Kategoria: Luemme Raamattua

2. Moos. 21

Tässä luvussa on paljon erilaisia lakeja, puhutaan orjuudesta, erilaisista rikoksista ja onnettomuuksista.  Näistä on vaikea sanoa paljon mitään, koska elämme niin erilaisessa maailmassa nykyään. Tästä syystä  Vanhan Testamentin soveltaminen meidän elämäämme vaatii yleisten periaatteiden löytämistä. Tekstistä täytyy ikään kuin löytää punainen lanka. Näen päivän tekstissä kantavana periaatteena sen, että  siinä kiinnitetään paljon huomiota heikommassa asemassa olevien oikeuksiin. Toki toivoisin, että siinä mentäisiin vieläkin pidemmälle, mutta en tiedä sen aikaisesta elämästä juuri mitään, joten tästä on paha sanoa sen enempää. 

Joka tapauksessa teksti selvästi vastustaa mielivaltaa ja se on tietenkin hyvin pätevä periaate meidän tilanteessammekin. Jeesuksen opetusten kautta tätä voi jalostaa edelleen. Mielestäni kristittyjen ei esimerkiksi tulisi pitää turhan tarkasti kiinni omista oikeuksistaan muiden kustannuksella. 

Apt. 14

Paavalin  ja Barnabaksen saapuminen uuteen kaupunkiin noudatti usein samankaltaista kaavaa. Aluksi kansa oli innoissaan heidän sanomastaan ja moni tuli uskoon. Mutta ei kestänyt kauankaan, kun heitä jo vastustettiin ja usein koko kaupunki jakautui kahtia.  Tekstissä ei kerrota mistä vastustus johtui, mutta arvaan, että syitä oli kolmenlaisia: uskonnollisia, yhteiskunnallisia ja taloudellisia. Varsinkin Juutalaiset vastustivat heitä uskonnollisista syistä. Puhe Jeesuksesta kuulosti heistä Jumalan pilkalta. Kreikkalaiset eivät varmasti hekään pitäneet siitä, että heidän jumaliaan pidettiin epäjumalina tai ”turhina” kuten Paavali päivän tekstissä asian hieman epädiplomaattiseen sävyyn ilmaisee. Toisekseen uusi usko, joka veti erityisesti puoleensa köyhiä, haastoi vallitsevat käsitykset siitä, miten ihmisen arvo määräytyy. Tämä saattoi joidenkin mielestä uhata yhteiskuntarauhaa, joka perustui aika pitkälti luokkayhteiskuntaan. Ajatus siitä, että orjat ja isännät olivat Jumalan edessä samanarvoisia oli varmasti vaikea niellä. Ja lopulta, temppelit olivat eräänlaisia sen ajan tehtaita, jotka takasivat toimeentulon monelle. 

Tämän tekstin ääressä jäin miettimään, että miten meidän sanomastamme on tullut niin hampaatonta, että se ei tunnut haastavan ketään. Päinvastoin, kristinusko meidän kulttuurissamme käsitetään konservatiiviseksi voimaksi, joka vastustaa kaikkia muutoksia. Evankeliumi ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään ja sillä olisi yhä edelleen voima haastaa vallitsevia käsityksiä ja vallata alaa. 

Marko

2. Moos. 20

Jos kymmentä käskyä lukee suoraviivaisesti tekstinä, niin siitä nousee esiin kaksi käskyä:

1. Älä tee itsellesi patsasta, äläkä muutakaan jumalankuvaa.
2. Muista pyhittää lepopäivä.

Nämä siksi, että niitä selitetään niin monisanaisesti.  Kun Raamattua lukee pidemmälle, niin  huomaa, että jumalankuvia kyllä Israelissa tehtiin, mutta sapattikäsky otettiin vakavammin.  Nykyään taitaa olla toisinpäin. Toki kristityt tulkitsevat kuvakieltoa hieman eri tavalla. Mutta lepopäivästä muistuttaminen on hyvin ajankohtaista. Olemme unohtaneet levon merkityksen. Tai emme ole unohtaneet, mutta kiire ja suorittaminen ovat nykyään valtavirtaa. 

Lepopäivän merkitystä perustellaan sillä, että Jumalakin lepäsi seitsemäntenä päivänä. Tämä muotoilu hieman peittää sen tosiasian, että sapatti on mielestäni ensisijaisesti lahja. Tekstissä sanotaankin, että Jumala siunasi sen.

Apt. 13

Tässä luvussa Paavali käy Pafoksessa, jossa minäkin kävin Heidin kanssa kolme kuukautta sitten. Paavali tosin kulki jalkapelillä Kyproksen saaren päästä päähän, kun me taas istuimme mukavasti autossa.  Oli mielenkiintoista nähdä paikka, jossa todennäköisesti oli saaren käskynhaltijan Sergius Pauluksen asunto ja jossa Paavalikin mahdollisesti vieraili. 

Luvun keskeisin sisältö on kuitenkin Paavalin puhe Pisidian Antiokiassa. Apostolien teoissa on muutama tällainen puhe, joissa joku apostoleista kertoo Israelin historian pääpiirteissään läpi. Tämä on joskus tuntunut minusta omituiselta, koska kyllähän juutalaiset kuulijat historiansa tunsivat ennestäänkin. Sitten  kuitenkin oivalsin, että historia kerrottiin aina niin, että tuttuihin kertomuksiin tuli aivan uusi näkökulma. Juutalaiset olivat tottuneet ajattelemaan niin, että tärkeimmät tapahtumat olivat jo kaukana takanapäin. Nyt Paavali kertoi heille, että kertomus saikin täyttymyksen Jeesuksessa.  Samalla hän kertoi Jumalasta, joka ei ollutkaan unohtanut kansaansa, vaan toimi tässä ja nyt.

Minusta tuntuu, että me kaikki tarvitsisimme tällaista uutta näkökulmaa historiaamme.  Kaikkihan me muodostamme elämästämme ikään kuin kertomuksen. Jos tämä oma kertomuksemme suuntautuu vain taaksepäin, niin elämästämme tulee ”vanhojen hyvien aikojen” muistelua. Jumala ei ole kuitenkaan unohtanut meitäkään ja Hänellä on varallemme hyviä suunnitelmia.

Marko

2. Moos. 19

Tämä luku antoi paljon ajattelemisen aihetta. Jumala ilmestyi Siinain vuorella. Kansaa varoitettiin usean otteeseen tulemasta liian lähelle. Vain Mooses sai nousta vuorelle ja hänkin vasta saatuaan siihen luvan. Siinain vuori itsessään ei kuitenkaan ollut mitenkään erikoinen. Kun tilanne oli ohi, sinne sai taas mennä vapaasti. 

Jumalan läsnäolo näyttäytyy siis tässä luvussa pelottavana, jopa väkivaltaisena asiana.  Tämä korostaa Jumalan voimaa. Aivan kuin kansa olisi seisonut aktiivisen tulivuoren vieressä. Myöhemmin suhtauduttiin vastaavalla kunnioituksella Jerusalemin temppeliin. Kaikkein pyhin ja ylipappi vertautuivat Siinain vuoreen ja Moosekseen. 

Kun tämän pitää mielessä, on helppo ymmärtää, kuinka vaikea oli ottaa vastaan Jeesuksen puhetta Jumalasta taivaallisena, rakastavana isänä.  Kuitenkin, jos lukee lukua tarkasti, tämäkin puoli Jumalasta tulee kyllä esille:

Te olette itse nähneet, mitä minä tein egyptiläisille ja kuinka olen kotkan siivin kantanut teitä ja tuonut teidät tänne luokseni. Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.

Apt. 12

Pietarin pelastuminen vankilasta on myös kertomus Jumalan voimasta, joskin varsin erilainen verrattuna Siinain vuoren tulimyrskyyn. Pietari oli vankilassa, vieläpä kahlittuna kahteen sotilaaseen ja silti hän pystyi vain kävelemään ulos. Tapahtumalla oli suuri merkitys  uskoville, jotka olivat olleen rukoilemassa ja nyt saivat konkreettisen vastauksen. Sotilaille ja Herodekselle tapahtumasta ei sen sijaan seurannut mitään positiivista muutosta.  

Tämä luku kertoo siitä merkillisestä tosiasiasta, että vainot usein vain vahvistavat kristinuskoa. Kuten loppupuolella sanotaan: ”Jumalan sana levisi leviämistään”. Tämä on rohkaisevaa, mutta en halua romantisoida asiaa. Pietari pelastui, mutta Jaakob ei. Pietarikin joutui pelastumisestaan huolimatta piiloutumaan ja tiedämme, että hänetkin teloitettiin myöhemmin. Olen kuitenkin varma, että hän ja muut alkuseurakunnan jäsenet kohtasivat kuoleman Jeesuksen kanssa ja Hänen avullaan. He eivät olleet yksin,  toisin kuin esimerkiksi Herodes kaikessa loistossaan lopulta oli aika säälittävä hahmo.

Marko