Joos. 14, 2 Kor. 2

Joos. 14

2 Kor. 2

Korintin seurakunta tuntuu olleen oikein ongelma seurakunta, sen ongelmien käsittelyyn tarkoitetut kirjeistä kaksi ovat tulleet raamatun kanooniin. Kaikki Paavalin heille lähettämät kirjeet eivät ole säilyneet. Miksi juuri nämä kirjeet ja miksi juuri korintin seurakunta? Kirjeissä esiintyvät ongelmat tuntuvat yleisistä ongelmista, joihin ainakin itse olen törmännyt. Kirkon historian aikana on saatu varmasti paljon apua korinttilaiskirjeistä. En tiedä millä aikavälillä kirjeet on kirjoitettu, mutta se kamppaili eri aikoina hyvin erilaisten ongelmien vyyhdeissä. Se ollut mikään harmoninen ja ihanteellinen seurakunta. Jos olisin käynyt seurakunnassa eri aikoina, niin en tiedä millaisena olisin kokenut sen. Toisinaan jumalanpalvelukset olisivat olleet aika kaoottisia, kun kaikki olisivat puhuneet kielillä. Ehtoollisjumalan palveluksessakin jotkut olisivat olleet juopuneita. Osan seurakuntalaisen elämäntapakin olisi kauhistuttanut minua, joku eli äitipuolensa kanssa. Jotkut kävivät temppeli prostituoitujen luona. Toisena aikana seurakunta oli taas jakaantunut puolueisiin, toisena aikana taas seurakuntaan tuli hyviä puhujia, joita kiinnosti valta ja halu erottaa ihmiset pois apostolien opetuksesta ja johtajuudesta. Seurakunta oli monella tapaa keskeneräinen. Sellainenhan olen itsekin ja me seurakuntana. Näihin eri ongelmiin Paavali joutui puuttumaan.

Kaikki eivät tykänneet Paavali ihmisten elämään puuttumisesta, se loukkasi heitä. Häntä voi sanoa aikansa mieltenpahoittajaksi. Hän itsekin oli mielensäpahoittqja. Hän kuvailee aiheuttaneensa mielipahaaja myös itsekin kokeneensa sitä. Hänen tavoitteensa oli kuitenkin ilon tuottaminen toisille ja itselle. Hänen motiivinsa olivat erilaiset kuin ehkä monella meidän yhteiskunnassamme olevilla mielenpahoittajilla. Hän kuvailee motiivejaan näin: ”Kirjoitin teille suuressa tuskassa, sydän raskaana ja kyynelsilmin, mutta en aiheuttaakseni teille surua, vaan osoittaakseni, kuinka suurta rakkautta tunnen erityisesti teitä kohtaan.” Jos minun tulisi puuttua toisen ihmisen toimintaan, niin kynnys olisi tosi iso. Toki omien lasten kohdalla tätä olen tehnyt ja omassa työssäni joudun puuttumaan toisten käytökseen melko usein.

Mutta miten toimin lähimmäiseni vierellä, jos huomaan hänen toimivan loukkaavalla tavalla? Itse olen  jälkeen ollut kiitollinen ihmisille, jotka ovat antaneet palautetta käytöksestäni tai sanoistani, enkä vähiten omalle vaimolleni. Oman väärän käytöksen huomaaminen ja tunnustaminen on ollut helpottavaa. Voitaisiin puhua oikeastaan oman syntisyyden tunnusta, sen takia Jaakob kehoittaakin tunnustamaan toisille syntejä. Meillä on hyvä olla ihmisiä ympärillä, jotka tuntevat meidät ja voivat olla meille rehellisiä. Me myös itsemme tarvitsemme rehellisyyttä. Siihen oikeastaan syntien tunnustaminen tähtääkin, rehellisyyteen pyrkivään elämään ja muutoksen haluun. Kaiken keskellä kuitenkin suuren rakkauden osoittaminen toinen toisiamme kohtaan ja Jumalaan. Herra antakoon mielle tänään voimaa olla rohkeita ja rehellisiä.

Mika

Joos. 13, 2 Kor. 1

Joos. 13

2 Kor. 1

”Meitä on ohjannut Jumalan armo eikä inhimillinen viisaus.” (Jae 12)

Tämä hyppäsi tekstistä silmille. Toissa päivänä kirjoitin Jumalan armosta, joka on liikkeelle paneva voima, joka tekee työtä meissä ja meidän kauttamme. Tässä luvussa Jumalan armo ohjaa. Sitten mainitaan, että tämä ohjaus on jotain muuta kuin inhimillistä viisautta.

Jumalan armo avaa suhteen Jeesukseen. Hänessä ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.” (Kol. 2:3) Suhde tähän Jeesukseen on ohjaava tekijä elämässämme. Ei inhimillinen viisaus. Suhteesta häneen ammennamme viisautta ja tietoa.

Inhimillinen viisaus voi olla varmasti ihan hyvä juttu, mutta sen ei tule olla syvimmiltään ohjaajamme. Suhde Jeesukseen on ohjaava tekijä.

Joskus Jumala voi kutsua myös tekemään ratkaisuja, jotka eivät ole inhimillisen viisauden mukaisia. Tämä johdatuksen seuraaminen johti kirjeen kirjoittajat  ”suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin” (jae 8). Nämä vaikeudetkin johtivat hyvään lopputuloksekseen ja Jumalaan luottamiseen: ”jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan” (jae 9). Tämäkin tapahtui siis Jumalan armon ohjauksessa.

Topi

Joos. 12, 1 Kor. 16

Joos. 12

1 Kor. 16

Luvun alussa puhutaan keräyksestä pyhiä varten. Mietin, että tunsivatko nämä omastaan antavat edes heidät joille keräystä tehtiin.

Tuohon aikaan ei ollut nykyaikaisia kulkuneuvoja tai tietoliikennevälineitä. Ihmiset ja heidän tuttavapiirinsä oli paljon nykyistä enemmän sidottu fyysiseen paikkaan. Myös taloudelliset mahdollisuudet olivat varmasti keskimäärin rajallisemmat kuin meillä keskimäärin.

Kuitenkin kirjeestä välittyy laaja yhteisöllinen meininki. Keräystä tehdään tarvitseville ja terveisiä välitetään kaupungista toiseen. Oliko Pyhän Hengen luoma yhteys niin vahvaa, että vastuuta ja yhteyttä koettiin jopa tuntemattomien ja etäisten Jeesuksen omien kanssa.

Minua haastaa tämä ajatus. Niin helposti yhteydessä ja antamisessa pyörin vain ”omissa piireissä”. Toki kapasiteetti näissäkin asioissa on rajallinen, mutta miten voisin nähdä etäisemmän ja jopa tuntemattoman sisaren ja veljen Jumalan perheessä rakkaana ja tärkeänä.

Topi