: Pirkko

Saarn. 4

Apt. 26

Paavali puolustautui Agrippan edessä. Paavali tunnusti fariseuksena toimineensa väkivaltaisesti Jeesus Nasaretilaiseen uskovia kohtaan ja vainonneensa heitä aina ulkomaita myöten. Kappas, kun näistä väkivallanteoista Paavalia ei tuomittu tai syytetty. Oliko tosiaan niin, että Damaskoksen tiellä tapahtunut kääntymys oli juutalaisten mielestä Paavalin suurin rikos. Jeesuksen seuraajaksi kääntyminen, uskoon tuleminen, mitä ilmaisua käytämmekään, on todentotta suuri muutos. Edelleenkin kääntymys on jopa tappamiseen oikeuttava väärintekeminen ja rikos joissakin kulttuureissa.

Voimme vain arvailla, ketkä kaikki olivat kuulemassa Paavalin puolustuspuheita ja miten ne vaikuttivat kuulijoihin. En ihmettelisi, jos taivaassa tapaisimme tuon ajan vanginvartijoita, siivoojia ja muuta palvelusväkeä, jotka vakuuttuivat Paavalin puolustuksesta ja todistuksesta. Kaikilla tapahtumilla on osa ihmistä suuremmassa käsikirjoituksessa.

Pirkko

Saarn. 3

Apt. 25

Edellisessä luvussa Paavali oli maaherra Feeliksin edessä syytettynä. Luvun lopussa todettiin, että kahden vuoden kuluttua tuli uusi maaherra Festus. Pian viran alussa Paavalin syyttäjät kääntyivät Festuksen puoleen. Taaskaan raskaita syytöksiä ei pystytty näyttämään toteen. Ja johan nämä asiat olisivat olleet yli kahden vuoden takaisia. Syyttäjät olivat melkeinpä epäuskottavan sitkeitä. Melkein huvittaa ajatella tilannetta, että jaksoivat pokkana jauhaa vanhoja syytelauselmiaan.

Paavali pääsi kuningas Agrippan eteen. Agrippasta sanotaan, että hän saapui kaikessa loistossaan oikeussaliin. Komeaa pönötystä. Ja ongelmana oli, ettei vangille löydetä sen vertaa todistettavia syytöksiä, että niistä voisi kirjoittaa keisarille tiedotetta. Paavalihan oli vedonnut keisariin ja jonkinlainen raportti olisi pitänyt laatia vangista keisaria varten. Oikeudenkäynti taisi saada farssin piirteitä.

Kai siinä valtakunnassa muitakin asioita olisi ollut maaherran ja kuninkaan selviteltäväksi. Meilläkin saattaa omassa ajattelussamme, pikkupiireissämme tai yhteiskunnassa nousta jokin asia niin suureksi, että sitä jauhetaan kuuluvasti ja kauan. Mieleen nousee kysymys, mistä emme silloin puhu, kun jaksamme jauhaa jotain asiaa pitkään. Kunpa näissä massailmiöissä hokaisi keskittyä oleelliseen, Jeesukseen, ja saada itsensä irti turhasta vouhkasta ja löytää armon asenne.

Pirkko

Saarn. 2

Apt. 24

Tässä luvussa ollaan maaherran edessä ja asianajaksi tituleerattu Tertullus toimi syyttäjänä. Jos hän oli jonkin sortin viranhaltija juutalaisten keskuudessa, ei voi kuin ihmetellä, että hän esitti syytöksiä, joita ei pystynyt perustelemaan tai todistamaan. Kuulostaa siltä, että hän kertoili maaherralle kylän puheita. Syyttäjänä hän aloitti iskemällä Paavalin identiteettiin, kun väitti Paavalin olevan kuin ruttotauti ja lietsoja.

Kun itse syytämme itseämme tai toisiamme jostain, ei ole tavatonta, että ”minä olen” ja ”sinä olet” tai joku läsnä olematon syytetty henkilö on sellainen tai tällainen. Nämä olemusta kuvaavat olla-verbillä ilmaistut sanavalinnat osuvat johonkin syvempään kuin käyttäytymiseen. Omaa tai toisten käyttäytymistä hämmästellessä toisen henkilön tai meidän oma identiteetti voisivat mieluusti olla koskemattomia. Jos kykenisimme toimimaan ihanteistetusti tai syvemmin puhtaina, voisimme nähdä itsemme ja toisemme Kristuksen työn läpi huolimatta siitä, miten itse tai toiset elämässä suhertaa ja möhlii. Jumala näkee meidät Poikansa kautta. Olen ja toinen on arvokas, kelpaava, pelastettu armahdettu. Mitä kaikkea muuta Raamatun perusteella olemmekaan. Tämä näkövinkkeli voisi oikaista meitä ajattelussamme ja sanavalinnoissamme.

Pirkko