Kategoria: Luemme Raamattua

3. Moos. 7

Tässä luvussa annetaan ohjeita siihen, kuinka suoritetaan hyvitysuhri. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tämä oli henkilökohtainen uhri. Se piti toimittaa silloin, kun joku oli tehnyt jotain väärin. Toinen vastaava uhri oli syntiuhri, mutta se oli enemmän yhteisöllinen juttu.

Näin kristillisestä näkökulmasta katsoen hyvitysuhri  tuntuu vähän vaikealta. Kaikkihan me rikomme Jumalan tahtoa vastaan, joten pitääkö jatkuvasti olla uhraamassa. Tästä tulee mieleen Job, joka suoritti varmuuden vuoksi uhreja  lastensa puolesta. Entä mitä tekevät köyhät, joilla ei ole varaa uhreihin? Itse ymmärrän uhrit niin, että ne olivat sen aikainen keino saada hyvä omatunto. Kun uhrisavu nousi kohti taivasta, niin se oli konkreettinen ilmaus siitä, että paha teko on sovitettu. Tarkoituksena ei koskaan ollut se, että uhreilla korvattaisiin itse elämä. Miikan kirjan kuudennessa luvussa on nämä sanat:

– Mitä minun pitäisi tuoda,
kun astun Herran eteen,
kumarrun korkeimman Jumalan edessä?
Toisinko hänelle uhreja,
vuoden vanhoja vasikoita?
Miellyttävätkö Herraa tuhannet pässit
ja virtanaan tulviva uhriöljy?
Pitäisikö minun antaa esikoiseni rikkomuksestani,
oma lapseni synninteostani?
– Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää.
Vain tätä Herra sinulta odottaa:
tee sitä mikä on oikein,
osoita rakkautta ja hyvyyttä
ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

2. Kor. 6

Tästä luvusta oli vaikea saada otetta. Mistä Paavali oikein puhuu? Ensin kehotetaan ottamaan Jumalan arvo vastaan oikealla tavalla, sitten kuvaillaan apostolien elämän paradoksisuutta ja sitten varoitetaan epäjumalien palvelemisesta. Sama  tunne siitä, että en oikein ymmärrä asiayhteyttä, koskee oikeastaan koko kirjettä. Ehkä yksi salaisuuden avain on jakeessa 13: ”Antakaa vastalahja – puhun kuin lapsilleni – avartukaa tekin!” 

Paavali siis kokee, että korinttilaiset ovat kääntämässä hänelle selkänsä. Tai ehkä he ovat luisumassa lakihenkisyyteen, mikä selittäisi Paavalin ohjeen pysyä Jumalan armossa. Toisaalta hän antaa ymmärtää, että välirikko on tavallaan osa hänen kutsumustaan. Paavali on tottunut olemaan samanaikaisesti suosittu ja halveksittu. Näiden asioiden kanssa voi olla miten tahansa, mutta on joka tapauksessa koskettavaa, kuinka Paavali tuo ilmi syvän kiintymyksensä Korintin seurakuntaa kohtaa. Hänen puoleltaan ovi on auki.

Marko

3 Moos. 6

2. Kor. 5

Tällä viikolla “päivän ajatus” teemalla. Luen päivän raamatun jakeet ja sen jälkeen rukoilen hetken, pyydän erityisesti että Jumala nostaisi yhden asian päivän teksteistä jota sitten mietiskelen hetken. Kirjoitan keskeisimmät asiat mietinnästä. Päivän ajatus sinulle voi olla ihan toinen kuin minulle joten kokeile rohkeasti. Alla esimerkkinä mitä mietin tämän päivän teksteistä:

“Sovinto Jumalan kanssa”

Jeesuksen rooli ihmisten syntien sovittajana on Jumalalta melkoinen, ellen jopa sanoisi ihmeellinen, kädenojennus meitä ihmisiä kohtaan. Päässä pyörii päivän aikana kymmeniä tuhansia ajatuksia. Kaikki niistä eivät ole hyviä. Ja enemmän kuin itsekään toivoisi, niin suodatin ajatusten ja tekojen välillä pettää ja huonoista ajatuksista tulee huonoja tekoja. 

Jumala, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki auttavat tässä. Ajatuksia voi piilotella muilta ihmisiltä, mutta Jumalan edessä se on turhaa. Miksi siis salailla, kääntää selkäänsä?
Voimme tuoda avoimesti kaiken, myös pahat ja huonot ajatuksemme/tekomme Jumalalle.

Jumala haluaa kanssamme sovintoa. Vaikka uskon kautta olemmekin päässeet oikealle tielle, niin useammin kuin itse haluaisimme myöntää, harhaudumme väärille poluille. Silloinkin voimme luottaa siihen että Jumala haluaa sovintoa ja saamme Hänen armostaan palata iänkaikkisuuteen johtavalle tielle. Siinä toivoa niihin päiviin kun tuntuu että toivoa ei ole. Siunausta ja valoisaa kevättä,

— Tomppa

3 Moos. 5

2. Kor. 4

Tällä viikolla “päivän ajatus” teemalla. Luen päivän raamatun jakeet ja sen jälkeen rukoilen hetken, pyydän erityisesti että Jumala nostaisi yhden asian päivän teksteistä jota sitten mietiskelen hetken. Kirjoitan keskeisimmät asiat mietinnästä. Päivän ajatus sinulle voi olla ihan toinen kuin minulle joten kokeile rohkeasti. Alla esimerkkinä mitä mietin tämän päivän teksteistä:

“Iänkaikkisuus meissä”

Mietin että näenkö muissa ihmisissä iänkaikkisen ihmisen? Vai näenkö hänet vain sellaisena kuin hän on nyt, kolhuja kokeneena saviastiana niin kuin minäkin. Muuttaisiko näkökulman muutos suhtautumistani muihin ihmisiin?

Mietin että saviastia-vertauksen kanssa niin helposti kääntyy miettimään omaa itseään ja millainen oma saviastia on ja miten se on elämän matkan varrella kulunut. Entäs jos miettisi enemmän iänkaikkista olemustaan. Ja muiden iänkaikkista olemusta. Eikös se toisi ihan uudella tavalla lohtua ja intoa elää tätä elämää. Ja motivaatiota kannustaa muista löytämään iänkaikkinen itsensä Jeesuksen Kristuksen kautta?

— Tomppa