Ps. 135, Ilm. 4

Ps. 135

Ylistäkää Herran nimeä, soittakaa hänen nimensä kunniaksi, se on ihana ja suloinen. Herra on hyvä Jumala, hänen nimensä on ihana ja suloinen. Sopiiko tällaiset sanat suuhuni? Ihana ja suloisuus tuovat itselle mieleen rakkauden, läheisyyden, vahvan tunteen. Psalmisti on tuntenut Herraa kohtaan tällaista rakkautta, hänellä on ollut läheinen yhteys Jumalaan. Voinko tänään sanoa Jeesuksenlle, Herralleni: sinä olet ihana ja suloinen? Rakkaalle ole helppo sanoa, sinä olet ihana ja suloinen. Tulkoon Herrani Jeesus minulle löheisemmäksi ja rakkaammaksi , tuokoon hän minulle halun ylistää hänen nimeään ja soittaa hänen nimensä kunniaksi. Herran nimi tuo ylistyksen, hänen kunniakseen voi soittaa ja ylistää. Hän on hyvä, hän arvollinen saamaan kaiken ylistyksen ja kunnian.

Ilm. 4

Hengen vallassa Johannes näki taivaallisen jumalanpalveluksen. Jumalanpalveluksen keskiössä, palvonnan kohteena oli valtaistuimella istuva. Johannes kuvaa hänen loistavan kuin jaspis ja karneoli. Katsoin googlesta, minkälainen on jaspis kivi. Väri vaihtelee punainen, vihreä ja keltainen. Karneolin väri on kvartsin värinen. Googesta molempiin kiviin tuli hakuina magiikkaan liittyviä sivustoja. Jumalan jäljittelijöitä löytyy.

Valtaistuimen ympärillä oli jatkuvaa toimintaa, ylistystä. Valtaistuimen ympärillä oli 24 vanhimman valtaistuin, jotka yötä päivää nousivat kumartamaan valtaistuimella olevaa Pyhää kaikkivaltiasta Jumalaa, joka on ollut, on ja on tuleva. Ylistyslaulu oli kaiken luojalle osoitettu. “– Herra, meidän Jumalamme! Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan, sillä sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu.” Johanneksen ilmestys‬ ‭4‬:‭11‬ ‭Kristityt, jotka ensimmäisinä lukivat kirjeet, elivät vainon keskellä. On ollut vamasti lohduttavaa lukea, että kaikki on olemassa Jumalan tahdosta. Mitään ei tapahdu etteikö hän sitä tietäisi, hän on luonut kaiken.

Kuvaus valtaistuimella olevasta Jumalasta on jotenkin vaikeaa hahmottaa, vaikka samalla kuvataan selkeästi kirkkautta. Kirkkaudessa on värejä, kauniita värejä. Johannes näki Hengessä Jumalan kirkkauden, mutta ei Jumalan kasvoja. Jumalaa ei voi nähdä, hänen kirkkautensa voi nähdä Hengessä. Johanneksen kuvaus Jumalasta kertoo, että Jumala on persoona, joka loistaa eri värejä. Ehkä värit kuvaavat jotakin, mutta pitäisi tutkia asiaa. Johannes kertoo evankeliumissaan: me katselimme hänen kirkkauttaa, sen kaltaista kirkkautta kuin ainokaisella pojalla on isältä. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Evankeliumi Johanneksen mukaan‬ ‭1‬:‭14‬

Näkikö Johannes ilmestyksen evankeliumin kirjoittamisen jälkeen vai ennen sitä? En tiedä. Ehkä valtaistuimella istuvan värit kuvaavat rakkautta, armoa, totuutta, kaikkea sitä, mitä Jumala on. Joka tapauksessa häntä palvotaan koko ajan, nytkin. Kun rukoilen, ylistän häntä Hengessä, olen mukana taivaallisessa jumalanpalveluksessa. Uskossa voin nähdä hänen kirkkautensa. Kun luen näitä tekstejä, voin ajatella katsovani Johanneksen tavalla Jumalan kirkkautta ja ylistää hän luojaani, koska vain hän arvollinen saamaan ylistyksen.Taukoamatta, päivin öin, nuo olennot lausuvat: – Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.” Johanneksen ilmestys‬ ‭4‬:‭8‬

Jospa tänään pysähtyisin miettimään Jumalan kirkkautta. Mikä on sinulle helppo tapa miettiä? Ole siinä. Jumalan kirkkaus on täynnä värejä, hänen ympärillään on sateenkaaren kaikki värit. Hän loistaa kauneutta, jota on vaikea kuvailla. Hän heijastaa meille armoaan, joka on läpitunkevaa puhtautta, hyvyyttä. Olemme Kristuksessa mukana taivaallisessa jumalanpalveluksessa, ylistämässä kaikkivaltiasta Jumalaa. Me saamme katsella häntä Hengessä. Tuokoon kuva sinulle rohkeutta elämään ehkä harmaana ja synkkänä päivä.

Mika

Ps. 134, Ilm. 3

Ps. 134

Jumala käski israelilaisia rakentamaan temppelin, jossa tuli uhrata syntiuhreja israelilaisten syntien puolesta. Uhritoimituksen sai suorittaa vain siihen vihitty pappi. Uhritoimituksia suoritettiin jatkuvasti, öin ja päivin.. Heidän jumalanpalveluksensa ei katkennut, ihmiset vain vaihtuivat. Temppeli jumalanpalvelus oli esikuva jumalanpalvelemisesta. Se kertoi israelilaisille, että Jumala on läsnä heidän keskellään. Pyhä Jumala, jota sai lähestyä vain siihen vihitty pappi, asui israelaisten keskuudessa. Enää ei tarvita uhreja, uhri on jo annettu meidän syntiemme puolesta. Jumalanpalvelus jatkuu rukouksin, anomisin, kiitoksin, välillä tuskaisin huudoin, välillä ilo huudoin, välillä hiljaisina huokauksina. Se jatkuu toisella puolella maailmaa, kun nukumme. Jumala kutsuu meitä jatkuvaan palveluun. Aina, kun avaamme silmämme, voimme rukoilla, palvella Jumalaa rukouksin. Toisinaan saatamme herätä myös yöllä. Yöllä herääminen ei ole mitenkään mukavaa, tarvitsemme palautumista, muuten emme jaksa. Toisinaan elämään voi yöllisiä herätyksiä, tuskaa, kipua, huolta ja paljon mielessä pyöriviä asioita. Toisen työ voi olla yötyötä. Missä olemmekin, mitä teemmekin voimme palvella Jumalaa, käsillä, kiitoksin sanoin kiitoksin. Herätessäni mielessäni on harvoin kiitos, mutta voisiko se olla ainakin joskus. Millainen alku se olisikaan päivälle, kun ensimmäisinä sanoina lausuisin kiitoksen. Siunatkoon tänäänkin sinua Jumala, joka on luonut taivaan. Erityisesti sinua, joka heräät öisin tai teet yötyötä. Rukouksesi on siunattuja ja ne ovat nousseet Jumalan puoleen. Hän kuulee sinua öin ja päivin.

Ilm. 3

Jeesus joutuu nuhtelemaan jokaista seurakuntaa erilaisista synneistä. Jeeus kehottaa heitä kääntymään hänen puoleensa, jotta he löytäisivät armon. Jokaisen kirjeen lopussa on Jumalan lupaus omilleen. Monella seurakunnalla oli huolestuttava tilanne. Sardeksen seurakunnan synti oli, että he olivat kuolleita, vaikka toimivat Jumalan seurakuntana. He eivät täyttäneet Jumalan vaatimusta. Heitä muistutettiin palaamaan alkuun. Tarkoittaisiko tässä alku hetkeä, jolloin he ottivat sanan vastaan ja uudestisyntyivät Jumalan lapseksi. Olivatko he unohtaneet kaiken palvelemisen keskellä Jumalan lapsena olemisen niin kuin tuhlaajapojan veli? Olivatko he unohtaneet lapsena olemisen ilon? Johanneksen ilmestys‬ ‭3‬:‭3‬ ‭

Filadelfian seurakuntaa Jeesus ei nuhdellut. Jeesus sanoo heille: sinun voimasi ovat vähäiset. Ilm. 3:8. Oliko heidän salaisuutensa siinä, että he olivat ymmärtäneet oman heikkoutensa ja turvautuneet Jumalan armoon, hänen sanansa lupauksiin ja pitäneet kiinni uskosta? Paavali kerskasi heikkoudesta, jotta Jumalan voima asettuisi häneen asumaan. “»Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.” Johanneksen ilmestys‬ ‭3‬:‭8‬. Tulee ajatus, että olivatko he pitäneet kiinni Jumalan armosta, eivätkä luottaneet ollenkaan omiin tekoihin. Jeesus tiesi heidän tekonsa. Oliko teot armossa riippumista, mutta rakkaudesta lähtöisin olevia tekoja. Heikkoudessa Jumalan voimaan nojautuvia, Kristuksen rakkauden tekoja.

Ladokean seurakunta oli haalea, se ei ollut kuollut niin kuin Sardes. He kuvittelivat olevansa rikkaita, he kuvittelivat etteivät tarvitse mitään. Kuvaako Ladikean seurakunta sellaista ihmisitä tai seurakuntaa, joka ajattelee tietävänsä kaiken uskosta, kristillisestä elämästä, armolahjoista, mutta jolta on hävinnyt usko Jeesuksen armoon, sovitustyöhön. Tieto on paisuttanut ylpeäksi, rakkaus on samalla hävinnyt ja tilalle on tullut kovuus. Onko ladokien seurakunta sellainen, jossa ei ole enää tilaa jumalan teoille, armolle, anteeksiannolle, rakkaudelle? Sen sijaan siellä tehdään paljon, toimintaa on, mutta Jumala ei ole siinä mukana. Jeesuksen vanhurskauden sijaan oli tullut omavanhurskaus. Onko se seurakunta tai ihminen, joka täyttää päivänsä tekemisellä, mutta ei Jumalan läsnäololla, voimalla, armolla, rakkaudella. “»Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! »Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” Johanneksen ilmestys‬ ‭3‬:‭15‬, ‭17‬ ‭FB92‬‬

Jumalan lupaukset seurakunnille koskevat myös meitä. Sardekselle Jeesus lupasi kävelyä valkoisissa, puhtaissa vaatteissa hänen seurassaan. Täydellisen rakkauden ja puhtauden seurassa, ikuisesti vapaana kaikesta pahuudesta. Filadelfialle Jeesus lupasi uuden nimen ja ikuisen läsnäolon hänen seurassaan, pylväs Jumalan temppelissä, temppeli kuvasi Jumalan läsnäoloa, pylväs pysyi siellä aina. Laodikealle Jeesus lupasi valtaistuimen yhdessä hänen kanssaan.

Itselle nämä ovat sellaisia nuhtelun sanoja, jotka pysäyttävät minut ja vetävät minut Jeesuksen luokse. Herra ohjaa minut oikealle tielle, jos olen kuollut niin herätä eloon. Anna voima noudattaa sinun sanaasi, niinkuin Filadelfian seurakunnassa pidettiin kiinni sanastasi. Jeesus jos olen penseä, anna minulle silmävoidetta näkeäkseni. Tunnustan ylpeyteni, tunnustan pyrkiväni omin voimin elämään vanhurskasta elämää, tunnustan että en pysty. Tarvitsen sinun armoasi joka päivä. Kiitos Jeesus armostasi, rakkaudesta. Anna voima Jeesus noudattaa sanaasi ja saavuttaa kerran lupauksesi. Älä pyyhi pois nimeäni elämän kirjasta. Anna minun päästä voittajana perille ja olla aina sinun läsnäolossasi.

Mika

Ps. 133, Ilm. 2

Ps. 133

Minulla on kaksi isoveljeä. Veljet ja veljessopu ovat tärkeitä.

Minulle nousee tästä mieleen myös kristittyjen ja seurakuntien keskinäinen yhteys. Se, kun saman Isän lapset elävät sovussa, vaikka joissain kohti saattaisi olla erilaisia näkemyksiä. Sopu on hyvää ja kaunista ja tuottaa siunausta: Jumalan öljy valuu ja kaste laskeutuu.

Siunataan veljiämme ja sisariamme toisissa seurakunnissa ja eletään sovussa.

Ilm. 2

Juutuin ajatukseen siitä, minkälaisen kirjeen Jeesus sanelisi KohtaamisPaikalle. Mistä hän kehuisi? Mitä kehottaisi muuttamaan tai korjaamaan?

Nostan KohtaamisPaikan rukouksessa Jeesus sinun eteesi: Tee sinä mitä tahdot. Polta pois se, mikä ei ole sinusta. Oikaise se, mikä on vinossa. Säilyköön ja kirkastukoon se, mikä on sinusta ja sinun suunnitelmissa.

Topi