Tällä viikolla on eduskuntavaalit. Kansamme päättäjien puolesta rukoileminen on raamatullista. 1 Tim 2:1 sanoo näin: ”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.” Tämä kehotus tuli mieleen myös Manassen elämästä lukiessa. Hän oli huono hallitsija ja sillä oli ikävät seuraukset koko kansalle. Jeesuksen seuraajina rukoilemme ja toimimme kansamme parhaaksi.
Ilmestyskirjan kielikuvat nousevat Vt:sta. Babylon oli oikea kaupunki, joka tuhoutui aikanaan. Babylon oli Vt:n aikana vahva valtakunta, jonne israelilaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen Manassen ja monien muiden huonojen hallitsijoiden jälkeen. Ilmestyskirjassa Babylon näyttää tarkoittavan Paholaisen valtakuntaa. Tässä luvussa Jumalan oikeudenmukaiset tuomiot viedään päätökseen ja Paholaisen valtakunta saa loppunsa. Me elämme nyt aikaa, jolloin Jumalan valtakunta on totta, mutta ei ole tullut vielä täydessä voimassaan ilmi. Ilmestyskirja ja koko Ut vahvistaa sen, että Paholaisen valtakunnalle on asetettu tarkat rajat. Se tulee kukistumaan lopulta. Ilmestyskirjan viimeiset luvut kuvaavat aikaa, jolloin Jumalan valtakunta tulee ilmi täydessä voimassaan.
Läpi ilmestyskirjan näyttää kulkevan ajatus siitä, että Jeesus on Kuningas, jolla on kaikki valta. Hänen valtakuntansa voittaa. Hän hallitsee historian kulun suuria linjoja. Historia on His story!
Mika