Tekijä: Topi Viitasalo

Tänään ja huomenna raamatunlukuohjelman kommentaattorina vierailee Hanna.

2. Kun. 17

2. Kor. 10

2. Kun. 17

Toisen kuninkaiden kirjan kertomuksissa eletään repivää jakautuneen Israelin aikaa. Kirjoittaja arvioi kulloinkin vallassa olevaa kuningasta yksinkertaisilla kriteereillä:
1. Palvooko kuningas vain Israelin Jumalaa?
2. Hävittääkö hän epäjumailen palvontapaikat?
3. Onko kuningas uskollinen liitolle?
Nämä kriteerit annettiin Mooseksen kautta jo aikoja sitten. Tiivistelmänä niistä toimii 2. Kun. 17: 36-39.

Kuten olemme nähneet, ja tulemme näkemään jatkossakin, suurin osa Israelin ja Juudan kuninkaista ei elä Jumalan asettamien säädösten mukaisesti. Usein näitä kirjoja lukiessa mieleni valtaa turhautuneisuus ja sydämeen hiipii hengellinen ylpeys. Minulla on kiusaus ajatella: “Jos olisin itse samassa tilanteessa, noudattaisin kyllä Jumalan tahtoa paremmin.” Saman tien, kun törmään omaan ylpeyteeni, Jumala paljastaa omassa sydämessäni olevan kapinahengen. Kuinka helposti minäkin sulaudun ympärillä olevan kulttuurin ja ajan henkeen sen sijaan että pysyisin uskollisena Jumalan kutsulle.

Tämän kaiken taustalla on kuitenkin Jumalan kärsivällisyys:
2. Kun. 17: 13 “Herra oli varoittanut Israelia ja Juudaa. Jokaisen profeetan, jokaisen näkijän suulla hän oli sanonut: »Kääntykää takaisin pahoilta teiltänne! Noudattakaa minun käskyjäni ja määräyksiäni ja eläkää sen lain mukaisesti, jonka minä olen antanut isillenne ja ilmoittanut teille palvelijoitteni, profeettojen, suulla.»”

Missään vaiheessa lain antamisen jälkeen Jumalan ei jättänyt kansaansa yksin. Hän lähetti profeettansa liiton vartijoiksi muistuttamaan Jumalan hyvyydestä. Hän antoi joka käänteessä kuninkaalle ja koko kansalle mahdollisuuden kääntyä takaisin vääriltä teiltä. Tällainen Isä meillä on. Hän on kärsivällinen, uskollinen ja täynnä toivoa liittoperheensä lapsia kohtaan.

Hanna

2. Kun. 16

2. Kor. 9

Paavali houkuttelee korittilaisia osallistumaan rahakeräykseen niin monipuolisin ja vetoavin sanankääntein, että se tuntuu menevän jo melkein manipuloinnin puolelle. Huomionarvoista on, että Paavali ei kerää rahaa itselleen, vaan Jerusalemin köyhälle seurakunnalle. Hänen tavastaan kirjoittaa näkee, että hän pitää keräystä ja korintilaisten osallistumista siihen todella tärkeänä. Sitten hän kuitenkn muistuttaa, että ”Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2. Kor. 9:7) Paavali voi kyllä perustella antamisen tärkeyttä ja merkitystä, mutta hän ei halua, että korinttilaiset antavat ulkoisesta motivaatiosta eli siksi, että hän käskee tai tulee tyytyväiseksi. Antamiseen tulee olla sisäinen motivaatio.

Paavali muistuttaa, että antamiseen liittyy myös palkinto. Jumala pitää meistäkin huolen silloin, kun annamme. Jumala antaa runsaasti lahjoja, että meillä on kaikkea mitä tarvitsemme ja että voimme tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Antamisen seurauksena Jerusalemin pyhien tarpeet täyttyvät. Samalla se synnyttää kiitosta ja ylistystä Jumalaa kohtaan. Sillä, että Jumala saa yhä runsaamman kiitoksen ja ylistyksen, on itseisarvo.

Antamisen seurauksena vaikuttaa syntyvän myös seurakuntien välinen side, joka vaikuttaa esirukousta ja ikävöimistä. Itsekin huomaan että siihen työntekijään tai työhön, johon olen antanut tai jonka puolesta olen rukoillut, syntyy erityinen suhde. Antamisen kautta olen läheisemmällä tavalla työssä mukana ja osallinen siitä.

Kaiken pohjalla on, että Jumala on äärimmäisen antelias monella tavalla. Hän antoi ainoan Poikansa kuolemaan ristillä, jotta me saisimme syntimme anteeksi ja pääsisimme Jumalan yhteyteen. Hän on esimerkkimme antamisessa.

Topi

2. Kun. 15

2. Kor. 8

Paavali puhuu tässä luvussa antamisesta keräykseen Jerusalemin kristityille. Hän pyrkii monin tavoin vakuuttamaan korinttilaiset siitä, että antaminen on hyvä juttu. Hän kertoo, miten köyhät makedonialaisetkin ovat olleet anteliaita. Ei pakosta, vaan he pyytämällä pyysivät saada osallistua keräykseen. Tämä kumpusi makedonian uskovien ylitsevuotavasta ilosta.
Paavali vetoaa korinttilaisiin: Koska makedonialaiset ovat olleet anteliaita ja Jeesuskin on ollut antelias (jae 9), niin olkaa tekin! Sitten hän muistuttaa, että hän ei käske, mutta koettelee näin korinttilaisten rakkauden aitoutta.

Minulle nousee tästä mieleen hetki, jolloin annoin ensimmäistä kertaa rahaa Jumalan valtakunnan työhön. Olin vasta tullut uskoon. Olin ehkä kuullut jonkun opetuksen antamisesta. Sitten olin verkkopankissa ja olin syöttänyt sinne maksutiedot. Sitten mietin, klikkaanko ”maksa”. Se oli tavallaan minun rakkauteni aitouden koettelun hetki ja oikeasti kamppailin ajatuksissani: Kukaan ihminen ei näe tätä. Tämä on minun ja Jumalan välinen asia. Tässä ei ole mitään järkeä, jos Jumalaa ei ole olemassa, mutta koska uskon että Hän on, niin klikkaan ”maksa”.
Koin sen omana uskontunnustuksenani. Samalla koin iloa ja vapautta. Minusta tuntui, että jonkinlainen rahaan liittyvä kahle hellitti otettaan. Ei minun elämäni kaatunutkaan, vaikka annoinkin omastani. Elämäni turva ja pääasia ei olekaan raha, vaan Jumala. Saan olla antamalla mukana Jumalan suunnitelmissa tässä maailmassa. Mahtavaa! Jos sinusta tuntuu, että raha näyttelee liian suurta roolia elämässäsi, niin hyvä lääke siihen on antaminen.

Topi