Kategoria: Luemme Raamattua

Ps.119:97-144

Mark. 16

Jeesuksen mainitsemissa uskon tunnusmerkeissä on maininta siitä, että hänen nimissään hänen seuraajansa tarttuvat käsin käärmeisiin (Mark. 16:18). Paavali voisi olla käytännön esimerkki siitä, ettei käärmeenpurema vahingoittanut Jeesuksen omaa (Apt. 28:3-5). Paavali ei tosin itse tarttunut käsin käärmeeseen, vaan se kävi kiinni Paavalin käteen.

Tämä uskon tunnusmerkki tuntuu varsin inhottavalta ja vastenmieliseltä. Muistan nähneeni joskus vuosia sitten TV-ohjelman uskonlahkosta (sellainen se kai oli), joka toi käärmeitä seurakunnan kokoukseen ja päästi ne vapaaksi salin lattialle. Sitten vain rohkeasti tarttumaan käsin käärmeisiin! Muistaakseni siinä ei käynyt kovin hyvin.

Ajattelen niin, ettei uskon tunnusmerkki ole jotakin sellaista, jota voidaan näytösluonteisesti toteuttaa tai jota voitaisiin pitää jonkinlaisena uskon mittarina. Ymmärrän niin, että uskon tunnusmerkki ilmenee silloin, kun sille on oikea tarve ja/tai on oikea hätä.

Minun on vaikea kuvitella, että kukaan haluaisi tarttua käsin käärmeeseen. Vaikealta tuntuu myös ajatella tilannetta, että niin pitäisi tehdä aidon pakon edessä. Jos niin pitäisi kuitenkin tehdä, parasta on huutaa Jeesusta silloinkin apuun.

Pekka

Ps. 119:49-96

Mark. 15

Tämän päivän evankeliumitekstissä täyttyy Jesajan kirjan profetia (53:3-6):

”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.”

Hiljaa painan pääni ja sanon: ”Kiitos, Jeesus!”

Pekka

Ps. 119:1-48

Mark. 14

Jos oikein Wikipediasta ymmärsin, Psalmit on kirjattu muistiin 200-luvulla ennen Jeesuksen syntymää. Tanakin eli juutalaisten pyhien kirjoitusten kaanoniin ne on puolestaan liitetty noin vuoden 100 (Jeesuksen syntymän jälkeen) tienoilla. Jos nämä tiedot pitävät paikkansa, psalmit olivat Jeesuksen elinaikana olemassa kirjoitetussa muodossa, mutta niitä ei vielä ollut hyväksytty juutalaisten pyhiin kirjoituksiin.

Tämä asia alkoi mietityttämään, kun luin ylipappien ja lainopettajien toiminnasta (Mark. 14:1, 53-65). Ilmeisesti he eivät olleet lukeneet esimerkiksi päivän psalmitekstiä, kun he juonittelivat, miten he saisivat Jeesuksen hengiltä. Tai jos olivat lukeneet, niin ehkä he ajattelivat, että tämä ei nyt kuulu virallisesti hyväksyttyihin teksteihin. Samalla kuitenkin unohtui Mooseksen käskyistä esimerkiksi se, ettei lähimmäisestä saa antaa väärää todistusta (2. Moos. 20: 16). Heillä näytti olevan paremmin muistissa Herran nimen pilkkaamisesta langetettava kuolemantuomio (3. Moos. 24:16). Tämä määräsi Jeesuksen kohtalon, ja niin Jumalan pelastushistoria sai täyttymyksensä väärän tuomion perusteella.

Psalmia 119 on innostavaa ja rohkaisevaa lukea, mutta tarvitsen Pyhän Hengen apua, että sanat muuttuvat todelliseksi elämäksi. Tähän liittyen voisi myös lukea ja mietiskellä Jaakobin sanoja (Jaak. 1:19-25).

Pekka