Kategoria: Luemme Raamattua

2. Sam. 3
Hepr. 10

Mitähän Abnerin päässä liikkui? Hän oli tappanut taistelussa Joabin veljen Asaelin (2. Sam. 2:23). Silti hän oli valmis menemään Joabin kanssa porttiholviin syrjään kahden kesken (jae 27). Daavidin valituslaulu kuvaa Abnerin kuolemaa hyvin (jae 33).

Ihmisten välinen vihanpito on raskasta ja sillä voi olla hyvinkin synkät seuraamukset kuten Abnerin ja Joabin kohdalla. Turhaan ei Uudessa testamentissa muistuteta siitä, että Jeesuksen omien tehtävänä on rakastaa kaikkia ihmisiä ja jopa siunata vainoojiaan (Room. 12:14, 17-21).

Seurakunta ja uskovat ystävämme on meille tärkeitä elämän tukipilareita, niin että pysymme oikealla tiellä, rakkaudessa ja hyvissä teoissa (Hepr. 10:24).

– Pekka

2. Sam. 2
Hepr. 9

Tämän päivän vanhan testamentin luku ei yksittäisenä lukuna paljoa avaudu, ainakaan minulle. Sen minkä yksittäisenä otoksena voi siitä oppia on sotimisen turhuus ja hinta, mikä on maksettava kun veli asettuu veljeä vastaan. Nykypäivänä, näin länsimaissa sota kosketa meitä yhtä brutaalilla tavalla kuin tuolloin, mutta edelleen saman kansan, saman aatteen väkeä asettuu toisiaan vasten. Kun kristityillä on kitkaa keskenään, niin on hyvä kysyä itseltään: rakennanko minä osaltani tässä rauhaa ja keskinäistä sopua vai olenko mukana laittamassa lisää bensaa liekkeihin?

Päivän uuden testamentin luvussa ollaan raamatun ydinsanoman äärellä: Kun uskomme Jeesukseen, pelastumme. Usein olen ajatellut kuinka suuri viisaus onkaan siinä että Jeesuksen sovitustyön kautta pelastus tulee meille “ilmaiseksi”. Saamme syntimme anteeksi ja iänkaikkisen elämän ilman monimutkaisia rituaaleja, vuosien tai vuosikymmenten hyvittelyä tai hengellisyyden opiskelua. Tämä on jotain mikä sotii ihmisen järkevää ajattelua vastaan ja siksi onkin niin nerokasta. Kun uskomme vapauttaa meidät kadotukselta ja synnin painolastista, kun emme joudu puristamaan itsestämme henkistä kasvua tai ruoskimaan itseämme pahojen tekojemme sovitukseksi, niin se vapauttaa meidät etsimään ja löytämään oman itsemme, sen ihmisen jollaiseksi Jumala on meidät oikeasti luonut. Löytämään identiteetin Jumalan lapsena, Jeesuksen veljenä tai sisarena. Löytämään Pyhän Hengen voiman. Löytämään kristittyjen välisen yhteyden ja rakkauden. Löytämään yhteyden Jumalan kanssa.

– Tomppa

2. Sam. 1
Hepr. 8  

Uuden liiton ylipappi

Kirje heprealaisille on ollut mielestäni vähän outo ja vaikeaselkoinen muihin kirjeisiin verrattuna. Nyt pengoin hiukan taustoja miettien, että miksi se siltä tuntuu. Heprealaiskirje edustaa juutalaiskristillistä teologiaa, jossa olennaisena osana on uhritoimitukset, mutta jota meidän pakanoiden on vaikea käsittää. Siksi kirje puhuu paljon siitä tuoden Jeesuksen uhrin ja ylipappauden esiin paljon parempana kuin vanhan liiton koko systeemin. Kirje on tod.näk. kirjoitettu Italiaan, Roomaan, rohkaisuksi juutalaiskristityille, jotka pohtivat identiteettiään kristittynä ja opetuslapseuden hintaa väistämättömän vainon edessä. Mennäkö takaisin synagoogaan ja juutalaisuuteen vai pysyä tällä tiellä? Jeesusta siis kehutaan ja suositellaan ylivertaisena verrattuna vanhaan!

Tässä luvussa mennään asian ytimeen (1). Se tarkoittanee sitä, että Jeesuksen ylipappeus Isän oikealla puolella on pääasia, joka on johdantoa seuraavien lukujen ytimelle, eli Jeesuksen uhrin ehdottomalle ja lopulliselle merkitykselle.

Vanha liitto solmittiin kansan ja Jumalan välillä Siinailla ja sen perustana oli laki. ”He eivät pysyneet liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra” (9). Uusi liitto solmittiin Kristuksessa ja on yksipuolinen perustuen Jumalan työhön ja lupauksiin. Jeesus on tie Jumalan lapseuteen ja läsnäoloon:

– Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä (10).

– Silloin ei kukaan enää opeta toista… kaikki pienimmästä suurimpaan tuntevat minut (11).

– Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään (12).

Varsinkin tämä viimeinen on aika upea lupaus. Meidän voi olla vaikea unohtaa syntejämme, mutta Jumala ei niitä muistele anteeksiannon jälkeen! Tuli mieleen tarina, jossa väärintekijä ihmetteli, että miksi Jumalan ei anna hänelle anteeksi, vaikka hän oli 20 vuotta sitä rukoillut? No siksi, koska Jumala antoi anteeksi ja unohti sen sitten sen:)

Armo riittää ja sitä riittää minullekin!

– Juha