Jos kymmentä käskyä lukee suoraviivaisesti tekstinä, niin siitä nousee esiin kaksi käskyä:
- Älä tee itsellesi patsasta, äläkä muutakaan jumalankuvaa.
- Muista pyhittää lepopäivä.
Nämä siksi, että niitä selitetään niin monisanaisesti. Kun Raamattua lukee pidemmälle, niin huomaa, että jumalankuvia kyllä Israelissa tehtiin, mutta sapattikäsky otettiin vakavammin. Nykyään taitaa olla toisinpäin. Toki kristityt tulkitsevat kuvakieltoa hieman eri tavalla. Mutta lepopäivästä muistuttaminen on hyvin ajankohtaista. Olemme unohtaneet levon merkityksen. Tai emme ole unohtaneet, mutta kiire ja suorittaminen ovat nykyään valtavirtaa.
Lepopäivän merkitystä perustellaan sillä, että Jumalakin lepäsi seitsemäntenä päivänä. Tämä muotoilu hieman peittää sen tosiasian, että sapatti on mielestäni ensisijaisesti lahja. Tekstissä sanotaankin, että Jumala siunasi sen.
Tässä luvussa Paavali käy Pafoksessa, jossa minäkin kävin Heidin kanssa kolme kuukautta sitten. Paavali tosin kulki jalkapelillä Kyproksen saaren päästä päähän, kun me taas istuimme mukavasti autossa. Oli mielenkiintoista nähdä paikka, jossa todennäköisesti oli saaren käskynhaltijan Sergius Pauluksen asunto ja jossa Paavalikin mahdollisesti vieraili.
Luvun keskeisin sisältö on kuitenkin Paavalin puhe Pisidian Antiokiassa. Apostolien teoissa on muutama tällainen puhe, joissa joku apostoleista kertoo Israelin historian pääpiirteissään läpi. Tämä on joskus tuntunut minusta omituiselta, koska kyllähän juutalaiset kuulijat historiansa tunsivat ennestäänkin. Sitten kuitenkin oivalsin, että historia kerrottiin aina niin, että tuttuihin kertomuksiin tuli aivan uusi näkökulma. Juutalaiset olivat tottuneet ajattelemaan niin, että tärkeimmät tapahtumat olivat jo kaukana takanapäin. Nyt Paavali kertoi heille, että kertomus saikin täyttymyksen Jeesuksessa. Samalla hän kertoi Jumalasta, joka ei ollutkaan unohtanut kansaansa, vaan toimi tässä ja nyt.
Minusta tuntuu, että me kaikki tarvitsisimme tällaista uutta näkökulmaa historiaamme. Kaikkihan me muodostamme elämästämme ikään kuin kertomuksen. Jos tämä oma kertomuksemme suuntautuu vain taaksepäin, niin elämästämme tulee ”vanhojen hyvien aikojen” muistelua. Jumala ei ole kuitenkaan unohtanut meitäkään ja Hänellä on varallemme hyviä suunnitelmia.
Marko