Vanhassa testamentissa on paljon Jeesukseen liittyviä profetioita. Erityisen monet niistä liittyvät Jeesuksen kuolemaan. Kun Johanneksen lukua lukee, niin Psalmi 22 kuulostaa tutulta kuvaukselta. Siinä sanotaan mm. näin: ”Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen, ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat. Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen; he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa. Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni (Ps. 22:16-20)
Jeesuksen kuolemasta voi nähdä, että Hän kärsi yksin. Opetuslapset olivat poissa ja myös Isä ja Pyhä Henki poistuivat ja Jeesus joutui kokemaan eron Isästä tuona hetkenä. Jeesuksen kuolema oli ainutkertainen. Se ei tapahtunut sattumalta, vaan kaikki tapahtui hyvin tarkan suunnitelman mukaan. Kukaan ei ottanut Jeesukselta henkeä, vaan Hän antoi itse henkensä, Joh 10:17-18.
Ristinkuoleman edessä tuntuu oikealta ylistää Jeesusta:
Maksettu on velkani mun, ylistys olkoon Ristiinnaulitun.
Henkesi on voimani mun, ylistys olkoon Ristiinnaulitun.
Luonasi on kotini mun, ylistys olkoon Ristiinnaulitun.
Henkesi on voimani mun, ylistys olkoon Ristiinnaulitun.
Luonasi on kotini mun, ylistys olkoon Ristiinnaulitun.
Mika