2. Moos. 18 Apt. 11

2. Moos. 18

Apt. 11

Apt.11(UT2020)

Tänään jatketaan samasta teemasta kuin eilen. Apost. 11 kertoo meille muiden uskovien reaktiosta kun tuli tietoon että Pietari aterioi “epäpuhtaiden” kanssa. Samassa luvussa ilmenee myös että Stefanoksen kohtalo oli ajanut nämä tuoreet Jeesukseen uskovat saarnaamaan vain omalle kansalleen. 

Tässäkin voidaan nähdä vertausta tähän aikaamme ja omaan elämään. On helpompi pysyä “omassa piirissä” ja suhtautua uusiin tapoihin kriittisesti kuin lähteä rohkeasti sinne missä kristittyjä tarvitaan.

Pietari ja muut juutalaistaustaiset pelkäsivät saastumista kun ollaan muiden kuin “oman väen” kanssa tekemisissä. Ja sitä me kristitytkin taidetaan monesti pelätä, että muiden tavat tarttuu ja ne omat uskon mukana tulevat tavat unohtuvat…

Jos lähdet työkavereiden kanssa kapakkaan, niin ei se tarkoita sinun pitää sortua samoihin tapoihin, kuten ryyppäämiseen. Ei pidä pelätä että muiden seura saastuttaa varsinkin jos lähdet näihin kohtaamisiin Jeesuksen kanssa.

Kaverini kävi aikoinaan muslimien kohtaamisissa täällä Jyväskylässä. Se ei tehnyt hänestä muslimia. Minä kävin aikoinaan kun kutsuttiin mormonien kirkossa. Se ei tehnyt minusta mormonia. Mutta me molemmat saimme näillä käynneillä mahdollisuuden kertoa siitä mitä on olla kristitty, Jeesuksen seuraaja.

Kun olin Italiassa lyhytaikaisessa lähetystyössä, niin siellä Pohjois-Italian vuoristoseuduilla ihmisillä oli kesähelteillä tapana ajaa ylös vuoristoon sunnuntai-aamuisin. Me kristityt taas ajoimme leirikeskuksesta alas laaksoon jumalanpalvelukseen. 🙂
Kovinkaan paljoa intoa ei saanut kun ehdotin että mitäs jos jäätäisiin tänne vuoristo-purojen varteen kohtaamaan ihmisiä… toisin sanoen paras aika viikosta kohdata ihmisiä menetettiin sen takia koska oli “tapana” käydä jumalanpalveluksessa su klo 10. 

Lähde Jeesus mukanasi siis rohkeasti siis kohtaamaan ihmisiä!

–Tomppa

2. Moos. 17 Apt. 10

2. Moos. 17

Apt. 10

Apt 10. (UT2020)

Lopetin lihan syömisen yli 20 v. sitten. Kun tulin uskoon, niin arvatkaas kuinka monta kertaa olen kuullut syömisen suhteen vedottavan Apt 10:10-16 jakeisiin. Liian monta 🙂

Tässä huomaa että raamattua tulee lukea kokonaisuutena. Monesti yksittäisten jakeiden varsinainen tarkoitus selviää vasta kun on lukenut koko luvun. Jos kuulen nykyään jonkun vetoavan noihin edellä mainittuihin jakeisiin, niin kysyn että mistä tuo koko luku Apt 10. kertoo…

Hyvä on myös pohtia että puhutaanko tässä jakeessa pelkästään syömisestä ei-uskovien tai muihin uskontoihin kuuluvien kanssa vai heidän kohtaamisesta ylipäätään? 

Muistan kun olin Tukholmassa koulutuksessa jonne tuli ihmisiä ympäri maapalloa. Siellä me ruokajonossa minä, eräs sikhi Intiasta ja muslimi Saudi-Arabiasta koimme yhteyttä siinä kun selvitimme yhdessä lihatonta lounasvaihtoehtoa. Heidän kanssaan yhdessä saman ruuan syöminen loi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja avasi mahdollisuuden syvemmille keskusteluille.

–Tomppa

2. Moos. 16 Apt. 9

2. Moos. 16

Apt. 9

Apt. 9 (UT2020) 

Oletteko miettineet kuinka Saulin (uudessa käännöksessä Saulos) muutos kristityksi toimii myös vertauskuvana siitä kuinka usko Jeesukseen hyvin usein syntyy. 

Se on myös osoitus Jumalan rakkaudesta. Sauloksen teot ja puheet olivat suuria rikoksia sekä Jumalaa että Jeesukseen uskovia kohtaan. Silti Jumala halusi kohdata ja ohjata tuon vihaa täynnä olevan ihmisen oikealle tielle.

Se mikä oli mahdollista Saulokselle, on mahdollista kenelle tahansa. Jumala haluaa kohdata ja ohjata meidät oikealle tielle. Me jotka olemme liittyneet jo Jeesuksen seuraajien joukkoon on hyvä muistaa tämä. Toivottavasti se rohkaisee meitä rukoilemaan ja kohtaamaan niitä jotka eivät vielä ole Jeesusta löytäneet.   

–Tomppa