Kategoria: Luemme Raamattua

Hes. 47 Mark. 5

Tämän päivän luvuista eniten minua puhutteli “legioona ja siat”. Kun pahojen henkien riivaama ihminen tervehtyy, niin olettaisi että hänen lähellään elämää viettäneet ihmiset olisivat iloisia. Mutta tuloksena oli pelko. Voisi kuvitella että pelko on siitä että pahat henget etsivät toisia ihmisiä kodikseen. Mutta tässä tapauksessa pystyttiin osoittamaan mihin nuo henget olivat menneet, sikoihin. Mutta silti ihmiset olivat peloissaan, niin että pyysivät Jeesusta poistumaan. Miksi? Miten sinä olisit toiminut?

Pelko kahlitsee meitä ihmisiä. Sen sijaan että ihmiset tuossa raamatun kohdassa olisivat lähteneet seuraamaan Jeesusta, he pyysivät häntä poistumaan. Olisi varmaan hyvä aika ajoin miettiä että olenko siellä missä olen pelosta vai rakkaudesta. Ja haluanko minä ihan oikeasti että Jeesus tulisi täyttämään minun ja/tai läheisteni sielua ja ajaisi pois sen kaiken mikä on minulle ja lähimmäisilleni haitallista. Vai pelkäänkö sitä mitä siitä seuraisi? Aika syvillä vesillä ollaan, mutta välillä on hyvä pöyhäistä sielua hieman syvemmältä. Siunausta elämääsi,

Tomppa

Hes. 46 Mark. 4

Entä jos usko edellyttäisi monimutkaisia rituaaleja? Entä jos uskon sanoma olisi piilotettu vaikeasti ymmärrettävien tekstien, jopa arvoituksien taakse? Raamatun sanoma on yksinkertainen, ja yksinkertaisena ihmisenä olen siitä kiitollinen. Se tehtävä, minkä Jeesus jätti meille tehtäväksi on myös yksinkertainen, helppo kenen tahansa ymmärtää (toteuttaminen onkin sitten eri asia 🙂 ). Kristilliseen perinteeseen kuuluvat rituaalit ovat myös varsin yksinkertaisia. Nämä edellä mainitut asiat lämmittävät sydäntä, sillä ne vakuuttavat minulle että Jumalalla on hyvä tahto meitä kaikkia kohtaan, pelastus ei ole älykkyydestä, voimasta tai vauraudesta kiinni.
Ja jos aina ei kaikkea ymmärrä raamatusta tai seurakunnan elämästä, niin eivät ymmärtäneet opetuslapsetkaan 🙂

Tomppa

Hes. 45 Mark. 3

Tämän päivän tekstissä on mielenkiintoinen kohta. Siinä puhutaan puhdistusmenojen toimittamisesta niiden puolesta, jotka ovat tehneet syntiä vahingossa ja tietämättään.
Aloin miettimään että olemmeko nykypäivänä niin valveutuneita että vahingossa ja tietämättä ei syntejä pääse tekemään.

Tai onko minun synneissäni niin paljon anteeksipyydettävää, että en toisten syntejä ehdi miettimään saati niitä rukouksessa pyytämään anteeksi. Tai että se ei ole edes minun hommani, jokainen hoitakoon syntinsä Jumalan kanssa itsekseen. Hmm… vai pitäisikö minun yrittää. Kokeilla että jos tämä on se tapa jolla opin rakastamaan lähimmäistä kuin itseäni. Kokeilla että löytäisinkö tällä tavoin uuden tehtävän, uuden tavan kommunikoida Jumalan kanssa. Jospa rohkeasti kokeillaan, tänä(kin) päivänä 🙂

Tomppa