Kategoria: Luemme Raamattua

Tuom. 2

Joh. 17

Johanneksen evankeliumin seitsemäntoista luku herättää lukijassa helposti kysymyksen siitä, onko Jeesuksen jäähyväisrukouksessa todisteita predestinaatio- eli ennaltamääräämisopin puolesta. Jeesus toteaa, että Isä on antanut hänelle tietyt ihmiset. Tarkoittaako tämä, että Jumala on jo ennalta päättänyt joidenkin pelastuvan ja joidenkin joutuvan kadotukseen?

Tekstiä lukiessa lienee tärkeää huomata ainakin se, että Jeesus ei koko ajan puhu koko ihmiskunnasta. Näyttäisi siltä, että alkupuolella Jeesus viittaa vain opetuslapsiin, koska myöhemmin Jeesus jatkaa: ”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.” (Jae 20) Lisäksi jakeessa 2 on hauska twisti: ”Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut.” Tämän lauseen perusteella näyttäisi siltä, että ne, ”jotka Jumala on uskonut Jeesuksen valtaan”, tarkoittaa samaa asiaa kuin kaikki ihmiset.

Myönnän toki rajallisuuteni lausua näin vaikeista opillisista kysymyksistä mitään varmasti järkevää. Predestinaatio-opille on omat vahvat argumenttinsa Raamatussa, sen myöntää jopa Kansanlähetyksen opettaja Leif Nummela. Mutta oli niin tai näin, on aivan selvää, että jokaiselle, joka haluaa Jumalan luo tulla, on tie täysin avoinna. Uskon, että näin on ollut jopa Juudas Iskariotin kohdalla. Kuitenkaan kun Jumala ei saanut tulla hänen sydämeensä, oli Jumalalla keinonsa kääntää tappio voitoksi.

Esteri

Tuom. 1

Joh. 16

Johanneksen evankeliumin kuudestoista luku on mitä rohkaisevinta luettavaa. Jeesus kertoo avoimesti siitä, miten meille ei ole luvattu helppoa tietä, mutta myös siitä, että saamme kaikessa nojata ja luottaa Jumalaan. Tänään kiinnitin huomiota erityisesti Jeesuksen esille nostamiin kolmeen pointtiin: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua,  ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” (Jakeet 9-11) Melkoisen tulkinnanvaraisia toteamuksia. Mitä itse näistä ajattelet?

Kun Jeesus sanoo, että synti on siinä, etteivät ihmiset usko häneen, tulee tunne, että lopulta yksittäiset teot, sanomiset ja laiminlyönnit ovat lähinnä sivuseikkoja pelastuksen näkökulmasta. Oikeasti Jumala näkee ihmisen sydämeen: sen, millainen asenne sieltä löytyy suhteessa yläkerran Herraan. Näin siis lopullisin ja suurin synti, johon ihminen syyllistyy, on se, ettei hän ota Jeesusta vastaan pelastajanaan. Ei suostu kaipaamaan Jumalaa ja palaamaan Hänen yhteyteensä. Viittaisiko tämä myös Pyhän Hengen pilkkaan?

Vanhurskaus-toteamus kuulostaa siltä, että Jumalan vanhurskaus tulee ilmi ennen kaikkea luotettavuutena, lojaaliutena ja johdonmukaisuutena. Tuomio-toteamus puolestaan on siitä mielenkiintoinen, että se kohdistuu ihmisten ulkopuolelle. Voisiko sen äärellä ajatella, että Jumala haluaa tuomiota ennen kaikkea persoonallisen pahuuden, joka alun alkaenkin on Raamatun mukaan myötävaikuttanut ihmisen syntiinlankeemukseen? Samalla toki tuomitaan ilmeisen selvästi ihmisiä, mutta voisiko tämän toteamuksen nähdä niin, että Jumala korostaa vielä kerran sitä, miten hän haluaa nujertaa nimenomaan ontologisen pahuuden ja pelastaa ihmiset? Sillä näinhän Jeesus juuri ristillä teki. Pahuus on voitettu, ja jokaiselle ihmiselle tarjotaan vapautta Jeesuksessa. Ainoa asia, mikä ihmiselle jää, on ottaa pelastus vastaan.

Esteri

 

Joos. 24

Joh. 15

Johanneksen evankeliumin viidestoista luku jatkaa vielä Jeesuksen jäähyväispuhetta luomalla katsetta Jeesuksen kuoleman jälkeiseen tulevaisuuteen. Luvussa puhutaan viiniköynnöksen kautta hyvän hedelmän tekemisestä, keskinäisen rakkauden osoittamisesta sekä vainoista, joita Jeesuksen omat joutuvat kokemaan. Jakeessa 13 Jeesus sanoo, että ”suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta”. Tämä on tärkeä nosto paitsi siksi, että se osoittaa meille, miten meidän tulisi toisiamme rakastaa, niin myös siksi, että asiayhteys Jumalan rakkauteen on varsin selvä. Jumala on antanut henkensä meidän puolestamme ja osoittanut näin suurinta olemassaolevaa rakkautta. Tätä olisi hyvä miettiä aika ajoin. Varsinkin nykyaikana Jumala nähdään helposti ylhäältäpäin katsovana, vihaisena jääränä, joka juuri ja juuri voi hyväksyä ihmisen yhteyteensä (jos ihminen ylipäätään tämän mielikuvan johdattelemana haluaa minkäänlaiseen yhteyteen). Kuitenkin Raamattu kertoo meille Jumalasta, joka luopui omastaan, tuli osaksi kärsivää maailmaa, eli täyden ihmiselämän ja lopulta antoi henkensä meidän puolestamme. Kuinka tällainen Jumala voisi viestiä kenellekään etäisyyttä, välinpitämättömyyttä tai ylimielisyyttä? On tietenkin totta, että Jeesuksesta puhumisen ohella on välttämätöntä puhua ihmisen syntisyydestä (viitaten luvun loppuun), mutta emme koskaan, ikinä saisi lakata puhumasta Jeesuksesta. Vain Jeesuksessa asiat asettuvat oikeaan prioriteettijärjestykseen.

Esteri