Kategoria: Luemme Raamattua

1. Kun. 1

Vallan vaihto. Vallan siirto kuningas Daavidilta hänen pojalleen Salomolle tapahtui ulkoisen pakon ja paineen edessä. Niin käy monessa sukupolvenvaihdostilanteessa nykyisinkin. Adonia, neljäs Daavidin 19 pojasta (1. Aik. 3:1 – 9), havitteli kuninkuutta Salomon sijasta. Adonia oli jo mies parhaassa iässä ja voimansa tunnossa, kun nuorempi veli Salomo oli vielä poikanen.  

Batseba, Salomon äiti ja Daavidin lempipuoliso, sekä profeetta Naatan olivat kuitenkin hereillä ja he hakeutuivat Daavidin puheille. Daavidilla oli vanhuudestaan huolimatta järki tallella ja niin paljon päättäväisyyttä, että hän toimitti vallan vaihdon nopeasti. 

Samuelin kirjoista, Kuninkaiden kirjoista ja Aikakirjoista piirtyy monipuolinen ja hyvin inhimillinen kuva Israelin kuningassukujen vaiheista ja vallan ympärillä syntyneistä riidoista ja pyrkimyksistä. Meidän on helppo ihailla Daavidin suorituksia ja aikaansaannoksia. Raamattu ylistää häntä suurena, oikeudenmukaisena kuninkaana, uskon esimerkkinä ja Jeesuksen ennakkokuvana. Mutta koko Daavidin arvomaailmaa ja elämäntapaa on vaikea hyväksyä tästä ajasta käsin. On esimerkiksi vaikea ymmärtää, miksi Daavid oli moniavioinen ja että hänellä oli varsinainen haaremi puolisoita ja sivuvaimoja. Moniavioisuus ja jälkeläisten valtava määrä ainakaan helpottanut ja yksinkertaistanut Daavidin ja hänen perheensä elämää! Raamatun ihmiset suuria kuninkaita myöten olivat yhtä rosoisia ja alttiita virheille kuin me tavalliset ihmiset. Raamattu ei kaunistele ihmiskuvauksissaan vaikka kyse oli kuninkaista.

Room. 4

Uskon kohde ratkaisee, ei määrä. Roomalaiskirjeen alku oli ihmisen ja ihmissuvun tilan raadollista kuvausta, jotta lukija ymmärtäisi olevansa taustastaan (juutalainen, Jumalan valittua kansaa) riippumatta Jumalan edessä täysin syntinen ja tarvitsevansa Jumalan valmistamaa pelastuksen lahjaa Jeesuksessa. 

Nyt Roomalaiskirje sukeltaa syvemmälle uskon merkitykseen ja nostaa esimerkiksi israelilaisten kantaisän Aabrahamin, jota juutalaiset lukijat arvostivat. Aabraham katsottiin vanhurskaaksi (toisin sanoen Jumalalle kelpaavaksi) uskonsa vuoksi. Aabrahamin usko oli uskoa mahdottomaan. Jumala oli luvannut hänelle valtavan jälkeläisten määrä ja ensimmäistäkään perillistä ei alkanut kuulua, vaikka Aabraham ja hänen puolisonsa Saara olivat jo kauan aikaa sitten lapsentekoikän ohittaneita (Room. 4:19).

Välillä Aabrahamin uskokin horjui ja hän yritti omin voimin toteuttaa Jumalan lupausta hankkimalla jälkeläisen Saaran orjattaren kanssa. Tärkeintä oli, että Aabrahamin uskon kohde oli oikea. Hän uskoi Jumalaan, joka kykenee tekemään mahdottomia. 

Heli

2. Sam.24

Room. 3

Inhimilliset ja jumalalliset voimavarat. Mikä Daavidin toimittamassa väenlaskussa oli niin väärin, että Jumala vihastui ja kuritti Israelin kansaa rutolla Daavidin toiminnan vuoksi? Ainakin väenlasku tarkoitti inhimillisten resurssien laskemista ja niihin luottamista. Väenlaskussahan selvitettiin ja kirjattiin ylös sotakuntoiset miehet sukukunnittain. Väenlaskun tulos käänsi Daavidin ja hänen kansansa huomion inhimillisiin mahdollisuuksiin ja voimavaroihin, pois Jumalan mahdollisuuksista ja voimasta.

Kaikki samalla viivalla. Raamattu tasapäistää ja nöyryyttää meidät. Hengellinen perintömme, perheemme varakkuus ja muut taustatekijät antavat meille erilaiset lähtökohdat elämään. Jumalan edessä olemme kuitenkin yhdessä asiassa samalla viivalla. Yksikään meistä ei ole toista vanhurskaampi eli Jumalalle kelpaavampi. Roomalaiskirjeen 3. luku kertoo suorasukaisesti, että me kaikki olemme valovuosien päässä Jumalasta: ”Ei ole yhtäkään vanhurskasta —— ei ketään, joka etsii Jumalaa.” (j. 11).

Ongelma ratkaistu. Jumalalla oli kuitenkin jo luomisesta lähtien ratkaisu valmiina ongelmaan, joka vasta oli tulossa esiin: ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (j. 23 – 24).

Mietin usein, miksi tämä ratkaisu kelpaa niin harvoille. Monikaan ei koe olevansa syntinen, eikä siis tarvitse meidän uskovien tarjoamaa ratkaisua, Jeesusta. Minusta tuntuu, että kyse ei ole siitä, että itse lahjavanhurskaus Jeesuksessa olisi huono. Ehkä monikaan ei tunnista tarvetta Jeesus-lahjalle, kun paketti, jossa sitä tarjoamme, on niin vieraan oloinen. 

Syntisyyden sijaan nykyihminen tunnistaa paremmin syyllisyyden tunteen. UT2020-käännös käyttää tätä sanaa: ”hän (Jumala) on oikeudenmukainen ja tekee syyttömän (vanhemmat käännöksissä vanhurskaan) siitä, joka uskoo Jeesukseen”. (Room. 3:26). Se, joka on kokenut kaiken kalvavaa syyllisyyttä ja riittämättömyyttä, tietää miten ihanaa onkaan vapautua niistä. Miten voimme löytää syyllisyyden vaivaamat ja tarjota ihanaa Jeesus-lahjaa niin, että se alkaa kiinnostaa?

Heli

2. Sam.23

Room. 2

Hyvä pelko. 2. Samuelin kirjan 23. luku kuningas Daavidin sotaisasta hallituskaudesta ja siitä, kuinka paljon Daavid arvosti sotapäälliköitään. Toinen asia, joka Daavidista käy ilmi on se, että Daavid antoi kunnian kaikesta menestyksestään: ”Joka oikeamielisenä hallitsee ihmisiä, joka hallitsee heitä Jumalaa peläten…” (j. 3)

Daavid oli sodan ajan kuningas. Hän joutui sotaan jo nuorena poikana viedessään vanhemmille veljilleen eväitä rintamalle filistealaisia vastaan. Tuo taistelu päättyi Goljat-jättiläisen kuolemaan ja filistealaisten pakoon (1. Sam. 17). Kuningas Saul ihastui Daavidin rohkeuteen niin, että otti hänet luokseen ja asetti hänet pian sotureidensa päälliköksi. Daavid menestyi niin, että kansa ylisti Daavidin sotavoittoja laulaen: Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenintuhansin.” (1. Sam. 18:8). 

Daavidin aikana Israel ja Juuda vapautuivat ympäröivien kansojen ”ikeestä” ja valloittivat Jumalan Moosekselle lupaamasta Luvatusta maan loputkin alueet.  

Daavidin historia osoittaa, että Daavidilla oli paljon vaikeuksia ja ongelmia omasta perhepiiristä lähtien. Hän teki virheitä ja kohtalokkaita syntejä, joilla oli ikäviä vaikutuksia toisiin ihmisiin ja Daavidin omaankin elämään. Daavid muun muassa tapatti Batseban miehen Urian ja otti tämän vaimon puolisokseen. Daavidin synneistä seurasi esimerkiksi hänen oman poikansa kuolema ja kansaa piinannut rutto. 

Rikkinäinen ja nöyrä Jumalan suosikki. Daavid oli yhtä epätäydellinen ja rikkinäinen kuin kuka tahansa meistä. Daavidista suuren teki se, että hän oli Jumalasta riippuvainen nuoruudesta vanhuuteen saakka. Daavid etsi Jumalaa ja nöyrtyi ihmisten ja Jumalan ojennettavaksi myös rikkomusten hetkellä tai pian niiden jälkeen. Daavidin koko olemassa olo perustui syvään luottamukseen, että Jumala hallitsee kaikkea ja on omiensa kanssa aina: sota on Herran vallassa. (1. Sam. 17:45 – 47).

Roomalaiskirje avautuu vain niille, jotka luottavat Daavidin tavoin Jumalaan ja siihen, että Jumala on oikeudenmukainen kaikissa sanoissaan ja tuomioissaan. (Vrt. Room. 2:7 – 8).

Voisimmeko mekin kaikessa rikkinäisyydessämme turvautua Jumalaan ja luottaa täysin hänen arviointikykyynsä? Vaikka roomalaiskirjeen sanat kuulostavat tosi rajuilta ja pois sulkevilta heitä kohtaan, jotka eivät tunnusta Jumalaa, Jumala hallitsee ja tietää ja tuntee heidätkin. Jumalalle ei ole menetettyjä, toivottomia tapauksia. 

Heli