Esra 2, Apt. 17

Esra 2
Apt. 17

Raamatussa erityisesti Vanhassa testamentissa on paljon erilaisia luetteloita. Niin on tässäkin Esran kirjan luvussa. Monta sukua ja nimeä tulee mainituksi.

Raamatun tekstiin ei ole mahdollista saada enää uusia nimiä. Elämän kirjaan uusia nimiä voi kuitenkin vielä kirjoittaa, kun elämme ns. armon aikaa ennen Jeesuksen toista tulemista (Vrt. Ilm. 20:11-15)? Mitä kaikkia nimiä elämän kirjasta löytyy? Miten sinne saisi uusia nimiä? Yksinkertaisesti todettuna kysymys on lopulta siitä, että kohtaamme ihmisiä Jumalan rakkaudella ja kerromme Jeesuksesta ja Pyhän Hengen muuttavasta voimasta.

On aina puhuttelevaa, kun ihmiset löytävät elävän yhteyden Jeesukseen sekä kasvavat ja pysyvät uskossa. Kenen nimen haluaisit erityisesti olevan elämän kirjassa?  Varmasti ainakin jonkin sinulle rakkaan ja tärkeän ihmisen! Konkreettinen tapa voisi olla kirjoittaa näitä nimiä itselleen ylös ja rukoilla näiden ihmisten puolesta. Kirjaan tähän esimerkiksi satunnaisia suomalaisia nimiä aakkosten alkupäästä: Aada, Aapeli, Aapo, Aaro, Aija, Aila, Aimo, Airi, Anssi, Anna, Anne…

Apostolien tekojen luvussa jäin kiinni jakeeseen 27. Kaikki suomalaiset käännökset, jotka sain käsiini, puhuvat tässä kohtaa ”Jumalan löytämisestä hapuillen”. Raamatunselitysopas Novumin mukaan alkukielen sanan vastine on ’koskettaa, kosketella’.

Hapuilu luo itselleni mielikuvan hieman epämääräisestä ja päämäärättömästä toiminnasta, mutta koskettaminen tai koskettelu on helpompi ymmärtää. Tämän voinee tulkita niin, että Jumalaa etsiessämme haluaisimme luonnostamme koskettaa ja kosketella häntä – saada jonkinlaisen konkreettisen aistihavainnon yliluonnollisesta Jumalasta.

Itselläni ei ole tällaisesta kokemusta. Sen sijaan olen joissakin tilanteissa kokenut Jumalan läsnäolon esimerkiksi painona tai lämpönä. Uskon, että Jumala haluaa meitä koskettaa monin tavoin. Toivottavasti osaamme olla avoimia myös Jumalan fyysiselle kosketukselle, koska sekin voi olla uskoa vahvistavaa.

Virren 125 sanoin: Kosketa, minua, Henki! Ja oma lisäys tämän päivän tekstien pohjalta: Että osaisin olla ja toimia Jumalan lapsena niin, että mahdollisimman paljon nimiä olisi elämän kirjassa, ja että olisin avoin sille, miten haluat minua koskettaa ja käyttää.

Pekka