Kategoria: Luemme Raamattua

1. Moos. 32 1. Tim. 4

Päivän luvussa Jaakob valmistautuu kohtaamaan veljensä. Hän muistaa hyvin, että joutui aikoinaan pakenemaan, ettei olisi joutunut Esaun tappamaksi. Ja nyt Esau on tulossa häntä vastaan 400 miehen joukolla. Paineet ovat valtavat ja Jaakob ryhtyy erilaisiin varotoimiin kohtaamista ajatellen. Luvun loppuosa kuvaa Jaakobin painiottelua Jumalan kanssa. Täytyy sanoa, että painikohtaus on yksi vaikeimmin käsitettäviä asioita vanhassa testamentissa, enkä väitä ymmärtäväni täysin, mistä siinä oli kyse. Heitän muutaman ajatuksen kuitenkin.

Jaakob oli siis vienyt perheensä ja kaiken omaisuutensa joen yli, mutta jäi itse yöksi toiselle rannalle. Miksiköhän? Vaikka sitä ei tekstissä suoraan sanota, oletan että Jaakob varmaan huusi yksinäisyydessä Jumalaa avuksi tai kävi muuten hänen kanssaan keskustelua. Olihan Jumala itse käskenyt hänen lähteä tuolle matkalle ja nyt kaikki merkit viittasivat siihen, että seuraavana päivänä hänet perheineen mahdollisesti tapetaan tai ryöstetään. Ehkä Jumala vastasi Jaakobin huutoon, mutta toisella tavalla kuin Jaakob olisi odottanut; Jumala tuli ja laittoi Jaakobin vieläkin tiukemmalle.

Toinen merkittävä asia on Jaakobin identiteetin muutos. Nimi ”Jaakob” tarkoittaa siis pettäjää ja niinhän Jaakob pettikin sekä veljeään että isäänsä. Tähän saakka hän oli joutunut joka päivä muistamaan oman epärehellisyytensä. Nyt hän saa Jumalalta uuden nimen: Israel, ”Jumala kamppailee” tai ”Jumala hallitsee”. Jollain tavalla tämä painiottelu uudisti Jaakobin jumalasuhteen ja jos vilkuilemme jo seuraavia lukuja, huomaamme että tämän jälkeen Jaakobin suhde Jumalaan on entistäkin läheisempi, Jaakob pystyttää alttareita ja Jumala puhuu Jaakobille enemmän kuin ennen.

Timoteuskirjeessä Paavali antaa hyviä ohjeita paitsi Timoteukselle ja muille johtajille, myös meille kaikille. Niistä haluan nostaa esiin nämä: ”harjoita itseäsi oikeaan uskoon”, ”näytä esimerkkiä”, ”älä lyö laimin armolahjaasi”, ”valvo itseäsi ja opetustasi”. Eli itsensä johtamista! Tämä ei tarkoita hampaat irvessä suorittamista, mutta se tarkoittaa, että hengellistä elämää ei saa päästää valahtamaan jonnekin taka-alalle. On hyvä etsiytyä seurakunnan yhteyteen ja elää todeksi omaa hengellistä kutsuaan. Ja tarvittaessa vaikka sparrailla toistenkin kanssa, olenko menossa oikeaan suuntaan.

Heikki

1. Moos. 31 1. Tim. 3

Kahdenkymmenen idässä vietetyn vuoden jälkeen Jaakob lähtee takaisin kotiin. Tyylistä voi olla montaa mieltä, mutta onneksi lopputulos oli kuitenkin kohtuullisen hyvä. Jäin miettimään, miten johdatus toimi tässäkin muutostilanteessa. Jaakob oli siis jo aiemmin joutunut kärsimään appiukkonsa mielivallasta vuosikausia, eikä Laban selvästi ollut mikään kaikkein mukavin persoona muidenkaan mielestä. Joten voisin kuvitella, että Jaakobilla olisi ollut jo aiemminkin aikeita lähteä kohti kotikontuja. Seuraavaksi tulee ulkoista painetta, kun Jaakob ymmärtää Labanin ja tämän poikien katsovan häntä karsaasti. Ja pisteenä i:n päälle tulee vielä Jumalan suora kehotus lähteä kotiin.

Luulen, että tällainen johdatuksen malli on aika yleinen. Harvoin on vain yksi reitti, jolla Jumala puhuu. Jos joku tuntematon tulee ”tuomaan sanaa Herralta” ja käskee lähteä lähetystyöhön Mongoliaan, en alkaisi vielä sillä perusteella pakata matkalaukkuja. Mutta jos Jumala on jo pitkään valmistellut asiaa, puhunut lähtemisestä ja järjestänyt perhe- ja työolosuhteet siten, että lähteminen onkin mahdollista, yksittäinen profetia voi olla merkittävä palanen siinä ketjussa, josta johdatus muodostuu. Ollaan siis avoimin korvin, muttei hötkyillä.

Timoteuskirjeessä on erinomaisia listoja seurakunnan työntekijöiden valitsemiseksi. Hänen on oltava henkisesti ja hengellisesti kypsä ja hänellä on oltava hyvät opetus- ja ihmissuhdetaidot. Vaikka oma hengellinen innostus onkin kaiken perusta, liian innokas, suoraviivainen tai tuomitseva lähestymistapa tekee helposti hallaa. Merkittävää on mielestäni sekin, että pastorin pitäisi nauttia ”ulkopuolisten arvonantoa” (jae 7). Tämä on hyvä ohje paitsi johtajille, myös meille kaikille. Meidän ei pidä olla tunnettuja omituisuudesta ja tuomitsevuudesta vaan rakkaudesta, rehellisyydestä ja yhteystyökyvystä.

Heikki

1. Moos. 30 1. Tim. 2

Jaakob saa lisää lapsia ja näin Israelin sukukunnat saavat tavallaan alkunsa. Itseäni puhutteli tässä luvussa se, miten lapset nähtiin kirjaimellisesti Jumalan lahjoina eikä itsestäänselvyyksinä. Vaikka vaimojen välillä oli kovaa peliä ja kaupankäyntiä ”lemmenmarjoilla”, niiden ei lopulta ajateltu olleen perimmäinen syy lapsionneen, vaan Jumalan. Osaammeko me ajatella kaikesta saamastamme samoin? Vai ajattelemmeko perheen, työn, asunnon ja ihmissuhteiden olevan lähinnä omaa ansiotamme.

(”Lemmenmarja” oli muuten ilmeisesti rohtomandrake eli alruuna. Alruunan juuristo voi hyvällä mielikuvituksella muistuttaa lasta, joten sitä on käytetty eri kulttuureissa parantamaan hedelmällisyyttä.)

Timoteuskirjeessä Paavali kehottaa rukoilemaan ”kaikkien ihmisten puolesta”, sillä Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. Itse havahdun aina välillä rukoilemaan toisten puolesta ”järjestelmällisesti”, mutta rukoukset tuppaavat unohtua nopeasti, kun ei näe niiden konkreettista vaikutusta. Onneksi on sellaisiakin ihmisiä, jotka jaksavat rukoilla vuosikymmeniä toisten puolesta määrätietoisesti! Toisaalta itselleni on ehkä luontevampaa jutella Jeesukselle pitkin päivää niistä ihmisistä, joiden kanssa olen tekemisissä. Rukouksen ei pidä olla stressaava suoritus vaan mahdollisuus olla yhteydessä Isään.

Heikki