Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 89

Apt. 15

Jäin jumiin kokouksen julkilausumaan. Itse kokouksen kulkukin oli kyllä mielenkiintoinen. ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa.” (28). Tuli mieleen myös nykyiset hallitusneuvottelut Säätytalolla. Olisipa hienoa, jos sielläkin Pyhä Henki olisi vaikuttamassa uuden hallituksen toimintasuunnitelmaan ja kokoonpanoon.

Luvusta nousi esiin yhteisen näyn ja periaatteiden pitämisen vaikeus lähetysmatkan jatkuessa. Kaikki olivat kokeneet Jeesuksen pelastuksen, sekä juutalaiset että kreikkalaiset. Nyt oli tullut vastaan eletyn elämän ja perinteiden sovittaminen yhteen uuden opin kanssa. Seurasi monipuolista ja mielenkiintoista dialogia, välillä jopa väittelyä (7), mutta onneksi kokous pääsi yhteisymmärrykseen siitä, että ihmisen pelastumiseksi ei tarvita ulkoisia menoja tai lain tekoja. Tämä päätös on meillekin vielä tärkeä ohje, sillä meillä jokaisella on myös omat perinteemme ja kulttuurimme, jotka vaikuttavat Jumalasuhteeseemme. ”Armosta  Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä” (Ef. 2:8-9).

Tosin kokouksen julkilausuman jälkiosan vaikutukset eli välttämättömät ohjeet ovat edelleen näkyvissä. ”Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet… ja kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin. ” (28-29) Osa meistä pitää esimerkiksi veriruokia sopimattomina kristitylle. Muistan itsekin asiaa pohtineeni ja tulleeni siihen päätökseen, että ruoka on vatsaa varten, kuten 1. Kor. 6:13 asia ilmaistaan.  Näillä ohjeilla pyrittiin takaamaan rauha seurakunnassa, jossa oli juutalaistaustaisia kristittyjä, joille oli tuttua Mooseksen laista kielto veren syömisestä. Se ei välttämättä ollut kristillisen elämän yleisohjeeksi tarkoitettu, vaan lähimmäisenrakkauden sovellus yhteen ongelmalliseen tilanteeseen, jossa veren syönti olisi loukkaukseksi ateriayhteydessä oleville juutalaisille. Tätä lähimmäisenrakkauden periaatetta on varmaan hyvä noudattaa vieläkin ongelmatilanteissa. Myöhemmin Paavali joutuu palamaan samaan asiaan Galatian seurakunnalle laittamassaan paimenkirjeessään. Hän myös muistuttaa siitä, miten vapautta pitäisi käyttää, eli ” lain kaikki käskyt on pidetty kun tätä yhtä noudatetaan:

– Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.” (Gal. 5:14)

Juha

Ps. 88

Tämä on melkoisen synkkä psalmi. Se on otsikoitu: ”Epätoivoisen rukous” ja sellaiselta sen kirjoittajan tilanne todella näyttää.  Hän on ilmeisesti joutunut elämään raskaita vaiheita jo nuoresta pitäen. Koska hän valittaa näyttävänsäkin hirveältä, niin päättelin  hänellä olleen jonkin kroonisen sairauden.

Tämä on yksi niistä kohdista, joissa  näkyy selvästi, että Vanhan Testamentin aikana ihmiset ajattelivat, että kärsimys on omaa syytä. Kirjoittaja puhuu Jumalan vihasta ja selvästi uskoo, että kaikki johtuu jostain synnistä. Kuitenkin hän vielä toivoo Jumalan armahtavan.

Minulle tämä teksti puhuu siitä, kuinka kipeästi me tarvitsemme puhetta ja kokemusta armosta. Armo ei aina poista meidän kärsimyksiämme, mutta se antaa niihin aivan toisen näkökulman.  Sen sijaan, että Jumala tuntuisi vihaiselta ja julmaltakin, Hän tulee mukaan ja itse asiassa kärsii meidän kanssamme ja meissä.

Toisaalta tämä teksti antaa sanat ja äänen kärsiville ihmisille. Hylätyksitulemisen tunteet ja kokemukset ovat luvallisia ja tosia.  On hyvä tietää, että Raamatusta löytyy tällainenkin rukous.

Apt. 14

Paavalin ja Barnaban lähetysmatka oli aikamoinen seikkailu.  Tässä luvussa heitä pidettiin kreikkalaisina jumalina, tapahtui isoja ihmeitä ja  heidän piti paeta henkensä edestä. Paavalia jopa kivitettiin. Kaiken hässäkän keskellä näemme pienen välähdyksen sen aikaisesta seurakuntaelämästä:

”He… rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat:  Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta. Kullekin seurakunnalle he valitsivat vanhimmat, ja rukoiltuaan ja paastottuaan he jättivät opetuslapset Herran turviin, hänen, johon nämä nyt uskoivat.”

Minusta apostolien luottamus on kiehtovaa. Uudet seurakunnat olivat konkreettisesti ”Herran hallussa” ja ainoa evästys heille oli, että ”vaikeata tulee olemaan”.  Tietenkään tämä ei ole koko totuus. Tiedämme, että Paavali kirjoitti myöhemmin kirjeitä näille seurakunnilla ja kävi mahdollisuuksien mukaan kylässäkin. Näistä kirjeistä käy ilmi, että hän kävi kovaa rukouskamppailua seurakuntien puolesta ja oli usein huolissaan ja hädissäänkin niiden tilanteista. Seurakunnat myös verkostoituivat keskenään ilmeisen tehokkaasti. Joka tapauksessa tilanne  tarkoitti sitä, että hyvin monet vastakääntyneet joutuivat ottamaan paljon vastuuta.

Minulle tämä kertoo siitä, että seurakunnassa vastuuta voi antaa sellaisellekin, joka on ollut mukana vain vähän aikaa.. Oikeastaan merkittävämpää on se, että seurakunnassa ja seurakuntalaisilla on kokemusta siitä, että Jumala on lähellä ja johdattaa. Seurakunnassa Jeesus on Herra ja me vain seuraamme Häntä.

Marko

Ps. 87
Apt. 13