Kategoria: Luemme Raamattua

1. Moos. 33

Fil. 4

Olen kommentoinut Filippiläiskirjeen 4. lukua 25.9.2014. Aika monta vuotta on sen jälkeen vierähtänyt. Silloin kirjoitin näin:

”Filippiläiskirjeen 4. luvun jakeet 4-8, jotka saattavat olla eniten siteerattujen raamatunkohtien joukossa, kuvaavat hyvin niitä vaikutuksia, joita läheisellä Jumalan ja ihmisen välisellä vuorovaikutuksella on: huolet vaihtuvat iloon, kiitokseen, rauhaan, totuuteen, kunnioitukseen, oikeuteen, puhtauteen, rakastettavuuteen, kauneuteen ja hyvyyteen. Voisi olettaa, että tällaiset asiat voisivat ”maistua” suurimmalle osalle ihmisistä. Monelle saattaa kompastuskysymykseksi muodostua se, että tässä on kyse Jeesuksessa Kristuksessa pysymisestä, jonka saa aikaan kaiken ymmärryksen ylittävä Jumalan rauha, joka varjelee ihmisen sydämen ja ajatukset. Pysymmehän me tänään tässä Jumalan todellisuudessa ja rauhassa?”

Tällä kertaa mietin lähinnä sitä, ettei tässä kohdassa puhuta mitään siitä, mitä ja miten Jumala vastaa konkreettisesti rukouksiimme ja pyyntöihimme. Ensisijaista on se, että saamme kokea Jumalan ymmärryksen ylittävää rauhaa elämäntilanteestamme riippumatta, kun jätämme huolemme hänelle.

Pekka

1. Moos. 32

Fil. 3

Tänään jäin kiinni kolmeen sanaan (Fil. 3:19): ”…häpeä heidän kunniansa…”. On vaikea luontevasti ajatella, että häpeässä olisi mitään kunniallista. Tässä on kyse Paavalin tulkinnasta, miltä toisten ihmisten elämä näyttää hänen silmissään. Kyse on Paavalin mukaan ”Kristuksen ristin vihollisista” (Fil. 3:18) – ihmisistä, jotka elävät vastoin sitä, mikä on Paavalin mukaan totta, kunnioitettavaa, oikeaa, puhdasta, rakastettavaa, kaunista, hyvää ja kiitoksen ansaitsevaa (Fil. 4:8).

Ihmisyhteisöissä vallitsevat aina jonkinlaiset arvot ja normit. Kenellä on oikeus ne määrittää? Onko jotakin absoluuttista totuutta, johon voi tukeutua, vai muodostuuko ihmisten yhteinen todellisuus ns. sosiaalisena konstruktiona jonkinlaisen yhteisen sopimisen lopputuloksena ilman mitään lopullista totuutta ihmisen oman ymmärryksen mukaan? Nykyihminen kallistuu ymmärtääkseni jälkimmäisen vaihtoehdon suuntaan. Hieman paradoksaalisesti voisi ehkä todeta, että pyhää on se, ettei ole mitään pyhää.

Voisi ehkä ajatella, että kyse on sanoista: siitä, miten niitä määritellään ja minkälainen sisältö niille annetaan. Jos miettii Paavalin sanoja, niin voi todeta, että tämä ”kielipeli” on jatkunut todella pitkään. Nykyajassa ei siis siinä mielessä ole mitään uutta. Jeesuksen omana ja Raamatun auktoriteettiin luottavana koen kuitenkin nykyisen keskusteluilmapiirin hyvin kuormittavana ja raskaana. Oma kokemukseni ja ymmärrykseni on, että kun Jumala unohtuu, ihminen sotkeutuu tavalla tai toisella omiin ajatuksiinsa ja mielipiteisiinsä. Samalla on muistettava, voin itsekin olla samassa tilanteessa, kun en muista kääntyä Jumalan puoleen. Jälleen kerran huomaan palaavani siihen, että Raamatun lukeminen, rukous ja uskovien yhteys ovat elintärkeitä oikealla tiellä pysymisessä.

Pekka

1. Moos. 31

Jumala on tehnyt paljon työtä Jaakobin sydämessä: kun Jumala nyt puhuu Jaakobille, tämä ottaa ohjeen vastaan. Kuitenkin tapahtuu sama, kuin Iisakin kohdalla: Jumala lupaa olla Jaakobin kanssa, mutta tämä välittömästi toimii pelosta käsin ja lähtee matkaa salaa Labanilta. Jälleen Jumala pelastaa tilanteen, tällä kertaa ilmestymällä unessa Labanille.

Fil. 2

Tämän Filippiläiskirjeen kohdan ohi olen monta kertaa lukenut melko vauhdikkaasti. Jakeissa 5-11 on kuitenkin oikea helmi. Meille se on sisällöltään tuttu, sitä mitä monissa virsissäkin lauletaan. Jos joku kuitenkin tietää Jeesuksen, mutta ei tiedä, mitä Raamattu hänestä opettaa, tässä on hyvä kohta, joka kaivaa esille. Kohta on myös erityinen, sillä Raamatuntutkijat ovat sitä mieltä, että Paavali ajan tavan mukaan on ottanut tekstiinsä mukaan sitaatin tai viittauksen. Usein Uuden testamentin kirjeissä viitataan Vanhaan testamenttiin, esimerkiksi psalmeihin, mutta siitä ei ole tässä kyse. Tutkijat ovat päätelleet, että koska teksti on runomittainen, Paavali siteeraa lukijoilleen tuttua runoa tai yhtä ensimmäisistä ylistyslauluista! Tähän lauluun tai hymniin on joku aikansa sanoittaja koonnut alkukristillisyyden keskeisiä oppeja muotoon, joka on ollut helppo muistaa ja jakaa toisille. Se, että opit on jo näin varhaisessa vaiheessa voitu laittaa lauluksi ja laulukin on kerennyt tulla tunnetuksi kertoo siitä, että jo kirkon alkuaikoina keskeiset opilliset asiat ovat olleet melko selkeitä, eivätkä sukupolvia myöhemmin rakenneltuja.

Tämän myötä lämpimiä terveisiä kaikille, jotka tänään pääsevät yhdessä laulamaan ylityslauluja!

Jeesus, halki aikojen tahdomme kiittää ja ylistää sinua siitä, mitä teit. Että et pitänyt kiinni oikeudestasi olla Jumalan vertainen, vaan tulit meidän keskellemme, lunastajaksemme. Kiitos, että sinun lähelläsi saamme voiman päiväämme ja kaiken, mitä tarvitsemme. Kiitos ja kunnia sinulle!

Ada