Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 2

Mark. 8

Opetuslapset olivat saaneet seurata Jeesuksen toimintaa ja olla myös osallisena siinä nähden monenlaisia ihmetekoja. Jeesukselta oli kyselty usein hänen valtuutuksensa antajaa, ja nyt Jeesus lähestyi oppilaitaan jatkon kannalta tärkeällä kysymyksellä:” Kuka minä teidän mielestänne olen”? Pietari vastasi hänelle “Sinä olet Messias”! Tämä tunnustus oli Jeesukselle tärkeä. Matt. 16:18 hän sanoo rakentavansa seurakuntansa tälle tunnustuksen kalliolle, jossa Pietari nyt on. Tämän uskontunnustuksen jälkeen tapahtuu odottamattomia asioita. Jeesus alkaa yhtäkkiä puhua omasta kärsimyksestään ja kuolemastaan. Opetuslasten odotukseen Jeesuksen seuraamisesta ei tällainen puhe oikein sopinut. Kai heidänkin messiasodotus oli enemmän poliittisen vallan kuin Jumalan valtakunnan näköinen. Paholainen näki tilaisuuden tulleen ja yritti horjuttaa Pietarin suulla Jeesuksen päämäärätietoisuutta. 

Minun askeleisiin Jumalan yhteyteen on myös kuulunut suullisen tunnustuksen hetki, joka selkiytti sekä tiedollisesti että kokemuksellisesti asemaani Jumalan edessä. Jouduin Room. 10:9-10 jakeiden haastamana valinnan paikalle, ja tunnustin Jeesuksen Herrakseni:” Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.” 

Tämän jälkeen Jeesus kutsuu opetuslapsiaan ja samalla meitäkin kantamaan omaa ristiämme ja kadottamaan oman elämämme Jeesuksen ja evankeliumin tähden. Vaikka se kuulostaa kovalta vaatimukselta, on se edellytys uuteen elämään Jumalan yhteydessä. Voisiko oman elämän kadottamisessa olla kysymys itsensä ja oman elämänsä antamisesta siihen käyttöön, johon Luoja on meidät tarkoittanut? Jeesuksen seurassa löydämme oman arvomme, identiteettimme ja merkityksen elämälle. Tosin kaikki eivät saa elää näin turvassa vakaumuksensa kanssa kuin me täällä Suomessa. Joskus Jeesuksen seuraaminen maksaa oikeasti elämän kadottamisen Jeesuksen tavoin ihan konkreettisesti.

Ps. 2:11:”Pelätkää Herraa, palvelkaa häntä, vaviskaa, kohottakaa hänelle riemuhuut

Juha

Ps. 1

Mark. 7

Lainopettajat olivat tulleet etsimään virheitä Jeesuksesta ja hänen seurueestaan, mutta eivät itsestään. Perinnäissääntöjä käytettiin arvostelun ja syytöksen välineenä, joilla oli tarkoitus päteä omissa ja toisten silmissä. Ulkoisiin asioihin tuijottaminen peitti fariseuksilta ja lainoppineilta  näkymän sinne, mistä kaikki synti on lähtöisin eli omaan sydämeen ja sen puhtauteen. Voiko näin käydä myös meille?

Jeesus paljasti sanoillaan hurskaimmankin ihmisen todellisen sisimmän. ”Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi…” (21-22). Tässä on jokaisen ihmisen syvin ja varsinainen ongelma. Tätä ongelmaa ei selvitetä ulkoisilla käytänteillä kuten käsien pesulla, vaan Jeesuksen ristin juurella armoa ja anteeksiantamusta pyytäen.

Raamatun perusajatus ihmisestä on selvä. Synti erottaa ihmisen Jumalasta. Tuli mieleen sana perisynti, jonka evl.fi/sanasto määrittelee seuraavasti:” Perisynti (latinaksi peccatum originale) tarkoittaa ihmisen olemukseen kuuluvaa taipumusta pahaan. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan jokaisessa ihmisessä on ominaisuus, joka selittää maailmassa olevat pahat asiat: itsekkyyden ja rakkaudettomuuden. Martti Lutherin Ison Katekismuksen mukaan perisynnistä kasvavia pahan hedelmiä ovat esimerkiksi epäusko, harhaoppi, epäjumalanpalvelus, ylimielisyys, epätoivo, Jumalan sanan halveksiminen, murha, epäsiveellisyys, varkaus ja petos. Perisynti on peräisin syntiinlankeemuksesta. Se saa ihmisen tekemään myös tekosyntejä.” 

Se, miten oman syntisen sydämen kanssa elämästä selviää hengissä, onkin jo pohdinnan arvoinen asia. “Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee” (Snl. 4:23). 

“Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille, ei istu pilkkaajien parissa vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin. Hän on kuin puu vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmänsä ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan” ( Ps. 1:1-3).

Juha

Ob. 1

Mark. 6

Ei kukaan ole profeetta omalla maallaan!

Jeesus sai kokea kotikaupunkinsa hyljeksinnän ja jopa vihan mennessään opettamaan synagogaan. Mistä johtunee, että “missään ei profeetta ole niin väheksitty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan?” (4) Sitä jäin miettimään. Vaikka kotijoukot olivat kuulleet Jeesuksen voimateoista, he silti torjuivat hänet.

Tämä asenne ja epäusko hämmästytti Jeesusta, eikä hän voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa muutaman sairaan parantamista lukuunottamatta. Samasta aiheesta kirjoittavat kaikki evankelistat Matt.13, Luuk. 4 ja Joh 4. Johanneksen mukaan galilealaiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan, koska olivat käyneet Jerusalemissa juhlilla seuraamassa Jeesuksen toimintaa.

Luvussa kerrotaan myös toisen profeetan, Johanneksen kurjasta kohtalosta. Hänet, joka toimi erityistehtävässä valmistaen Jeesuksen tuloa maailmaan, tapettiin julmasti. Johannes saarnasi voimakkaasti ja kohti käyden. Samalla Johannes korosti, että luvatun Vapahtajan tulo oli lähellä:” Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” (Joh. 1:29)

Nyt jouluna tätä kirjoittaessa tuli mieleen oma perheväki, suku  ja naapurit, joita tapaillaan ehkä normaalia enemmän. Heistä kaikki eivät vielä tunne Jeesusta, vaikka sitä tietysti toivon ja välillä rukoilenkin. Onko tämä em. ilmiö voimissaan myös näissä joulun tärkeissä kohtaamisissa, jossa odotukset ovat ehkä myös evankeliumin jakamisen suhteen korkealla. Profeetan äänenpainolla saarnaaminen ei ehkä ole paras malli,  mutta passiivinen odottaminenkaan ei ole vielä tuottanut mainittavaa edistymistä.  Mitenkä Jeesus kohtaisi nämä rakkaat lähimmäiset? Riittäisiköhän läsnäoleva kohtaaminen, jossa ihmisen perustarpeet tulla nähdyksi ja kuulluksi toteutuisivat? Yhteyden syntyminen edellyttää kuuntelijalta sisäistä rauhaa ja levollisuutta, mutta sen vaaliminen kannattaa, sillä sinne missä on aito yhteys, ilmestyy rakkaus silmänräpäyksessä. Ihmisen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi on pohjimmiltaan rakkauden tarvetta. Kun kuuntelen toista ja laitan omat tarpeet syrjään, en menetä mitään, vaan saan itse vähintään yhtä paljon, sillä rakkaus kertaantuu, kun sitä antaa. (Näitä ajatuksia lainasin T. Hellstenin kirjasta Ihmisen näköinen elämä;). Lisäksi pieni muistaminen ja ystävyyden osoitus myös ennen seuraavaa tapaamista  ilahduttaisi varmaan ja voisi saada jotain uutta aikaa näissä ihmissuhteissa. Rukous on varmaan yksi tärkeimmistä tavoista kantaa näitä ihmisiä Jumalan luo, mutta siihen ei ole itselleni vielä sitkeyttä riittänyt. Tosin viime Mission yhteydessä esillä ollut “salasiunaaminen” oli aika hyvä kokemus.

Bless You! Herra siunatkoon sinua ja …

Juha