Kategoria: Luemme Raamattua

Tämä luku jatkaa edellisen luvun teemaa. Pysähdyn jo heti ensimmäiseen jakeeseen. ”Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.” 1 Joh 2:1.

 

En tiedä sinusta, mutta minä osaan syyllistyä helposti. Ja aika usein kannan myös väärää syyllisyyttä. Väärän syyllisyyden ja häpeän juuret ovat syvällä, ja ne estävät anteeksiantamuksen kokemista. On vaikeaa uskoa saavansa anteeksi, olevansa ihan oikeasti rakastettu. 

 

Tässä jakeessa sanotaan, että meillä on puolustaja Isän luona, Jeesus. Hän näyttää Isälle lävistettyjä käsiään sen merkiksi, että tehtävä on suoritettu. Kaikki synnit on sovitettu, rangaistus on kärsitty. Sinä ja minä emme voi tehdä muita kuin jo sovitettuja syntejä! Huikea ajatus! Ja vielä: Jeesus lupasi, että Hän pyytää Isää lähettämään meille vielä toisenkin puolustajan! 

 

Joh 14:16-18. Pyhä Henki muistuttaa meille tästä Jeesuksen sovitustyöstä. Hän auttaa myös väärää syyllisyyttä ja häpeää vastaan. Hän muistuttaa meille, että olemme rakastettuja ja hyväksyttyjä, vapauttaa myös väärästä syyllisyydestä rakentaen meille turvallisia rajoja. 

 

Osa meistä osaa varmaan tämän tutun jakeen ulkoa. ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1 Joh 1:9.  

 

Olemme Jumalan edessä kaikki syntisiä, Häntä vastaan monin tavoin rikkoneita. Kaikkia syntejäni en pysty edes tunnistamaan enkä yksilöidysti tunnustamaan. En tunnista tai huomaa tehneeni väärin. Tai en muista. Kuulin joskus jo vuosia sitten Kalevi Lehtisen opettaneen, että tässä ”tunnustaa” tarkoittaakin sitä, että olen samaa mieltä Jumalan kanssa siitä, että olen syntinen, rikkonut monella tavalla Häntä, toisia ihmisiä ja itseänikin vastaan. Ja että tarvitsen anteeksiantamusta. Ja että Jeesuksen ristinkuoleman tähden saan anteeksi. 

 

Toki on hyvä tunnustaa ne asiat, jotka mieltäni painavat, mutta itseni kaivelemiseen ei ole tarvetta. Jos Pyhä Henki tuo mieleeni tunnustettavaa, voin sen tunnustaa yksilöidysti ja loput köntässä. Ja uskoa anteeksi kaikki koko ison köntän. 

Jeesuksen ja Pietarin kohtaaminen rannalla on yksi lempikohdistani Raamatussa. Muistan yhden New Wine -kesätapahtuman jo vuosia sitten. Istuin isossa teltassa ja kuuntelin Vuorisen Hannun puhetta tästä kohdasta. Istuin ja itkin. Se kosketti syvälle sydämeen. Erityisesti tämän kohdan jae 17 kosketti minua. 

 

Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani.” Joh 21:17

 

Muistat varmaan Pietarin tarinan. Ja sen, että hän kielsi Jeesuksen juuri ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Ja nyt Jeesus kohtasi Pietarin ja uudisti kutsunsa. Tuossa kohtaamisessa Pietari varmaan muisti kaikki suurimmat tapahtumat, mitä hän Jeesuksen seurassa oli saanut kokea. Myös sen, että hän tiukassa paikassa kielsi Jeesuksen. Pietari tiesi myös Jeesuksen tietävän – tienneen jo etukäteen. Arvatenkin Jeesuksen kohtaamisen jälkeen Pietarin sydämessä jotain hyvällä tavalla murtui ja muuttui. Sitoutuminen Jeesukseen vahvistui ja luotto kallistui Jeesukseen. 

 

Niinpä. Jeesus tietää ja on tiennyt jo kutsuessaan, millaista tekoa sinä ja minä olemme. Hänen edessään voin olla rehellinen, tulla kohdatuksi sellaisena kuin olen ja tulla hyväksytyksi.  Rakastetuksi. Puhdistetuksi. Jeesuksen kosketus muuttaa sisintäni. Hän koskettaa, kutsuu, varustaa ja lähettää.