Sak. 7, Joh. 11

Sak. 7

Joh. 11

Kirjoitin tästä samasta luvusta ja samasta asiasta raamatunlukuohjelmassa vuosia sitten, mutta edelleen ‘löytöni’ on esiin nostamisen arvoinen.

Kun Tuomas sanoo:  “Mennään vain ja kuollaan kaikki”, niin kuulostaako se sinusta siltä että Tuomas ei ole tosissaan. Että Tuomas ei halua että Jeesus ja opetuslapset lähtevät Juudeaan?

Kun Tuomas sanoo englanniksi: “Let us also go, that we may die with him”, niin kuulostaako se samalle kuin suomeksi käännettynä? Minusta ei. Minulle tämä Tuomaksen sanoma, joka löytyy englanninkielisestä raamatusta, muuttaakin sanoman merkityksen. Tällä tavoin tulkittuna Tuomas kannustaa opetuslapsia lähtemään Jeesuksen mukaan, vaikka lähdön hintana olisi kuolema hänen kanssaan.

Voidaan tulkita että Tuomas oli tuossa kohtaa opetuslapsista rohkein. Tulee myös muistaa, että hän oli se, joka matkusti opetuslapsista kaikkein pisimmälle (Intiaan) viemään evankeliumia. Silti hänet muistetaan siitä hetkestä kun hän epäili (Jeesuksen ylösnousemusta). Tai tämän päivän tekstin lauseesta, jonka merkitys muuttuu, kun tulkitsemme sitä oman puhetapamme mukaan.  

Onkin viisautta katsella niin omaa, kuin toisten elämää kokonaisuutena, ei yksittäisten tekojen ja sanomisten perusteella. 

Tomppa

Sak. 6, Joh. 10

Sak. 6

Joh. 10

Yksi lauma ja yksi paimen. Siinäpä asia joka olisi jokaisen hyvä muistaa. Kristityt ovat jakautuneet kirkkokuntiin, suuntauksiin, seurakuntiin, yhteisöihin jne… kuitenkin olemme samaa laumaa. 

Ja tällä laumalla ei ole useita paimenia, vain yksi: Jeesus Kristus. 

Maailma on monimutkainen paikka. Elämä on monesti hyvin monimutkaista. Kristinusko on hyvin yksinkertaista. Se on mielestäni osaltaan osoitus siitä että Jumala on armollinen ja hän ymmärtää meitä (monesti paremmin kuin me itse). 

Tomppa

Sak. 5, Joh. 9

Sak. 5

Joh. 9

Tämän päivän teksti johti miettimään että mikä on olennaista.

Opetuslapset pohtivat sokean nähdessään että mistä johtuu että hänestä on tullut tuollainen. Kun tuo sokea parani, niin fariseuksille olennaista tuntui olevan että paraneminen oli mennyt “oikein”.

Jeesus osoittaa meille tämän kertomuksen kautta että mikä on olennaista: auttaa ihmistä siinä hetkessä kun hänet kohdataan. Ei miettiä että miten hän on tuohon tilanteeseen päätynyt, odottaa sopivaa päivää, pohtia että onko auttamiskeino sopiva tai että mitä tuosta tilanteesta eteenpäin.

Siinäpä meille haastetta kerrakseen.

Tomppa