Osa meistä osaa varmaan tämän tutun jakeen ulkoa. ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1 Joh 1:9.
Olemme Jumalan edessä kaikki syntisiä, Häntä vastaan monin tavoin rikkoneita. Kaikkia syntejäni en pysty edes tunnistamaan enkä yksilöidysti tunnustamaan. En tunnista tai huomaa tehneeni väärin. Tai en muista. Kuulin joskus jo vuosia sitten Kalevi Lehtisen opettaneen, että tässä ”tunnustaa” tarkoittaakin sitä, että olen samaa mieltä Jumalan kanssa siitä, että olen syntinen, rikkonut monella tavalla Häntä, toisia ihmisiä ja itseänikin vastaan. Ja että tarvitsen anteeksiantamusta. Ja että Jeesuksen ristinkuoleman tähden saan anteeksi.
Toki on hyvä tunnustaa ne asiat, jotka mieltäni painavat, mutta itseni kaivelemiseen ei ole tarvetta. Jos Pyhä Henki tuo mieleeni tunnustettavaa, voin sen tunnustaa yksilöidysti ja loput köntässä. Ja uskoa anteeksi kaikki koko ison köntän.
Tiina