Kategoria: Luemme Raamattua

1. Kun. 2

2. Piet. 2

Daavidin viimeiset ohjeet Salomolle sekä Daavidin kuolema ja sen jälkeiset tapahtumat ovat ainakin itselleni jotenkin vastenmielistä luettavaa. Tässä kohdassa voisi ehkä sanoa, ettei armo käynyt oikeudesta, vaan Daavidin vastustajat saivat maksaa hengellään teoistaan, joita he olivat Daavidin valtakaudella ja Daavidia vastaan tehneet. Ei ollut riippumatonta tuomioistuinlaitosta, joka olisi tarkoin tutkinut syytökset ja tuominnut asianmukaiset rangaistukset. Kuninkaan sana oli laki, jonka mukaan toimittiin. Olihan tässä tietysti myös se näkökulma, että näin Salomon asema kuninkaana vahvistui.

Tuomiosta ja rangaistuksista puhuu tänään myös Pietari. Eihän tämä mikään kovin mukava teema ole, mutta kyllähän nykyisinkin tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa ja langettavat rangaistuksia lakia rikkoneille. Meille suomalaisille lienee aika selvää, että jos syyllistyy laittomuuksiin, niin sillä on seurauksensa, kun ainakin perinteisesti olemme olleet hyvin lainkuuliaista kansaa.

Tuomiolla ja rangaistuksella on myös hengellinen ja iankaikkinen merkityksensä. Sen suhteen kuitenkin olemme vielä odotuksen tilassa, kun odotamme tuomion päivää (2. Piet. 2:9): ”Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät –”.

Tänään on pitkäperjantai, joten on ehkä hyvä päättää tämä teksti profeetta Jesajan sanoihin (Jes. 53:3-5): 

”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”

Pekka

1. Kun. 1

2. Piet. 1

Daavidilla oli ainakin kahdeksan vaimoa, joista Saulin tytär Mikal ei saanut elämänsä aikana lapsia (2. Sam. 6:23). Muille seitsemälle vaimolle syntyi 19 poikaa (tässä luvussa ei ole huomioitu Daavidin sivuvaimojen synnyttämiä poikia, ks. 1. Aik. 3:1-9). Mikäli Daavidin pojat on lueteltu Raamatussa syntymäjärjestyksessä, Salomo oli Daavidin kymmenes poika, ja hänen äitinsä oli Batseba.

Daavid oli Israelin ensimmäinen kuningas, jonka valta periytyi ns. rintaperilliselle. Nykylogiikan mukaan Salomo näyttäisi ohittaneen perimysjärjestyksessä aika monta ennen häntä syntynyttä veljeä ja velipuolta. Tosin hänen veljistään/velipuolistaan ainakin Amnon ja Absalom olivat jo kuolleet ennen vallanvaihtoa. Luonnollisen perimysjärjestyksen mukaan Adonia olisi joka tapauksessa ollut ennen Salomoa. 

Batseban (ja Natanin) mukaan Daavid oli luvannut, että Salomosta tulee kuningas (jakeet 13 ja 17). Tosin Raamatusta ei löydy tätä lupausta Daavidin sanomana  ennen tätä hetkeä (Sana elämään -kommentaariraamattu 2018, s. 624), ellei sellaisen vahvistukseksi lueta Daavidin sanoja jakeessa 30. Tosin Daavidille oli jossakin vaiheessa jo aiemmin tullut Herran sana, että hänelle syntyy poika, jonka nimi on Salomo ja jonka kuninkaallisen valtaistuimen Herra pitää vahvana ikiaikoihin asti (1. Aik. 22:8-10). Näin ollen Adonian juonittelu kuninkuuden saavuttamiseksi oli tuhoon tuomittu, ja Salomosta tuli kuningas. Natanin ja Batseban piti kuitenkin olla aktiivisia, että näin kävi.

Voisiko ajatella niin, että Natanin ja Batseban toiminta oli senkaltaista, mitä Pietari kuvaa (2. Piet. 1:5-8)? Osoittivatko he uskossaan lujuutta, oikeaa tietoa, itsehillintää, kestävyyttä, jumalanpelkoa, keskinäistä kiintymystä ja rakkautta niin, etteivät he jääneet toimettomiksi? Meille tulee vielä lisäys: ”–eikä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen jää teissä vaille hedelmää”. Näkyykö tämä meidän elämässämme – ei vaatimuksena, vaan seurauksena Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta meitä syntisiä ihmisiä kohtaan?

Pekka

2. Sam. 24

1. Piet. 5

Miksi väenlasku oli niin suuri synti ja miksi Jumala yllytti Daavidia siihen? Aikamedian Sana elämään -kommentaariraamatun mukaan Jumala salli Saatanan yllyttää Daavidia (vrt. 1. Aik. 21:1). Tilanne oli siis vähän samankaltainen kuin Jobin kirjan alussa (ks. Job. 1:6-12 ja 2:1-6), mutta kuitenkin sillä erotuksella, että Jumala salli Saatanan koetella Jobia, kun taas tässä kohdassa Jumala salli Saatanan yllyttää Daavidia vääriin tekoihin.

Väenlaskussa olisi pitänyt olla kyse kutsunnoista eli asevelvollisten kartoittamisesta sotaa varten (vrt. 4. Moos. 1:2, 26:2), mutta nyt Israelin kansa sai elää rauhassa, joten mitään syytä väenlaskulle ei ollut. Daavid halusi vain ”ylpeillä maastaan ja sotajoukkonsa suuruudesta” (Sana elämään -kommentaariraamattu, 2018, s. 616). Daavid ei siis toiminut Pietarin sanojen mukaisesti (1. Piet. 5:5): ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nyörille hän antaa armon.”

Paavali kehottaa nöyrtymään Jumalan väkevän käden alle ja heittämään kaikki murheet hänen kannettavakseen sekä pitämään mielen valppaana ja valvomaan (jakeet 6-8), koska Saatana yrittää kaikin tavoin sotkea ja sekoittaa Jumalan hyvät suunnitelmat. Kristittyjen yhteinen tehtävä on pysyä uskossa lujina ja vastustaa Saatanaa ja hänen juoniaan. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että kaikkein tärkeintä ja keskeisintä on katsoa Jeesukseen. Hän varmasti antaa meille herkkyyttä tunnistaa ne tilanteet, joissa on syytä vastustaa sielunvihollista, ja varustaa samalla meidän voimallaan ja viisaudellaan näihin tilanteisiin.

Pekka