Kategoria: Luemme Raamattua

Job 31 2. Kor. 8

Tämän päivän tekstissä Job vakuuttaa viattomuuttaan. Siinä näkyy tuska kun hyvin elänyt ihminen ei saa Jumalalta vastausta.

Aiemmin tällä viikolla Job on haikaillut menneiden hyvien aikojen perään. Ja minä pohdin että eikö nuo hyvät ajat ole Jumalan ansiota.
Tänään Job kertoo itsestään, kuinka hyvä hän on sisimmältään. Ja aiempaa päättelyä mukaillen, minä pohdin että eikö nuo Jobin hyvä ominaisuudet ole Jumalan ansiota?

Tälle päivälle voisi olla hyvä miettiä ja rukoilla:  millainen minä olen. Onko sisimmässäni, sielussani sellaista josta voisin sanoa että tätä Jumala on työstänyt (ts. muokannut), itseni ja muiden hyväksi?  

— Tomppa

Job 30 2. Kor. 7

Tämän päivän vanhan testamentin kohdassa Job harmittelee että Jumala ei vastaa. Vai vastaako?

Se että Jumala on hiljaa, on monelle kriisin paikka. Silloin kun Jumalan apua kipeästi kaipaisi, niin Jumalan hiljaisuus tuolloin on hankala asia. 

Pari ajatusta tähän liittyen, ensimmäinen liittyy Jeesuksen opetukseen hyväntekeväisyydestä: https://raamattu.fi/raamattu/UT2020/MAT.6/Matt.—Matteus-6

Siinä meille ohje että omista hyvistä teoista ei pidä pitää mekkalaa. 

Eikös ole luonnollista että Jumala näyttää esimerkkiä myös tässä asiassa? 

Jumala tekee paljon hyviä tekoja meidän ihmisten ja koko luomakunnan eteen jatkuvasti. Mutta ei pidä ääntä itsestään ja tekemisistään. Olisiko tässä syy miksi tuntuu että Jumala vaikenee?

Toinen ajatus liittyy siihen että edellisessä luvussa Job haikaili menneiden perään. Oliko tuo menneiden aikojen menestys, viisaus ja kaikki muu hyvä Jobin omaa ansiota? Vai näkyykö niissä menneissä ajoissa se, että Jumala on toiminut Jobin hyväksi. Kuinka paljon hyvää ja kuinka pitkään näiden hyvien asioiden tulee kestää että sen voi lukea Jumalan ansioksi? Koko elämäkö? Vai vuosikymmen, vuosi, päivä? 

Tälle päivälle voisi olla syytä miettiä (ja rukoilla) asioita, tapahtumia, hetkiä elämässä joissa Jumala on toiminut, joissa Jumala on antanut hyvää, joissa Jumala on pitänyt huolen.   

— Tomppa

Job 29 2. Kor. 6

Jobin kirjan tämän päivän luku puhuu minulle siitä kuinka ihminen huomaa monesti vasta jälkeenpäin kuinka hyvin asiat olivat. Vai olivatko? 

Entisten aikojen muistelussa tulisi huomata että ihmisen mieli muuttaa muistoja. Ja useampikin ihminen saattaa muistaa (yhdessä tai erikseen) asiat väärin. Tai menneiden asioiden merkitys käsitetään väärin. 

Monesti asia voi olla myös toisinpäin. Mietitään kuinka paljon huonommin asiat olivat. Monella saattaa olla esimerkiksi mielikuva siitä kuinka ikävää aikaa lapsuus oli. Mutta pitääkö se kuitenkaan kokonaisuutena paikkansa? Vai onko niin että yksittäiset tapahtumat värittävät tietyn ajallisen, hyvin pitkänkin jakson?

Menneiden muistelussa astutaan alueella joka voi viedä ihmisen pahasti harhaan. Puhutaan valemuistoista. Siksi olisi hyvä olla tarkkana muistojensa kanssa siitä kuinka oikea oma mielikuva on menneiden tapahtumista ja niiden merkityksestä.
Mennyt voi antaa voimaa tai sitten se voi viedä voimat tässä hetkessä elämisestä ja toimimisesta.   

Ehkä tässä on riittävästi aihetta tälle päivälle mietittäväksi ja rukoiltavaksi.  

–Tomppa