Tiedotusposti

Hei,


BrunssiKirkko on ensi sunnuntaina 10.3. klo 11 Kristillisellä koululla, Voionmaankatu 18. Brunssi toteutetaan isoina nyyttäreinä, suosimme suolaista syömistä. Tuo mukana omat ruokailuvälineet, niin säästämme kertakäyttöastioissa. Opetuksen pitää Marko Remes ja aiheena kirkkovuoden mukaan: Jeesus, kiusausten voittaja. Lapsille on omaa ohjelmaa kolmessa ikäryhmässä.


Eilisen iltamessun puheen teksti oli Luuk 18:31-43. Itseäni kosketti siinä erityisesti se, miten Jeesus puhui opetuslapsilleen tulevasta kärsimyksestään Jerusalemissa. Jeesus puhui näistä tapahtumista useamman kerran. Jokaisella kerralla Jeesus puhui sekä ristinkuolemasta että ylösnousemuksesta liittäen ne saumattomasti yhteen. Ilman ylösnousemuksen tuomaa iloa kärsimys olisi vaikuttanut lohduttomalta. Ylösnousemus toi toivon ja vahvistuksen sille, että Jeesus vei saamansa tehtävän päätökseen. Jeesuksen tähden meillä on sama toivo ja sama lopullinen päämäärä. Pietarin kirjeen sanoin me riemuitsemme, vaikka nyt joudummekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa, 1 Piet 1:6.


Järjestämme 5.-6.4. Al massira -koulutuksen. Al massira (matkalla) on 13 videoon perustuva työkalu islamilaisesta taustasta tulevien tavoittamiseen. Jos olet kiinnostunut koulutuksesta, niin voit kysyä lisää mervi.karikko(ät)saunalahti.fi.


KohtaamisPaikan hallituksen talouskooste helmikuulta:-tulot     7433 euroa  (koko alkuvuosi  14 280 euroa)-menot  6400 euroa  (koko alkuvuosi  13 766 euroa)


Siunausta elämääsi!

Mika ja Tiina