Hei,
syyskauden ensimmäinen BrunssiKirkko on ensi sunnuntaina (1.9.) klo 11 Kristillisellä koululla, Voionmaankatu 18. Brunssi toteutetaan isoina nyyttäreinä. Suosimme suolaista syötävää. Ota mukaan omat ruokailuvälineet, niin säästämme kertakäyttöastioiden käytössä. Lapsille on omaa ohjelmaa ikäryhmittäin.
Kortepohjan kirkon ensimmäiseen lauantain iltamessuun tuli ainakin 140 ihmistä, joten uusi paikka ja aika olivat varsin hyvin tiedossa. Etsimme ylioppilaskylästä lisätilaa K10-ryhmälle, sillä kirkon tilat ovat aiempaa pienemmät. Kirkon sijainti on hyvä, joten kirkko saattaa tulla varsin täyteen syksyn edetessä.
Jukka kertoi puheessaan välähdyksen Afrikkalaisesta kirkosta. Seurakunnan johtajalta kysyttiin, että miten apua tarvitsevan kanssa toimitaan. Vastaus kuului, että hänen puolestaan rukoillaan jumalanpalveluksessa. Jos vastausta ei tule, niin rukousta jatketaan seuraavana sunnuntaina. Usein rukouksiin tulee vastaus kahden viikon aikana. Mutta jos rukous ja yhteys seurakuntaan ei ole kahdessa viikossa auttanut, niin ryhdytään muihin auttamistoimiin. Tuon seurakunnan asenteessa on meille opittavaa. Viime sunnuntain tekstissä on Jeesuksen sanat: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Luuk 19:46. Jeesus sanoi sanat tarkoittaen Jerusalemin temppeliä, mutta varmasti ne koskevat myös meidän kokoontumispaikkoja.
Siunausta sinulle!
Mika ja Tiina