Kategoria: Luemme Raamattua

2. Sam. 23

1. Piet. 4

Onko Daavidin sotureilla ja Pietarin ajatuksilla mitään yhteistä? Daavidin soturit taistelivat Daavidin valtaistuimen ja Israelin kansan puolesta. He olivat valmiita kärsimään ja laittamaan henkensä alttiiksi maansa ja hallitsijansa puolesta. Sitä, tekivätkö he tämän pakon edessä vai vapaaehtoisesti, ei kerrota. Sitäkään, oliko kyse hyökkäys- vai puolustussodasta, ei kerrota. Tässä kohdassa esitellään sankaritekoja, mutta ei mainita millään tavoin sodan mielettömyyttä, seurauksia ja kärsimyksiä.

Ihmiskunnan historia on valitettavasti paljolti sotien historiaa. Kuten hyvin tiedämme, tälläkin hetkellä soditaan ympäri maailmaa. Jostakin luin, että maailmassa on parhaillaan menossa noin 130 aseellista konfliktia. Ihmisten näyttää olevan todella vaikea elää rauhassa keskenään. Asioista ollaan montaa mieltä, ja pahimmillaan erimielisyyksiä aletaan ratkoa aseiden ja väkivallan avulla. Surullista, niin surullista…

Kun tätä ajattelee, niin Pietarin sanat, jotka vaikuttavat aluksi aika raskailta, alkavatkin elää uudella tavalla. Ymmärtääkseni ihmisten elämään kaikkialla liittyy enemmän tai vähemmän kipu, kärsimys ja kuolema. Niillä on erilaisia ilmenemismuotoja, mutta yksikään ihminen ei voi niiltä kokonaan välttyä eikä pääse niitä pakoon. Pietarin ajatus osallisuudesta Kristuksen kärsimyksistä (jae 13) alkaakin tuntua lohdulliselta, kun miettii, minkä vuoksi Jeesus kärsi. Hän julisti Jumalan valtakuntaa, opetti, kohtasi ihmisiä, rukoili, paransi ja teki hyvää. Tähän meitäkin kutsutaan. Pietari mainitsee tekstissä erilaisia työkaluja, joita voimme käyttää: rukous, rakkaus, vieraanvaraisuus, armolahjoilla palveleminen, ilo, riemu ja Jumalan Henki.

Herra Jeesus, varusta meidät lahjoillasi, että voimme kohdata tämän maailman hädän ja kärsimykset osallisina sinun kärsimyksistäsi tehden hyvää (1. Piet. 4:19)!

Pekka

2. Sam. 22

1. Piet. 3

Pietari viittaa päivän tekstin jakeessa 10 Psalmin 34 jakeisiin 13-14. Siteeraus ei ole täysin sanatarkka, mutta ajatus on hyvin pitkälti sama: ”Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.”

Tätä taustaa vasten Daavidin voittolaulu vaikuttaa hieman erikoiselta. Sama Daavid, joka on sanoittanut Psalmin 34, jossa hän sanoo ”–varo kieltäsi, älä päästä huulillesi petoksen sanaa–”, tuntuu voittolaulussaan antavan kovin kaunistellun kuvan omasta elämästään. Daavidin elämän väärät valinnat, Jumalan tahdon rikkominen ja siitä seuranneet koettelemukset loistavat poissaolollaan. Väkisinkin tulee mieleen ajatus, valehteleeko Daavid.

Pitäisikö tätä ajatella niin, että Daavid käy tässä omaa elämäänsä läpi Jumalan näkökulmasta ja Jumalan kutsusta käsin (vrt. 1. Sam. 16:1, Apt. 13:22)? Jumala oli Daavidin kutsunut, hän oli tehnyt suuria tekoja Jumalan nimen kunniaksi (mm. 1. Kun. 17), mutta hän oli myös langennut (2. Sam. 11). Daavid oli kuitenkin nöyrtynyt, tunnustanut syntinsä ja saanut ne anteeksi (ks. Ps. 51).  Menneitä ei tarvitse enää muistella, vaan voi katsoa itseään ja elämäänsä Jumalan lapseuden ja kutsun kautta (ks. esim. Ps. 103). 

Voisi varmaankin todeta niin, että Daavidin ajattelu vaikuttaa olleen edellä omaa aikaansa ja viittasi jo tavallaan Uuden Testamentin puolelle Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen (Ef. 1:7): ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.” Tämä on totta ja samalla perustus Jumalan lapsen identiteetille. Samaan aikaan on totta, että olemme kaikki syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Mielestäni on hyvä puhua ja ajatella totta molemmista näkökulmista tasapainoisesti.  Jos jompikumpi näkökulma alkaa hallita ajattelua, vaarana on ajautua väärään suuntaan.

Pekka

2. Sam. 21

“Teen hyväksenne mitä vain pyydätte.”

Pääsemme viettämään palmusunnuntaita erikoisen luvun kanssa. Tämän luvun alun tarina on hyvin kummallinen, eikä meinaa mahtua meidän moderneihin konsepteihin mitenkään. Tarinassa kuvataan sitä, kuinka epäoikeutettu väkivalta oli Mooseksen lain mukaan kytköksissä sateisiin ja maan hyvinvointiin. Väkivalta, josta ei ole ollut asianmukaisia seurauksia tekijälle ikään kuin saastuttaa koko yhteiskunnan ja maan, ja tämä tuntuukin tavallaan ihan loogiselta. (Jeesuksen ja meidän maailmankuvassa jo termi “oikeutettu väkivalta” tuntuu omituiselle, ja hyvä niin). Tarinassa ovat mukana Gibeonilaiset, jotka Joosuan kirjassa kuvatun ovelan juonen ja israelilaisten johtomiesten huolimattoman valan vuoksi olivat edelleen erityisasemassa. Daavid on omituisessa välikädessä, jossa jälleen ei ole hyvää ratkaisua.

Toimiiko Daavid viisaasti antaessaan Gibeonilaisille vapauden pyytää mitä tahansa? Toimittiinko tässä lopultakaan Jumalan tahdon mukaan? Minulle tulee sellainen olo, että Daavid yrittää parhaansa luovia vaikeassa tilanteessa ja se on lopulta se, millä on riittävästi merkitystä.

1. Piet. 2

“Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa..”

“Moitteettomuuden” päämotiivi ei ole oman sädekehän kiillotus tai pisteiden kerääminen, vaan se, että sanattomasti puhuisimme uskosta osattomille. Tämä viesti on totta yhä tänä päivänä, ja ehkä ajankohtaisempi kuin aikoihin. Ihmisten mielikuviin Jumalasta ja uskosta vaikuttaa valtavasti se, millaisia kristittyjä he kohtaavat. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole helppoa tunnistaa niitä tilanteita, joissa omasta vakaamuksesta on luontevaa kertoa, joten kuva kristillisyydestä saattaa muodostua julkisuuden kautta – se ei ole aina ollenkaan hyvä homma. Minun tekisi mieli kovasti taistella parjaamista vastaan sanoin, mutta Pietari osoittaa toisen tien. Hyvinkin arkiset myönteiset kokemukset voivat olla ihmisille merkittäviä. Kuuntelevat korvat tai auttavat kädet julistavat joskus tehokkaammin kuin sanat.

Toisaalta “moitteettomuus” on usein myös vaikea laji, niin Daavidille, ensimmäisen sukupolven kristityille kuin meillekin. Aina ei ole ollenkaan selvää, mitä se kussakin tilanteessa tarkoittaa, ja usein se myös vaatisi paljon. Päädyn samoihin ajatuksiin kuin vanhan testamentin luvun kohdalla: joskus voimme vain yrittää rukoillen luovia parhaamme mukaan vaikeissa tilanteissa. Ja kenties juuri sillä on riittävästi merkitystä.

Jeesus, sinä näet ne ihmiset, jotka olet antanut elämänpiiriini. Anna minulle viisautta arkisiin kohtaamisiin ja tiukkoihin tilanteisiin, jotta voisin sanoin ja sanoitta todistaa sinusta. Anna minulle silmät nähdä ympärilläni sinulle rakkaita tyttäriä ja poikia.

Ada