”Tuollaiselle riittää se rangaistus, jonka useimmat teistä ovat hänelle jo antaneet. Nyt teidän on päinvastoin annettava anteeksi ja lohdutettava häntä, ettei hän menehtyisi suruunsa. Niinpä kehotan teitä jälleen osoittamaan hänelle rakkautta.” (Jakeet 6-8) Paavalin kerronta Korinttilaiskirjeen toisessa luvussa tuntuu välillä jokseenkin poukkoilevalta, mutta luvussa on paljon hienoja ajatuksia, ja tänään kiinnitin huomioni jakeisiin 6-8.
Ihmisillä ei ole yleensä tapana korostaa sitä, että syyllistä pitäisi lohduttaa. Paljon puhutaan lohdutuksesta, jota annetaan sille, jota kohtaan on rikottu, mutta ei lohdutuksesta rikkojaa kohtaan. Tämä on kuitenkin sielunhoidollisesti hyvin tärkeä ja merkittävä asia. Ihminen, joka on tullut synnintuntoon ja katumukseen, tarvitsee usein tukea ja lohdutusta. On kauheaa ymmärtää olevansa syyllinen, jopa paha. Silloin on suureksi avuksi, kun ympärillä on ihmisiä, jotka ovat yhtä lailla kohdanneet ja hyväksyneet oman syyllisyytensä, ja jotka ovat riittävän vahvoja todella antamaan anteeksi ja lohduttamaan.
Kansanlähetyksen vanha lähetysjohtaja Mika Tuovinen sanoi viime keväänä raamattuopetuksessaan Hämeenlinnassa jotakuinkin näin: ”Ihmiselle, joka on tullut tuntemaan oman syntisyytensä, tulee julistaa vain ja ainoastaan evankeliumia, ei enää ollenkaan lakia.” Jokaisen ihmisen osa on kohdata oma vastuunsa ja syyllisyytensä, mutta kenenkään ei kuulu kantaa sitä määräänsä enempää. Jumala on valmistanut syyllisyydestä poispääsyn, valmistetaan siis parhaamme mukaan me ihmisetkin.
Esteri