Kategoria: Luemme Raamattua

2. Sam. 8

Hepr. 7

Heprealaiskirje kirjoitettiin erityisesti juutalaisille. He olivat noudattaneet Vanhan testamentin ohjeita ja säädöksiä tarkasti sukupolvien ajan. Käännyttyään seuraamaan Jeesusta heidän tuli kuitenkin hyväksyä hänet ylipapikseen, vaikka Jeesus ei ollut leeviläinen eikä kuulunut siihen sukuun, josta papit tavallisesti tulivat. Hän ei myöskään ollut palvellut temppelissä samalla tavalla kuin Vanhan liiton papit.

Tällaisesta pappeudesta kerrotaan tarkemmin Toisen Mooseksen kirjan loppupuolella, jossa kuvataan, kuinka Leevin suvusta tulevat papit palvelivat temppelissä ja toimivat välittäjinä Jumalan ja Israelin kansan välillä.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja tuo kuitenkin esiin vielä varhaisemman pappeuden. Hän viittaa pappiin nimeltä Melkisedek. Melkisedek siunasi Abrahamin, ja Abraham antoi hänelle kymmenykset sotasaaliistaan. Melkisedek oli sekä kuningas että pappi.

Hänen pappeutensa ei perustunut sukulinjaan. Raamattu ei kerro hänen vanhemmistaan tai sukutaustastaan, toisin kuin monista muista papeista. Tämä korostaa sitä, ettei hänen tehtävänsä perustunut perittyyn asemaan, vaan Jumalan antamaan kutsuun. Melkisedek toimi pappina ja oikeudenmukaisena hallitsijana alueellaan sekä ympäröivien kansojen keskuudessa – ei vain juutalaisille.

Jeesuksen pappeus muistuttaa tätä Melkisedekin pappeutta. Heprealaiskirjeen mukaan Jeesus ei riko lakia, vaan uuden liiton kautta hän palauttaa pappeuden siihen alkuperäiseen tarkoitukseen, joka Jumalalla oli. Hän on ylipappi, joka toimii kaikkien ihmisten puolesta.

Koska Jeesus on ylipappimme, voimme päästä Jumalan yhteyteen suoraan. Meidän ei tarvitse matkustaa tiettyyn paikkaan tai suorittaa erityisiä rituaaleja päästäksemme Jumalan luo. Jeesuksen kautta tie Jumalan yhteyteen on avoin.

Tämä on valtavan suuri asia, vaikka huomaan itse välillä pitäväni sitä itsestäänselvyytenä. Meillä on suora pääsy Jumalan luo Jeesuksen kautta.

Elli

2. Sam. 7

”Olen ollut kanssasi kaikkialla, missä olet kulkenut ja olen raivannut viholliset pois edestäsi.” Daavidin ansiot olivat Jumalan ansioita ja hän tunnusti sen. Hän tunnustaa uskonsa Jumalaa, ”Herra minun Jumalani, mitäpä muuta voisin enää sanoa sinulle?” Daavidin rukouksia ja uskon tunnustuksia löytyy paljon psalmeista laulujen sanoina. Paljon Daavidin sanoja on tallennettu raamattuun ja ainakin itselle ne ovat olleet suuria lohdutuksen sanoja. Niissä näkyy Daavidin uskon syvyys, kamppailut, lankeaminen syntiin, syntien tunnustaminen, armollisen Jumalan löytäminen. Hän ei jäänyt syntiin ja epäonnistumiseen vaan tuli valoon ja sai armon. Tässä luvussa näkyy kuinka Jumala tietää jo ennalta asiat. Daavidin valtaistuin on ikuinen, mutta eri tavalla ikuinen kuin Daavid ajatteli sen olevan. Rauhaa ei Daavidkaan saanut vihollisista, hän joutui kantamaan synnin seurauksen, hän ei saanut rakentaa haluamaansa temppeliä, mutta hän sai paljon enemmän kuin vain ulkonaisen rauhan. Hän kirjoittaa laulussaan: Sinä viet minut vihreille niityille lepäämään, sinä voitelet minun pääni öljyllä ja minun maljani on oleva ylitsevuotavainen. Yltäkylläinen elämä tuleekin Jumalan läsnäolon täyteydestä eikä hienosta temppelistä. Daavid halusi kunnioittaa Jumalaa, mutta Jumalan ajatus oli toinen hänen kohdallaan. Me olemme Jumalan temppeitä, hän asuu meissä Pyhän Henkensä kautta. Herra täytä minut tänäänkin sinun Pyhällä Hengellä, sinun mielelläsi, ajatuksella, rohkeudella ja rakkaudella. Anna minun olla jatkuvasti täynnä sinun hyvyyttä, tulvikoon se ylitse lähimmäisten hyväksi.

Hepr. 6

Kirjoittaja antaa voimakkaita kehoituksia, varoituksia, jotka laittavat miettimään omaa tilaani. Tietynlainen pelko alkaa kalvaa itseä lukiessani näitä sanoja. Olenko edennyt täyteen tietoon?  Mitä tarkoittaa Kristuksen opin alkeet? Olenko vielä kristittynä lapsen kengissä, ilman minkäänlaista luottamusta Jumalaan? Jumalan sana herättelee miettimään, katsomaan itseen ja omaan toimintaan. Ennen kaikkea Jumalan sana opettaa ja sen tarkoituksena on kasvattaa, meidän tehtävänä on oppia. Kaiken ehkä jo epätoivoisen pohdinnan keskellä tuleekin lohduttavat sanat. ”Teitä rakkaat ystävät, odottaa pelastus. Olemme siitä varmoja, vaikka puhunkin näin.” Jumala ei unohda meitä, ei meidän rakkauttamme ja tekojamme. Minä uskon ja toimin sen mukaisesti, vaikka en täydellisesti. Pyrin parempaan ja haluan oppia, uskoisin myös oppivani. Meillä on esimerkkejä ei pelkästään raamatussa vaan myös ympärillämme seurakunnassa. Toivo pelastumisesta on ankkuri, joka pitää lujasti kiinni uskossa. Tarvitsemme kuitenkin kärsivällisyyttä odottaessamme lopullista pelastusta. Kaikki ei tapahdu nyt, rukouksiin ei aina vasta, mutta uskomme pysyy kaikessa koetuksessa ja kärsimyksessä. Iloakin usko tuottaa ja toivon luja ankkuri pysyy. Se pitää elämäämme ja uskoamme kasassa. Meillä on turva Jumalassa tänäänkin. Kiitos Jeesus toivosta, vahvista meitä tänäänkin luottamaan sinuun. Sinä pidät kiinni elämän myrskyjen keskellä. Kiitos Jeesus.

Mika

2. Sam. 6

Herran liiton arkun käsittelyyn oli annettu tarkat ohjeet. Se piti kantaa tietyllä tavalla eikä sitä olisi saanut kuljettaa vankkureilla. Papit olivat joko unohtaneet säädökset tai eivät välittäneet niistä ja sen takia pappi Ussia kuoli. Toiselle kerralla se tuotiin kaupunkiin oikealla tavalla. Jumalan pyhyys on pelottavaa, Ussia kuoli koskettuaan liiton arkkiin. Hän rikkoi Jumalaa vastaan ja kuoli. Jumalan pyhyyden loukkaamisen seuraus oli konkreettista ja pelottavaa. Daavid pelkäsi eikä ihme. Ehkä hän joutui ensimmäistä kertaa elämässään kohtaamaan ja näkemään Jumalan pyhyyden, joka on pelottavaa. Heprealaiskirje viittaa vanhan testamentin pelottavaan Jumalaan ja muistuttaa samalla, että kyse on samasta Jumalasta, mutta meillä on välimies, Jeesus Kristus. Hänen ansiostaan voimme lähestyä pyhää Jumalaa ilman pelkoa kuolemasta.

Daavidin tanssi ja hyppi Jumalan arkun edessä. Se on jotain suomalaiselle jäyhyydelle vierasta. Katsoisinko tanssivaa ja hyppivää uskovaa Daavidin vaimon Mikalin tavalla halveksien? Olisiko tanssi sopivaa omasta mielestäni? Mikal oli lukinnut mielestään kuninkaalle soveliaat käyttäytymisen tavat. Hän näki Daavidin narrina, mutta Daavidin vastaus oli hyvin nöyrä. Hän ei ensinnäkään hävennyt hyppimistään ja tanssiaan, koska hän teki sen Herralle eikä ihmisille. Mikal sanoi Daavidin olleen narri ja arvoton ihmisten edessä, Daavid vastasi olevansa arvoton Jumalan edessä. Hän olisi valmis menemään vieläkin pidemmälle alentumisessaan voidakseen iloita Herran edessä. Ilo Jumalassa voi olla itsensä alentamista ihmisten edessä, halveksittavaan asemaan asettumista. Voisinpa ajatella Daavidin tavalla, minä iloitsen Herrasta, hänen läheisyydestään ja hänestä, vaikka tanssien ja hyppien välittämättä siitä, mitä ihmiset minusta ajattelisivat. Herra anna minulle nöyryyttä ja rohkeutta ilmaista iloani sinun edessä. Anna minulle iloa, joka ilmaisee sinun voimaasi ja kunniaasi rohkealla tavalla.

Hepr. 5

Jeesuksen elämä maanpäällä oli paljon muutakin kuin opettaminen ja sairaiden parantaminen. Hän joutui käymään läpi ihmisen elämän suruja ja iloja. Jeesuksen ihmiselämän rukouskin oli itkua ja huutoa Jumalan, Isän puoleen. Jeesuksen rukousta kuvataan uhrirukouksena kuoleman edessä. Hänen rukouksensa kuultiin ja hän pelastui kuolemasta. Kuolemasta pelastuminen viittaa siihen, että Jeesus ei jäänyt hautaan, vaan hän nousi ylös kuolleista. Jeesuskin tarvitsi rukousta. Torkemmin evankeliumeissa kuvataan Jeesuksen tuskaista rukousta Getsemamessa.. Hän tiesi kuolevansa, tiesi kohtaavansa hirvittävän synnin kirouksen lankeavan päällensä. Jeesus kuvasi tilaansa Getsemanessa kuoleman tuskaksi. Hän rukoili Getsemanessa niin, että hikoili tai ehkä hikoili tuskissaan. Rukous lähti syvästä tuskasta, huudon ja itkun kanssa. Jeesuksen rukous kohdistui kuitenkin Isän puoleen. Hän jouti käy,ään ihmisen tahdon taistelun kuoleman edessä, kun hän rukoili Isän tahdon toteutumista eikä oman ihmisen tahdon toteutumista. Hänen rukouksensa kuultiin, kuolema oli Jumalan tahto, ilman sitä sovitus ei ollut mahdollinen. Jumalan tahto oli myös se, että Jeesus nousi kuolleista.

Toisinaan elämän tuska saa itkemään, joskus tuska on niin kova, että se tulee esiin huutona. Sisäinen paine on niin kova, että se tulee jotenkin purkaa. Kyse ei ole kuitenkaan raivosta, vaan äärimmäisen tuskan purkautumista. Meidänkin rukouksiamme kuvataan uhrina, jotka nousevat Jumalan eteen. Ilmestyskirjassa kuvataan rukousten nousevan Jumalan edessä olevaan kultamaljaan. Meidän kaikkien kaikki rukoukset nousevat Jumalan eteen jatkuvasti ympäri maailmaan. Yksikään rukous ei jää kuulematta eikä yksikään rukous häviä mihinkään. Se jää Jumalan eteen uhrina. Ollaan tänäänkin rohkeita ja kestäviä rukouksessa. Jatketaan rukousta läheistemme puolesta ja jatketaan rukousta vaikka sama rukous olisi jatkunut vuosikymmeniä. Yksikään rukous ei ole turha. Herra anna voimaa olla kestävä rukouksessa tänäänkin.

Mika