Kategoria: Luemme Raamattua

2. Sam. 20

“Amasa ei osannut varoa Joabin toisessa kädessä olevaa miekkaa”

Tämän päivän Samuelin kirjan teksti tuo minulle mieleen Tuomarien kirjan, jossa on välistä melkein maailmanlopun meininki: koko Israelin yhtenäisyys rakoilee, Joab pistää katalasti vasemmalla kädellä omiaan ja melkein päädytään piirittämään omaa kaupunkia. Luvussa toistuu myös toinen Vanhassa testamentissa kiertävä teema, neuvokas nainen, joka pelastaa tilanteen.

Mitä nämä teemat voivat puhua meille tänään? Ainakin siitä, että Jumala on valinnut raskaan reitin valitessaan toimia yhdessä meidän ihmisten kanssa. Edes luvatun kansan kultaisina aikoina ei tunnu löytyvän riittävän oikeamielistä porukkaa johtamaan kansaa, että vältyttäisiin turhalta väkivallalta ja väärinkäytöksiltä heti, kun kuninkaan silmä välttää. Toisaalta yllättävät yksilöt voivat Jumalan käytössä toimia ratkaisevilla paikoilla käänteentekevinä voimina. Meidät on onneksemme kutsuttu elämään ei omassa viisaudessa ja voimassa (ja rikkinäisyydessä), vaan saamme rukoilla avuksemme Pyhää Henkeä.

1. Piet. 1

“Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista.”

Tänään siirrymme lukemaan Pietarin kirjeitä. Havahduin melko vastikään ihmettelemään sitä, miten mieletöntä on, että meillä on kaksi Pietarin kirjoittamaa (tai sanelemaa) kirjettä. Päädyin lukemaan Pietarin kirjeistä käydystä keskustelusta ja taustoista jonkin verran, ja olen tosi innoissani, kun pääsen niitä kommentoimaan!

Pietarin kirjeen ensimmäinen luku on täynnä kosmisen mittaluokan teologiaa, eli jos joku joskus haastaa ja kysyy “missä niin lukee” niin tämä on hyvä paikka aloittaa etsiminen.

Tänään pysähdyin kuitenkin pienen sanan “laupeus” kohdalle. Se on sana, joka minulle ei ole tarkoittanut oikein mitään, sillä sitä ei käytetä arkikielessä. Olen ehkä mieltänyt sen tietynlaisena “kunnollisuutena”; kunnollinen samarialainen teki niin kuin piti ja Jumala on kunnollinen ja siksi suvaitsee meitä ihmisraasuja. Siksi olinkin todella yllättynyt, kun minulle selvisi, että niin kreikan kuin hepreankin “laupeudeksi” käännettävät sanat voidaan englanniksi kääntää sanalla “compassion”, myötätunto! Laupeus ei olekaan mitään pintapuolista hyvistelyä, vaan siihen liittyy syvä, ytimistä nouseva myötäeläminen ja armo. Minua ravistelee se ajatus, että maailmankaikkeuden Luoja ei avannut meille tietä uuteen elämään vain kunnollisuuttaan tai näyttääkseen hyvältä, vaan koska hän todella, todella näkee meidät ja (silti) sydämestään haluaa meidät pelastaa.

Kiitos Isä, että olet myötätunnosta, syvästä armosta ja rakkaudesta synnyttänyt meidät uuteen elämään. Pyhä Henki, anna minulle tänään viisautta ja voimia elää tätä uutta elämää, niin että rakentaisin anteeksiantoa, totuutta ja rauhaa.  

Ada

2. Sam. 19

“Kunpa olisin saanut kuolla sinun sijastasi, Absalom, poikani”

Daavidin suru hämmentää kaikkia. Jos laskin oikein, Absalom on jo kolmas lapsi, jonka Daavid menettää. Vuoden 92 käännöksen mukaan hän meni “suunniltaan surusta”. Joab käytännön miehenä kuitenkin suuttuu: “Sinä rakastat vihamiehiäsi ja vihaat niitä, jotka rakastavat sinua!”

Mietin, että Jumalan Isän rakkaus näyttää varmaan joskus samalta. Jumala tahtoisi armahtaa nekin, jotka kaikkein selvimmin meidän silmissämme ansaitsisivat tuomion. Sitä vasten voi näyttää jopa siltä, kuin Jumala ei välittäisi, tai jopa vihaisi niitä, jotka häntä parhaansa mukaan rakastavat. 

Jaak. 5

“Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti.” 

Koen että kärsivällisyys on usein horjumista turhautumisen ja apatian välillä. On helppoa ajatella, että jos Jumala toimii, niin hän tottakai toimii äkkiä, kun kaikki on kerran hänelle mahdollista. Tätä vasten voi alkaa näyttää siltä, ettei Jumala toimi lainkaan. Turhaudumme Jumalaan joka seisoo tumput suorina, kun olisi mielestämme toiminnan aika. Saatamme alkaa ajatella, että Jumala  on iankaikkisen hyvä salatulla tavalla, mutta ei itse asiassa niinkään toimi. Saatamme muuttua apaattisiksi ja yhä varovaisemmiksi ja epämääräisiksi rukouksessa. On pelottavaa rukoilla ajatellen, ettei Jumala varmaankaan vastaa. Uskon kuitenkin Jumalaan, joka on voimallinen ja toimii, ja toimii oikeaan aikaan, vaikka meidän on sitä joskus vaikeaa käsittää. Uskon Jumalaan, joka haluaa tuoda apunsa ja on hiljaisuudessakin työssä ja liikkeessä. Kärsivällisyys, rukousvastauksen, Herran toiminnan odottaminen vielä pitkänkin ajan jälkeen vaatii voimia ja myös rohkeutta.

Rakas Isä. Sinä rakastat niitä, jotka sinua parhaansa mukaan yrittävät rakastaa ja yhtä lailla niitä, jotka eivät edes yritä. Auta minua muistamaan, että sinun rakkautesi kantaa yli ajan ja yli odotuksen. Sinun rakkautesi on samaa kaikissa olosuhteissa, eivätkä sinun lupauksesi muutu.

Ada

2. Sam. 18

“Kohdelkaa minun vuokseni varoen sitä poikaa.”

Minua koskettaa se, miten Daavid kieltäytyi näkemästä Absalomia vihollisenaan, vaikka tämä sen kaikin tavoin ansaitsisi. En tiedä, toimiko Daavid tässä viisaasti vai ei. Daavid oli menettänyt lapsia ennenkin ja rakkaan ystävänsä. Tulee sellainen olo, että hän oli myös väsynyt väkivaltaan.

Joab sen sijaan on kuvattu jatkuvasti omavaltaisena ja paikoin häikäilemättömänä hahmona. Absalomin keihästäminen ja kiviröykkiö näyttävät viittaavan voimakkaaseen tuomioon ja halveksuntaan. Todennäköisesti silläkin on merkitys, että Absalon roikkui puussa, maan ja taivaan välillä. Molemmat saattavat viitata kiroukseen tai epäpuhtauteen. Absalomin oikeutettu raivo johti hänet niin äärimmäiseen toimintaan, että lopulta hänet ikäänkuin tuomitaan moninkertaisesti.

Minulle tässä luvussa Joabin toiminta puhuu siitä, millaista on ihmisen jakama oikeus ja Daavidin isän rakkaus taas Iankaikkisen Isän rakkaudesta.

Jaak. 4

“Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä”

 … Ja kääntäen, jos pyydän, en jää vaille? Jos ymmärrän oikein, Jaakobin esiin nostamien riitojen taustalla oli ensisijaisesti kamppailua jostain aineellisesta hyödystä. Kenties seurakunnassa elettiin niukkuudessa, jolloin nousee inhimillisesti huoli siitä, pärjäänkö minä ja minun perheeni, yrittääkö joku hyötyä muiden kustannuksella ja toimia vilpillisesti. Tai sitten seurakunnan hyväosaiset kilpailivat ja suojelivat omia etujaan.

Mietin miltä näyttäisi, jos meillä ihan oikeasti olisi sellainen totaalinen luottamus Jumalan huolenpitoon, siihen että hän huolehtii, että saamme riittävästi ja reilusti. Se ainakin laskisi tarvetta riidellä. Tietenkään se ei saisi tarkoittaa sitä, että väärinkäytöksiä tai vastuuttomuutta katsottaisiin läpi sormien.

Rakas Isä, pyydän meille viisaita ja lempeitä sydämiä niin, että osaisimme valita ja käydä taistelumme oikein. Auta meitä luottamaan siihen, että sinulla on iankaikkiset varastot, joista riittää rakkautta ja resursseja niin paljon kuin vain ikinä tarvitsemme.

Ada