2. Kun. 7, Ilm. 4

2. Kun. 7
Ilm. 4

Syyrialaiset olivat piirittäneet Samarian kaupungin ja kaupungissa vallitsi paha nälänhätä. Ihmiset olivat aivan toivottomia. Neljällä spitaalisella ei ollut mitään hävittävää, sillä heitä uhkasi kuolema joko kaupungissa nälkään tai syyrialaisten toimesta heidän leirissään. Spitaaliset päättivät ottaa riskin ja mennä syyrialaisten leiriin. Jumalan järjestämän ihmeen takia syyrialaiset olivatkin paenneet ja jättäneet jälkeensä ruokaa ja rikkauksia. 
 
Spitaaliset saivat syödäkseen ja keräsivät rikkauksia, mutta sitten he ymmärsivät olevansa itsekkäitä. Kaupungin muurien sisällä kuoltiin nälkään, vaikka ruokaa oli tarjolla aivan kaupungin muurien takana. Jakeessa 9 heidän kerrotaan sanoneen: ”Me emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän uutisen päivä.” Niinpä he kertoivat kuninkaan väelle tyhjästä vihollisen leiristä ja kaupunkilaiset pelastuivat. Tämä tapahtuma kuvaa meidän tilannettamme. Olemme kuoleman vaarassa ilman Jeesusta. Kun löydämme hänet, niin emme voi pitää asiaa omana tietonamme. Nälkäiset ja köyhät kertovat toisille nälkäisille, mistä ruokaa on löydettävissä!
 
Ilmestyskirjan luvussa näkyy Jumalan pyhyys. Jumala on sekä pyhä että rakastava. Molemmat näkökulmat ovat olennaisia ja tärkeitä. Voimme lähestyä pyhää Jumalaa siksi, että Hän rakastaa meitä ja uhrasi Jeesuksen puolestamme. Jumala ei tingi pyhyydestään osoittaessaan rakkauttaan. Jeesuksen tähden Hän rakastaa ja tulee lähelle. 
 
Luvun lopussa on mahtava ajatus siitä, että kaikki on luotu Jumalan tahdosta. Jumala on luonut sinut ja minut. Olemme olleet Hänen mielessään jo ennen syntymäämme, Psalmi 139:16. Tässä on aineksia siihen, miksi taivaassa ylistys on niin keskeisessä asemassa Ilmestyskirjan mukaan. 

 

Mika

2. Kun. 6, Ilm. 3

2. Kun. 6
Ilm. 3

Ilmestyskirjassa jatkuvat henkilökohtaiset puhuttelut seurakunnille edellisen luvun tapaan. Vaikka kaikki kolme seurakuntaa, Sardeksen, Filadelfian ja Laodikean seurakunnat saavat nuhteita, Jeesuksen sanat kaikkein pahimmassa tilanteessa olevalle Laodikean seurakunnalle myös muistuttaa meitä tärkeästä asiasta: ”Jokaista, jota minä rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus ja luovu penseydestäsi!” (Ilm. 3:19).

Huoli ja nuhtelu onkin välittämisen merkki! Jumala rakastaa meitä niin paljon, että hän osoittaa virheemme ja kylmyytemme ja nuhtelee meitä niistä. Meidän ei tarvitse kuitenkaan jäädä korvat punaisina häpeämään, vaan nuhteiden jälkeen seuraa eteenpäin ohjaavia kehotuksia

  • vahvistaa ja pitää kiinni siitä hyvästä, mitä alun perin saimme ja mikä on jäljellä (Jakeet 13 ja 11) – usko, ilo, toivo, into
  • ostaa valkeat vaatteet ja pukea ne yllemme (jae 18) – hyväksyntä ja rikkomusten anteeksi anto Jeesuksessa
  • ostaa silmävoidetta ja voidella silmät nähdäksemme (jae 18) – itseriittoisuuden sijaan tarvitsemme Jeesusta, hän vastaa tarpeisiimme,

Seurakunnat olivat menettäneet läheisen ja elämää kantavan suhteensa Jeesukseen. Myös meillä tilanne saattaa olla sama. Kun usko Jeesukseen menettää tuoreutensa ja kuivahtaa, meillä ei ole mitään iloista jaettavaa kenellekään muulle. Uskomme voi kuitenkin uudistua juuri nyt. Pääsiäistä edeltävä paaston aika on hyvää aikaa löytää jälleen raikas suhde parhaaseen ystäväämme ja Vapahtajaamme Jeesukseen. Mikä on sinun tapasi karsia virikkeiden ja velvoitteiden täyteistä elämää, rauhoittaa tahtia ja etsiä Jeesuksen läheisyyttä tänään?

Parasta on kuitenkin yhdessä eläminen Jeesuksen kanssa! Jeesus sanoo, että hän ja Isä tulevat aterioimaan ja jäävät asumaan luoksemme (Joh. 14) ja lupaa: ”Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven minä tulen hänen luokseen ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20).

– Heli

2. Kun. 5, Ilm. 2

2. Kun. 5

Kun luen kertomusta sotapäällikkö Naamanista ja hänen vaimonsa palvelijasta, peilautuu mieleen Joosefin elämä. Tässä kerrotaan pienestä tytöstä, joka oli ryöstösaaliina tuotu Israelista, joutunut palvelijaksi Naamanin perheeseen, vieraaseen kulttuuriin. Naaman tarvitsi parantajaa spitaalilleen. Pieni, vierasmaalainen, palvelija ja vielä tyttö, mutta hänellä oli merkityksellinen sanoma herransa tilanteeseen. Hän tiesi, että Israelissa on profeetta, joka voisi auttaa. Jakeet 4 ja 5 kertovat, että suuri sotapäällikkö ja kuningas keskustelivat pienen tytön puheista. Tuossa asemassa olevien ei luulisi piittaavan palvelustytön puheista.

Pienen tytön sanat saivat Syyrian kuninkaan kirjoittamaan Israelin kuninkaalle kirjeen, kirje sai Israelin kuninkaassa voimakkaan tunnereaktion, jonka perusteella profeetta Elisa viesti Israelin kuninkaalle omista mahdollisuuksistaan. Pienen tytön sanat saivat Naamanin palvelijoineen matkustamaan Israeliin. Ja siellä Naaman saikin avun ja lisäksi uskon Herraan. Arvelen, ettei sotapäällikkö Naamanilla ollut kokemansa jälkeen intoa uusiin ryöstöretkiin Israeliin. Pienen tytön lauseilla oli hengellinen ja ehkä myös sotilaspoliittinen vaikutus entisen kotimaansa eduksi.

Miten mitättömäksi, pieneksi, jonkun järjestelmän orjuuttamaksi itsemme koemmekaan, meillä on silti sanoma. Sanoman tuoja voi olla vaikka lapsi, joka tietää, että Jeesus parantaa ja auttaa. Sanoma on oleellinen, ei sen välittäjän asema. Kenen olisi tänään tarpeen kuulla Jeesuksen mahdollisuuksista?


Ilm. 2

Tässä luvussa on viesti neljälle eri seurakunnalle, jotka olivat vinoutuneet eri tavoin. Oli vinksahdus mitä tahansa, lääkkeeksi tarjottiin ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnalle…” (jakeet 7, 11, 17 ja 29). Tulkitaan näitä Ilmestyskirjan seurakuntia tuohon aikaa eläneiksi, seurakunnan historiana ja elämänkaarena tai mitä niitä tulkintoja onkaan, Jumala äänen kuuleminen on seurakunnalle tärkeä ominaisuus. Jeesus on seurakunnan pää. Seurakunnalle tarkoitettua Jumalan ääntä, Hengen puhetta voi tulla kuulemaan yhteisiin kokoontumisiin. Jumala puhuu tavalla ja toisella. Kuuntelemisiin!

Pirkko